Lohelan mukaan "humanitaarista maahanmuuttoa painottava politiikka aiheuttaa todistettavasti kansantaloudellisia kustannuksia, asuinalueiden eriytymistä, koulutusongelmia, kulttuurisia yhteentörmäyksiä ja turvallisuuden heikkenemistä."

Kun kansanedustaja esittää tämän kaltaisia väitteitä, olisi hyvä kuulla, mihin väitteet perustuvat. Suomi ei ole mikään humanitaarisen maahanmuuton suurvalta, vaan humanitaarista maahanmuuttoa on rajoitettu huomattavasti. Sosiaalisten ongelmien kasautuminen joillekin asuinalueille on tapahtunut jo kauan ennen maahanmuuton kasvua. Eri yhteiskuntaluokkien eriytymistä voi pitää ongelmana, mutta kyseessä on enemmän tuloero- kuin maahanmuuttokysymys.

Lohela nostaa esille monta puolta turvapaikkaprosessista. Hän on huolissaan turvapaikkamekanismin väärinkäytöstä, "jonka avulla kuka tahansa rajalle saapuva tai maassa oleskeleva voi tehdä toistuvia hakemuksia ja valituksia, joiden päätteeksi hakija saa lopulta jonkin muun oleskeluluvan kuin pakolaisstatuksen."

Kansanedustajan tekstistä saa sen käsityksen, että käytännössä kaikki turvapaikanhakijat jäävät lopulta Suomeen. Väite ei pidä paikkansa. Viime vuonna Suomesta haki turvapaikkaa noin 3700 henkilöä. Turvapaikan tai muuta suojelua sai reilu kolmasosa. Muusta syystä maahan sai jäädä 12 prosenttia hakijoista. Ryhmään kuuluvat ihmiskaupan uhrit sekä perhesiteen, opiskelun tai työnteon vuoksi luvan saaneet ja ne, joita kotimaa ei suostu ottamaan vastaan heidän haettua turvapaikkaa toisesta maasta. Ylivoimaisesti suurin ryhmä olivat kuitenkin kielteisen päätöksen tai Dublinin asetuksen nojalla maasta poistetut: heitä oli yli puolet hakijoista.

Lohelan mielestä turvapaikkaprosessiin liittyvät taloudelliset vetovoimatekijät tulisi poistaa. Katsotaanpa jälleen lukuja. Mikäli turvapaikanhakija asuu vastaanottokeskuksessa, jossa tarjotaan mahdollisuus ruokailuun, maksetaan hänelle kuukausittain niin kutsuttu vastaanottorahaa, joka on 75–90 euroa kuukaudessa. Tällä rahalla on kustannettava kaikki paitsi ruokailut, eli esimerkiksi vaatteet, henkilökohtainen hygienia ja liikkuminen. Mikäli turvapaikanhakija vastaa itse ruokailustaan, on summa 260–310 euroa kuukaudessa. Mikäli turvapaikanhakija tekee prosessin aikana töitä, hän maksaa ylläpidosta vastaanottokeskukselle. On toisin sanoen melko turha puhua taloudellisesta vetovoimatekijästä – kukaan ei vastaanottorahalla rikastu.

"Suomen humanitaarisen maahanmuuton kantokyky on rajallinen, joten on toteutettava valikoivampaa maahanmuuttoa", Lohela kirjoittaa. Humanitaarisen maahanmuuton peruste on nimenomaan ihmisten tarve suojeluun – tällöin tulee jatkossakin kiintiön puitteissa priorisoida nimenomaan eniten suojelua tarvitsevia henkilöitä.

"Muilta kuin pakolaisstatuksen saaneilta perheenkokoajilta tulee vaatia toimeentuloedellytystä ja perhesuhde on kyettävä aina todistamaan", Lohela vetoaa.

Perheenyhdistämisen mahdollisuuksia tiukennettiin rajusti vuosina 2010 ja 2012. Suomeen on tällä hetkellä äärimmäisen vaikeaa saada perhettään. Koska Suomessa oleva perheenkokoaja ei voi enää käynnistää prosessia yksin täältä käsin, on lähtömaissa olevien sukulaisten matkustettava sellaiseen maahan, jossa on Suomen lähetystö. Tämä tarkoittaa pitkiä, kalliita ja vaarallisia matkoja konfliktialueiden halki. Nämä esteet tekevät matkanteon usein vaikeaksi tai mahdottomaksi. Matkoja on tehtävä yleensä kaksi. Lakimuutosten jälkeen perheenyhdistämisten määrä Suomeen onkin romahtanut. Viime vuonna yksi alaikäinen lapsi sai vanhempansa Suomeen.

