Suomalaisministerit erimielisiä biopolttoaineista
Lukiolaisten kolmelle suomalaisministerille järjestämässä kestävän kehityksen tentissä päästiin hiukan väittelemäänkin.
Suomalaisministerit ovat erimielisiä biopolttoaineiden käytöstä.
Linjaerot tulivat ilmi Etelä-Tapiolan lukion viimeviikkoisella kyselytunnilla, jossa kestävää kehitystä käsitteleviin kysymyksiin vastailivat ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr), kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) ja ulkoministeri Erkki Tuomioja.
Tentissä Niinistö kertoi vastustavansa ja Tuomioja kannattavansa biopolttoaineita.
Tuomiojan mukaan biopolttoaineen tuottaminen on mahdollista ekologisesti kestävälläkin tavalla, vaikka siinä nykyisin onkin epäkohtia. Niinistö taas muistutti Indonesian sademetsätuhosta, joka osittain johtuu palmuöljystä.
Hautalan mukaan taas ongelmassa on monta puolta – yhtenä se, että rikkaat maat, kuten EU ja Yhdysvallat, pyrkivät koko ajan lisäämään biopolttoaineiden käyttöä, mikä taas lisää kestämätöntä palmuöljyn tuotantoa.
"EU:n tavoitteita pitäisi tarkistaa. Biopolttoaineissa pitäisi ottaa kaikki elinkaarivaikutukset huomioon", hän toteaa global.finland.fin artikkelissa.
Lukiolaisten tentillä haluttiin antaa nuorille mahdollisuus sanoa sanansa ennen ensi kuussa pidettävää YK:n kestävän kehityksen huippukokousta. Vaikka kokous on ollut jo vaarassa lässähtää pannukakuksi, Niinistön mukaan esimerkiksi resurssien kestävään käyttöön liittyviä globaaleja tavoitteita voidaan vielä saada läpi.
"Eri asia on, riittääkö se. Onko näillä nuorilla 50 vuoden päästä korkea elintaso ympäristön kannalta kestävällä tavalla", hän pohti.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia