Teija Laakso
Afrikan unioni pohtii kansainvälisestä rikostuomioistuimesta vetäytymistä
Afrikan unioni pohtii kansainvälisestä rikostuomioistuimesta vetäytymistä
Afrikan maat ovat pitkään syyttäneet ICC:tä puolueellisuudesta.
Rikkaat maat pihistelevät Syyrian avussa
Rikkaat maat pihistelevät Syyrian avussa
Rikkaat maat antoivat Syyrialle hädin tuskin puolet sen vuonna 2015 tarvitsemasta hätäavusta, kritisoi avustusjärjestö Oxfam.
Raportti: H&M:n vaatteita tehdään yhä vaarallisissa oloissa Bangladeshissa
Raportti: H&M:n vaatteita tehdään yhä vaarallisissa oloissa Bangladeshissa
Järjestöjen mukaan monissa tehtaissa on esimerkiksi yhä lukittavia ovia, jotka voivat osoittautua kohtalokkaiksi.
Etelä-Sudan halutaan asevientikieltoon
Etelä-Sudan halutaan asevientikieltoon
Rauhansopimus tehtiin elokuussa, mutta uusi hallitus ei ole vieläkään kasassa. Väkivalta on jatkunut.
Tutkijat: Lapsia syntyy entistä vähemmän kuolleena
Tutkijat: Lapsia syntyy entistä vähemmän kuolleena
Silti nykymenolla Afrikassa kestää yli 160 vuotta ennen kuin mahdollisuudet saada elävänä syntynyt lapsi ovat samat kuin rikkaissa maissa, kirjoittaa The Lancet -lehti.
Yli puolet jemeniläisistä kärsii ruokapulasta
Yli puolet jemeniläisistä kärsii ruokapulasta
Saudi-Arabian johtaman liittouman pommitukset ovat pahentaneet maan humanitaarista kriisiä.
Raportti: Diktaattorien otteet kovenivat vuonna 2015
Raportti: Diktaattorien otteet kovenivat vuonna 2015
Maailman kansalaisvapauksien tila heikkeni jo kymmenettä vuotta peräkkäin, sanoo Freedom House -järjestö.
Konfliktimaat korruptioindeksin hännillä
Konfliktimaat korruptioindeksin hännillä
Pohjois-Eurooppa juhlii Transparency Internationalin vuotuisessa korruptioindeksissä, mutta järjestö muistuttaa, että monet alueen firmat ovat sekaantuneet korruptioon ulkomailla.
Raportti: Neljäsosa maista syrjii naisia kansalaisuuslaeilla
Raportti: Neljäsosa maista syrjii naisia kansalaisuuslaeilla
Naiset joutuvat seuraamaan miehensä kansalaisuutta, mikä eron sattuessa voi johtaa ongelmiin.