Lohela vertaa jostain syystä Suomen turvapaikkapolitiikkaa Viroon: "kansainväliset sopimukset, joihin aina vedotaan turvapaikka-asioissa, pätevät myös esimerkiksi helpommin saavutettavissa olevaan Viroon. Vuonna 2013 Viro myönsi seitsemän turvapaikkaa."

Virosta haki viime vuonna turvapaikkaa ainoastaan alle sata henkilöä, joista tosiaan seitsemän sai myönteisen päätöksen. Viron Pakolaisavun mukaan pienet hakijamäärät johtuvat siitä, että Viro, toisin kuin Lohela väittää, on hankalasti saavutettavissa. Viroon ei tule juurikaan suoria lentoja EU:n ulkopuolelta. Viron Pakolaisapu on myös huolissaan rajavalvonnasta. Järjestölle on raportoitu useita tapauksia, joissa turvaa hakevat ihmiset on lähetetty Viron ja Venäjän rajalta takaisin Venäjälle, eli kansainvälisiä sopimuksia ei ole noudatettu. Jos naapurimaa ei noudata kansainvälisiä sopimuksia, siinä tuskin on mitään ihailtavaa.

Kiinnostavaa on, että Lohela vertaa numeroita juuri Viroon, jonka pakolaispolitiikka on vasta lapsenkengissä eikä Ruotsiin, jonka elintason ja yhteiskuntarakenteen kanssa Suomella on enemmän yhteistä. Ruotsiin tuli vuonna 2013 lähes 50 000 turvapaikanhakijaa, joista noin puolet sai jäädä maahan. Lisäksi, Lohela jättää mainitsematta, että Virossa elää lähes 88 000 venäjänkielistä kansalaisuudetonta ihmistä, joiden integroiminen yhteiskuntaan on oma kysymyksensä.

Lohela myös kirjoittaa, että "työvoimapulasta puhuminen on pilkantekoa kaikkia työttömiä kohtaan. Lisäksi maassa jo olevien ulkomaalaisten työttömyys on merkittävästi korkeampi kuin suomalaisten."

Humanitaarisen maahanmuuton perussyy ei ole lisätyövoiman saaminen Suomeen vaan turvan tarjoaminen sitä tarvitseville ihmisille. Työttömyys korostuu pakolaisten ja erityisesti niiden kohdalla, jotka eivät ole päässeet konfliktin vuoksi kouluun. Myös pakolaisten kohdalla työllisyys paranee aikaa myöten. Kaikkia ulkomaalaisia ei tule niputtaa yhteen: Tilastokeskuksen mukaan joillain maahanmuuttajaryhmillä työllisyys on ollut jopa kantasuomalaisten työllisyyttä parempi.

Maahan muuttavat pakolaiset päätyvät valtaosin sellaisille aloille, jotka eivät suomalaisille kelpaa: siivoojiksi, terveyspalveluihin ja bussinkuljettajiksi. Moni korkeasti koulutettu tekee Suomessa näitä töitä. Maahanmuuttajien syrjiminen työmarkkinoilla rekrytointitilanteissa on osoitettu tutkimuksin esimerkiksi venäläisten osalta. Maahanmuuttajien työllistymiseen voivat vaikuttaa myös työnantajat, jotka toisinaan arastelevat ottaa suomea keskinkertaisesti puhuvan henkilön työhön, jossa pärjäisi vähemmälläkin suomenkielen taidolla.

Lohela pitää tärkeänä, että Suomi pitää kiinni itsemääräämisoikeudestaan maahanmuuttopolitiikassa. "EU:ssa kaavaillaan yhteiseurooppalaista turvapaikanhakijoiden taakanjakomenettelyä, mikä tarkoittaisi sitä, että EU-alueelta turvapaikkaa hakevat sijoitetaan erityisesti Suomen kaltaisiin harvaan asuttuihin jäsenvaltioihin. On esitetty, että tämä tarkoittaisi jopa 20 000 henkilöä vuodessa."

EU:n tasolla keskusteltu yhteisvastuu pakolaisten vastaanotossa voisi koitua myös Suomen eduksi. Mitä jos Suomeen saapuisi yllättäen esimerkiksi 200 000 pakolaista? Olisiko oikeudenmukaista, että Suomi kantaisi taakan ihan yksin? Taakanjaosta on EU:n tasolla keskusteltu, mutta emme ole kuulleet puhuttavan mitään pinta-alasta tai asukastiheydestä taakanjaon kriteereinä. Tuskin tuhansia pakolaisia voitaisiin lähettää yhteisvastuun nimissä esimerkiksi harvaan asuttuun Ruotsiin. Voisitko hyvä Maria Lohelta tarkentaa, missä on esitetty Suomeen jopa 20 000 henkilöä vuodessa?

Maija Perho
Puheenjohtaja

Leena Kumpulainen
Toiminnanjohtaja (vt)

Suomen Pakolaisapu ry