Koronavirus on paljastanut maailman eriarvoisuuden monin eri tavoin – Suurin kuilu on ihmisoikeuksien toteutumisessa

Suomessa varaudutaan parhaillaan koronaviruspandemian toiseen aaltoon. Se on herättänyt keskustelua rajoitusten valvonnasta sekä siitä, mihin kansalaiset voidaan velvoittaa ja miten sääntöjen rikkomisesta rangaistaan.

Elokuun aikana Helsingin Sanomien artikkeleissa on pohdittu esimerkiksi sitä, voisiko riskialueilta palaavilta evätä tartuntatautipäivärahan. Keskustelua on käyty myös pakkokaranteenin laillisuudesta, siitä, voiko maskisuosituksesta tehdä maskipakon sekä myös siitä, täyttääkö lasten toistuva koronatestaaminen pahoinpitelyn tunnusmerkit.

Yle kertoikin eilen, että oikeuskanslerille on tehty yli 700 kantelua korona-ajasta lähtien pitkästä kouluruuan hakumatkasta vanhusten hoivakotien vierailukieltoon.

Hyvä niin. Koronarajoitusten ahkera ruotiminen ja kantelut osoittavat, että Suomi on maa, jossa ihmiset tietävät, että heillä on oikeuksia.

Keskustelu asettuu kuitenkin toisiin mittasuhteisiin, kun lukee uutisia muualta maailmasta. Ympäri maailman on raportoitu väkivallasta, johon virkavalta syyllistyy vain sillä verukkeella, että koronarajoitusten noudattamista on valvottava.

Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sekä angolalainen ihmisoikeusjärjestö OMUNGA kertoivat tällä viikolla, että koronarajoituksia valvovat Angolan turvallisuusjoukot tappoivat touko- ja heinäkuun välillä ainakin seitsemän poikaa ja nuorta miestä, joista nuorin oli 14-vuotias.

Ihmisiä on tapettu muun muassa kokoontumisten hajottamisen yhteydessä. Eräässä tapauksessa poliisi tulitti urheilukentällä harjoittelevaa ystäväporukkaa, toisessa tapauksessa mies ammuttiin, kun hän oli matkalla tätinsä kotoa päivälliseltä 300 metrin päähän kotiinsa.

Angolassa on pakollista käyttää maskia kaikilla julkisilla paikoilla sakon uhalla. Kävely ja urheilu puoli kuudesta aamulla kahdeksaan asti illalla ilman maskia on sallittua. Treenaaminen yli viiden hengen ryhmissä on kielletty. Maassa on todettu 2 222 tartuntaa.

Tilannetta on tietysti vaikea verrata Suomeen, sillä viranomaisten harjoittama väkivalta oli monissa Angolan kaltaisissa maissa yleistä jo ennen koronavirusepidemiaa.

Koronapandemia valottaa kuitenkin ihmisoikeuseroja eri maiden ja alueiden välillä erityisen silmiinpistävästi. On vaikea ymmärtää, että vaikka koronarajoitukset ovat kaikissa maissa samantyyppisiä, osa valtioista valitsee kansalaistensa tappamisen, jos nämä eivät noudata sääntöjä. Osa taas antaa ihmisille mahdollisuuden kritiikkiin ja oikeuksiensa puolustamiseen.

Ehkä tärkeimpiä syitä maiden välisiin eroihin ovat suhde demokratiaan sekä eriarvoisuuteen. Monille autoritaarisille maille korona on hyvä tilaisuus tiukentaa hallituksen valtaa.

Eriarvoisuus taas näkyy esimerkiksi Angolassa siinä, että poliisi on ollut erityisen väkivaltainen niillä alueilla, joissa asuu paljon huono-osaisia. Taustalla lienee ajatus siitä, että köyhiä saakin kurittaa, koska he eivät voi puolustaa oikeuksiaan.

Suomessakin korona vaikuttaa erityisesti köyhiin, mutta ainakin meillä on samat säännöt kaikille ja ihmisoikeuksista halutaan pitää kiinni. Vielä hienompaa olisi, jos Suomen kaltaiset maat älähtäisivät hieman kovemmin, jos muualla ei tehdä samoin. Pandemia ei ole syy lipsua yhteisesti sovituista säännöistä.