Teija Laakso
Uusi hävikkiruokamyymälä vähentänyt jätettä yli 70 000 kiloa
Uusi hävikkiruokamyymälä vähentänyt jätettä yli 70 000 kiloa
Kirkon Ulkomaanavun perustama myymälä on ylittänyt tavoitteensa, kertoo projektipäällikkö Else Hukkanen.
Vihapuhe ei leviä vain Euroopassa – Etelä-Sudanissa taistellaan ilmiötä vastaan muun muassa radion avulla
Vihapuhe ei leviä vain Euroopassa – Etelä-Sudanissa taistellaan ilmiötä vastaan muun muassa radion avulla
Eteläsudanilaiset uskovat, että muualle muuttaneet, koulutetut ihmiset puhuvat totta. Se lietsoo vihapuhetta maassa, jossa suurin osa väestöstä ei edes käytä nettiä. ”Tarvittaisiin lisää kriittistä ajattelua”, sanoo vihapuheen vastaista ohjelmaa vetävä Achol Jok Mach.
Saudi-Arabia perui aikomukset teloittaa 13-vuotiaana pidätetyn miehen
Saudi-Arabia perui aikomukset teloittaa 13-vuotiaana pidätetyn miehen
Nyt 18-vuotias Murtaja Qureiris on saanut 12 vuoden vankeustuomion kuolemanrangaistuksen sijasta. Monet muut istuvat silti yhä kuolemanselleissä, muistuttaa Amnesty.
2000-luku on tuonut vessan ja puhtaan veden miljardeille – Silti 144 miljoonaa ihmistä juo yhä käsittelemätöntä pintavettä
2000-luku on tuonut vessan ja puhtaan veden miljardeille – Silti 144 miljoonaa ihmistä juo yhä käsittelemätöntä pintavettä
Unicefin ja WHO:n uuden raportin mukaan etenkin maaseudun asukkaat jäävät jälkeen vesi- ja sanitaatiopalveluissa. Esimerkiksi käsienpesumahdollisuus puuttuu miljardeilta.
Uusi arvio: Noin viidesosa konfliktialueilla elävistä kärsii mielenterveysongelmista
Uusi arvio: Noin viidesosa konfliktialueilla elävistä kärsii mielenterveysongelmista
Maailman terveysjärjestön mukaan konfliktialueilla on psyykkisiä ongelmia enemmän kuin aiemmin on arvioitu. Hyvä uutinen on, että kriisi voi olla mahdollisuus parantaa mielenterveyspalveluita.
Ghana ja Norsunluurannikko määrittelivät ensimmäistä kertaa kaakaolle pohjahinnan – Päätöksestä toivotaan helpotusta köyhille viljelijöille
Ghana ja Norsunluurannikko määrittelivät ensimmäistä kertaa kaakaolle pohjahinnan – Päätöksestä toivotaan helpotusta köyhille viljelijöille
Ghana ja Norsunluurannikko ilmoittivat, etteivät myy kaakaopapuja kansainvälisille yrityksille, ellei pohjahinnasta päästä sopuun.
Humanitaarinen apu ei ole feminististä – Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseen käytetään vain 0,12 prosenttia avusta, kertoo raportti
Humanitaarinen apu ei ole feminististä – Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseen käytetään vain 0,12 prosenttia avusta, kertoo raportti
Yhdysvaltalaisen avustusjärjestön IRC:n mukaan avustusjärjestö ei voi menestyä, ellei se puutu vallan epätasa-arvoiseen jakautumiseen myös oman organisaation sisällä.
Greenpeace: 50 miljoonaa hehtaaria metsää tuhoutuu kulutushyödykkeiden takia seuraavien kymmenen vuoden aikana
Greenpeace: 50 miljoonaa hehtaaria metsää tuhoutuu kulutushyödykkeiden takia seuraavien kymmenen vuoden aikana
Soijan ja palmuöljyn kysyntä on vain kasvanut, vaikka yritykset ovat luvanneet suojella metsiä, selviää raportista.
Ennuste: Suurin osa lihatuotteista korvataan vuoteen 2040 mennessä keinolihalla ja vegaanisilla korvikkeilla
Ennuste: Suurin osa lihatuotteista korvataan vuoteen 2040 mennessä keinolihalla ja vegaanisilla korvikkeilla
Konsulttiyhtiön arvion mukaan ”lihaton” liha on valtaamassa alaa lihateollisuudelta muun muassa ympäristötietoisuuden kasvun takia. Se tarkoittaa hyviä uutisia sekä kasvis- että sekasyöjille.