Uudet protestiliikkeet haastavat myös määrittelijät

The Economist -konserniin kuuluva tutkimusyritys The Economist Intelligence Unit (EIU) on julkaissut interaktiivisen kartan viime vuosien kansannousuista ja protestiliikkeistä. Oheisella videolla tekijät analysoivat protestiliikkeiden kehitystä ja arvioivat niiden mahdollisia vaikutuksia poliittiselle tasapainolle.

EIU jakaa nykyajan protestit kolmeen pääluokkaan: vallankumouksellisiin kansannousuihin (kuten esimerkiksi Arabikevään alle niputetut tapahtumat), selkeästi talousasioihin tai luonnonvaroihin keskittyneisiin liikkeisiin sekä Occupyn kaltaiseen uudentyyppiseen massaliikehdintään, jota luonnehtii löyhä organisaatio, perinteisten poliittisten järjestelmien ulkopuolelle asettuminen ja haluttomuus määrittää selkeitä tavoitteita. EIU arvioi erityisesti viimeksi mainittujen määrän lisääntyvän, sillä uudentyyppiset protestiliikkeet pystyvät mobilisoitumaan nopeasti hyvin erilaisten asioiden puolesta. Samalla tekijät kuitenkin toteavat, että nämä löyhästi organisoituneet protestit eivät useinkaan ole onnistuneet tuottamaan yhteiskunnallista muutosta.

Karttaan liittyvällä esittelyvideolla tekijät esittävät oletuksia, jotka herättävät kysymyksiä. Voidaanko uudentyyppisten massaliikkeiden tyypillisesti vaatimattoman menestyksen olettaa (paikalliset ja ajalliset kontekstit sivuuttaen) johtuvan lähtökohtaisesti niiden haluttomuudesta järjestäytyä muodollisiksi organisaatioiksi, kuten EUI antaa ymmärtää, vai olisiko hedelmällisempää etsiä syitä myös niiden toimintatavoista?

Entä kertooko kooste jotain tutkimusyritysten ja erityisesti median, jonka piiriin EIU:kin kuuluu, tavasta käsitellä protesteja? Jo koosteen nimeämistä lähtien ("Rebels without a cause") tekijöiden lähestymistapa kuvastaa tarvetta käsitellä protesteja yhtenäisinä liikkeinä ja mielenilmausten yhteydessä toimivia ryhmiä yhtenä nippuna. Uutistuotannon yksinkertaistavat käytännöt vaativat selkeän "mielenosoittajien joukon" tai "kansalaisliikkeen" määrittelemistä - mieluiten sellaisen, jolla on kirjattu ohjelma ja nimetyt johtohahmot. Protestiliikkeitä koskevan uutisoinnin uskottavuutta koettelee usein myös määrittelijöiden valinta. Sen sijaan, että ääni annettaisiin toimijoille itselleen, lähteinä monesti käytetään institutionalisoituja asiantuntijoita kuten tutkijoita ja politiikkoja.

EIU:n sinänsä kattava kooste kärsii yksinkertaistamisen ja historiattomuuden lisäksi siitä, että mukaan on otettu erityisesti kansainvälistä mediahuomiota saavuttaneita protesteja. Median silmissä vain spektaakkeli on protesti, eikä pienimuotoisen toiminnan kokonaisuus välity näyttävien puistovaltauksien tapaan uutiseksi. Lisäksi kartoituksen ulkopuolelle on jostain syystä jätetty esimerkkinä menestyksekkäästä protestista toimiva Quebecin opiskelijaliike, joka onnistui saavuttamaan tavoitteensa laaja-alaista mobilisaatiota ja suoran toiminnan taktiikoita hyödyntäen. Rajoitteistaan huolimatta EIU:n kartta antaa kuitenkin hyvän yleiskuvan eri tyyppisten protestien levinneisyydestä sekä niiden maakohtaisista erityispiirteistä.