Timo Mielonen
Avustusjärjestöt varoittavat iskusta Syyriaan
Avustusjärjestöt varoittavat iskusta Syyriaan
Ilmaiskuilla Syyriaan olisi katastrofaalisia seurauksia syyrialaisille, sanovat alueella toimivat humanitaariset järjestöt.
Arvio: Suomessa vähän ääriliikkeiden väkivaltarikoksia
Arvio: Suomessa vähän ääriliikkeiden väkivaltarikoksia
Alkuvuodesta poliisi on kirjannut noin 30 rikosta, joilla on ollut yhteyksiä ääriliikkeisiin, todetaan sisäministeriön tilannekatsauksessa.
Romanileirien häädöt jatkuvat Ranskassa
Romanileirien häädöt jatkuvat Ranskassa
Poliisi hääti 150 romania Pariisin lähellä sijainneesta leiristä, jolla osa oli asunut jopa kolme vuotta, kertoo Amnesty International.
Ilmastonmuutoksen riskit Suomen palsasoille kartoitettu
Ilmastonmuutoksen riskit Suomen palsasoille kartoitettu
Ekologisesti arvokkaat palsasuot voivat kadota jopa ennen vuotta 2100, arvioidaan uudessa tutkimuksessa.
Norjan selvitys kehitysmaaveloista valmistunut
Norjan selvitys kehitysmaaveloista valmistunut
Kehitysmaavelkojen selvitys tehtiin, jotta "voisimme kehitysmaiden lainanantajana kantaa vastuumme", sanoo ministeri Heikki Eidsvoll Holmås.
Asiantuntija: On aika vakauttaa Syyrian tilanne
Asiantuntija: On aika vakauttaa Syyrian tilanne
Kansainvälisen yhteisön ei pidä enää odottaa Syyrian kanssa, mutta sotilaallista väliintuloa pitäisi välttää, sanoo Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän edustaja Johanna Norrdahl.
Yli puolessa Intian joista vesi juomakelvotonta
Yli puolessa Intian joista vesi juomakelvotonta
Intialaistutkimuksen mukaan kaupungistuminen ja puutteellinen jätevesien puhdistus ovat pääsyyt jokien pilaantumiseen.
Syyriasta Irakiin paenneiden määrä yllätti avustajat
Syyriasta Irakiin paenneiden määrä yllätti avustajat
Viime viikonlopun aikana noin 30 000 syyrialaista pakeni aseellisten ryhmien välisiä taisteluja Tigrisjoen yli Irakin Kurdistaniin.
Ilmaston lämpenemisestä valtavia muutoksia merissä
Ilmaston lämpenemisestä valtavia muutoksia merissä
Tutkijaryhmän mukaan ilmaston lämpeneminen asteella aiheuttaa merissä yli kymmenen kertaan suurempia muutoksia kuin maalla.