Syyria
Lääkäripula piinaa Syyriaa – vain sinnikkäimmät jäävät
Lääkäripula piinaa Syyriaa – vain sinnikkäimmät jäävät
Syyriassa kuolee sotavammojen lisäksi ihmisiä nyt myös diabeteksen kaltaisiin kroonisiin tauteihin, kertoo Suomessa vieraillut Zeidoun Alzoubi. Hänen johtamansa järjestö toimittaa terveyspalveluita kaikkialle maahan.
Helsingissä kokoustetaan Syyrian tilanteesta
Helsingissä kokoustetaan Syyrian tilanteesta
Suomalaiset järjestöt vaativat, että avustustyöhön otetaan jatkossa aiempaa paremmin myös paikalliset syyrialaiset toimijat mukaan.
Alle kolme prosenttia syyrialaispakolaisista sijoitettu rikkaisiin maihin
Alle kolme prosenttia syyrialaispakolaisista sijoitettu rikkaisiin maihin
Suomi pärjää yllättävän hyvin kehitysyhteistyöjärjestö Oxfamin vertailussa, jossa lasketaan, mikä olisi kunkin rikkaan maan reilu osuus Syyrian pakolaisista.
20 000 paennut Itä-Alepposta kolmessa päivässä
20 000 paennut Itä-Alepposta kolmessa päivässä
"Monet perheet pelkäävät, etteivät he selviä seuraavasta yöstä", kertoo Pelastakaa Lasten Syyrian maajohtaja.
Lähes puoli miljoonaa lasta piiritetyillä alueilla Syyriassa – "näin ei voi elää"
Lähes puoli miljoonaa lasta piiritetyillä alueilla Syyriassa – "näin ei voi elää"
Piiritetyillä alueilla elävien lasten määrä on kaksinkertaistunut alle vuodessa. Lapsille tuo helpotusta maanalainen huvipuisto, kertoo Unicef.
Syyrian ruuantuotanto on historiallisen vähäistä – viljelijöillä keinot vähissä
Syyrian ruuantuotanto on historiallisen vähäistä – viljelijöillä keinot vähissä
Pitkään jatkuneen konfliktin seurauksena monet syyrialaiset ovat yksinkertaisesti menettäneet selviytymiskeinonsa, sanovat YK:n ruokajärjestöt.
Lähi-idän Wienistä tuli armottoman sodan symboli – saako Aleppon tuho meidät viimein toimimaan?
Lähi-idän Wienistä tuli armottoman sodan symboli – saako Aleppon tuho meidät viimein toimimaan?
Vaikkei sodan loppuminen juuri nyt näytä lainkaan todennäköiseltä, on toivoa pidettävä yllä, kirjoittaa Olli Pitkänen.
Unicef: Sanat eivät riitä kuvaamaan lasten kärsimystä Aleppossa
Unicef: Sanat eivät riitä kuvaamaan lasten kärsimystä Aleppossa
Syyrian hallituksen ja Venäjän pommittamassa Aleppossa on kuollut alle viikossa lähes sata lasta. Jäljellä on enää kolmisenkymmentä lääkäriä, kertovat avustusjärjestöt.
Kirkon Ulkomaanavulta ruoka-apua Syyrian Aleppoon
Kirkon Ulkomaanavulta ruoka-apua Syyrian Aleppoon
Järjestö lahjoittaa kumppaninsa kautta 20 000 euroa saarrettuun Aleppoon.