Niin mutta kun

Vapaassa kasvatuksessa lapsi etsii itse rajansa. Vaihtoehtopedagogian alkulähteillä 1960-luvun Summerhill-koulussa Walesissa noudatettiin vapauden periaatetta, joka tarkoitti, että jokainen saa tehdä mitä haluaa kunhan se ei vahingoita toisia.

"Jos et halua mennä matematiikan tunnille, se ei haittaa ketään. Mutta jos metelöit toisten halutessa nukkua, se on väärin", selitti koulun rehtori Alexander Sutherland Neill vuonna 1968 koulussa vierailleelle Yleisradion toimittajalle Rauni Lehtoselle.

"Me annamme lasten kasvaa miten he haluavat", kiteytti Neill. Koulun kasvateista tuli Neillin mukaan elämässään onnellisia ja menestyviä ihmisiä.

Sarjakuvakaupunki Fingerporin vaihtoehtopedagogisessa uimakoulussakaan oppilasta ei pakoteta muottiin. Uimaopettaja nakkaa uimakoululaisen veteen saatesanoin "Etsi oma tyylisi".

Sittemmin kasvatuksessa on alettu korostaa vanhemmuutta, jossa lapsen rakastaminen tarkoittaa myös rajojen asettamista. Jos rajoja ei ole, lapsen sisäinen maailma ajautuu kaaokseen. Eikä rajoista pidä neuvotella, vaan aikuinen päättää mitä sopii tehdä ja mitä ei.

YK:n ilmastokokouksessa Qatarin Dohassa päätetään mitä valtioiden pitää tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tavoitteena on ratkaista miten paljon kasvihuonekaasuja vähennetään lähivuosina ja myöhemmin, miten vastuu vähentämisestä jaetaan ja kuka maksaa viulut.

Kun demokratiassa kaikki on lähtökohtaisesti neuvoteltavissa, on lähtökohtaisesti kaikki neuvoteltavissa, myös rajat. 

Voi ei, juuri rajoista ei pitänyt neuvotella!

Mutta onko ilmastonmuutoksessa valistunutta vanhempaa, joka asettaisi rajat? Vai onko maailma lapsi, joka etsii Dohassa rajoja itselleen?

Dohan kokous päättyy ensi viikolla. Siihen asti tsemppiä vaan neuvottelijoille. Itkupotkuraivareita kehiin, jos muu ei auta. Ja hei, jätskiä riittää kaikille, jos kukaan ei rohmua liikaa.

Kepan blogissa Dohan neuvotteluja pohtiva tiedottaja Sanna Autere vinkkaa ihan huippuhyvään videoon, jossa 83 sekunnissa kerrotaan ilmastonmuutosneuvotteluiden historia.