Timo Mielonen
Reilujen tuotteiden myynti kasvoi 48 prosenttia vuodessa
Reilujen tuotteiden myynti kasvoi 48 prosenttia vuodessa
Kaikkiaan Reilun kaupan tuotteita ostettiin Suomessa 152 miljoonalla eurolla, kertoo Reilu kauppa ry.
Takaisku Lähi-idän joukkotuhoaseettomalle vyöhykkeelle
Takaisku Lähi-idän joukkotuhoaseettomalle vyöhykkeelle
Egypti vetäytyi Geneven ydinsulkukokouksesta protestina sille, ettei vyöhykkeen toimeenpano edistynyt.
Marylandin osavaltio Yhdysvalloissa luopuu kuolemanrangaistuksesta
Marylandin osavaltio Yhdysvalloissa luopuu kuolemanrangaistuksesta
Toukokuun alussa hyväksytyn lain mukaan jatkossa elinikäinen vankeus korvaa kuolemanrangaistuksen.
Ilmastonmuutos nostamassa merenpintaa myös Suomessa
Ilmastonmuutos nostamassa merenpintaa myös Suomessa
Suomenlahden pinta voi kohota lähes metrin vuosisadan loppuun mennessä, jos korkeimmat nousuennusteet toteutuvat, arvioi Ilmatieteen laitos.
Suomi haluaa tiivistää yhteistyötään Intian kanssa
Suomi haluaa tiivistää yhteistyötään Intian kanssa
Kaupan ja investointien lisäksi yhteistyö halutaan ulottaa myös muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä tieteeseen ja teknologiaan.
Komissio kielsi mehiläisiä tappavien torjunta-aineiden käytön
Komissio kielsi mehiläisiä tappavien torjunta-aineiden käytön
Komissio kielsi kolmen torjunta-aineen käytön, koska ne on todettu mehiläisille vaarallisiksi.
World Vision kaksinkertaistamassa apunsa Tyynenmeren alueelle
World Vision kaksinkertaistamassa apunsa Tyynenmeren alueelle
Avun kasvattamisen lisäksi World Vision ryhtyy yhteistyöhön Australian ja Uuden-Seelannin hallitusten kanssa.
Burman hallitusta syytetään etnisistä puhdistuksista
Burman hallitusta syytetään etnisistä puhdistuksista
Hallituksen viranomaiset ovat osallistuneet ihmishenkiä vaatineeseen muslimivähemmistön vastaiseen kampanjaan, sanoo Human Rights Watch.
Maiden sisäisten pakolaisten määrä ennätyskorkealla
Maiden sisäisten pakolaisten määrä ennätyskorkealla
Yli 6,5 miljoonaa ihmistä joutui viime vuonna pakenemaan kodeistaan aseellisten konfliktien ja ihmisoikeusloukkauksien vuoksi, arvioi IDMC.