Somalia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Somalia

Somalialainen toimittaja on aina valppaana – Osa iskuja pelkäävistä reporttereista asuu työpaikallaan, kertoo Suomessa vieraillut kanavajohtaja Liban Abdi Ali

Ylen toimittaja Pasi Toivonen somalialaisten toimittajien kanssa

Somalialainen toimittaja on aina valppaana – Osa iskuja pelkäävistä reporttereista asuu työpaikallaan, kertoo Suomessa vieraillut kanavajohtaja Liban Abdi Ali

Somalian kansallisen tv-kanavan johtaja Liban Abdi Ali haaveilee samanlaisesta yleisradiosta kuin Suomessakin on. Siihen on vielä pitkä matka sekä konfliktin, politiikan että resurssipulan vuoksi. Viime vuosina Somalian lehdistönvapaus on kuitenkin parantunut.

Nälänhätä, jota ei tullut – nopea reagointi ja käteisapu pelastivat Somalian täydeltä katastrofilta

Kädet ja sormenjälkien otto

Nälänhätä, jota ei tullut – nopea reagointi ja käteisapu pelastivat Somalian täydeltä katastrofilta

Nälkäisten määrä on maailmalla kasvanut etenkin viimeaikaisten konfliktien vuoksi, mutta kriisejä onnistutaan myös torjumaan. Yksi esimerkki on Somalia, jossa otettiin viime vuonna oppia vuoden 2011 katastrofaalisista tapahtumista. Nyt kriisiin reagoitiin nopeasti, kertoo Maailman ruokaohjelman Somalian-toimiston johtaja.

Ensin kuivuus, sitten tulvat – Somaliassa on satanut eniten yli 30 vuoteen

Ihmisiä tulvavedessä ajavan rekka-auton lavalla

Ensin kuivuus, sitten tulvat – Somaliassa on satanut eniten yli 30 vuoteen

Somalia on kärsinyt viime vuosina useista peräkkäisistä kuivuuskausista, mutta tänä vuonna on kääntynyt lähes päälaelleen.

Somalimaan parlamentin ylähuone hyväksyi raiskauskiellon – kuivuus uhkaa lisätä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

Katunäkymä Hargeisasta, Somalimaasta

Somalimaan parlamentin ylähuone hyväksyi raiskauskiellon – kuivuus uhkaa lisätä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

Somalimaa on passittamassa raiskaajat viimein vankilaan. Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta ei välttämättä kuitenkaan vähene, sillä vakava kuivuus voi lisätä esimerkiksi pakkoavioliittoja.

Somalia on vaarallinen maa äideille

Kätilö rekisteröi tuoreen äidin sairaalan tietokantaan. Äiti istuu sairaalan sängyllä vastasyntynyt vauva sylissään.

Somalia on vaarallinen maa äideille

Somaliassa kuolee 732 äitiä 100 000 synnytystä kohti. Näin se on yksi vaarallisimmista maista äideille. Suomi tukee äitien terveyspalveluja ja kätilöiden koulutusta.

Somaliassa häädettiin pakolaisia – tuhansia jäi kodittomaksi

Pakolaisleirin teltta ja ihmisiä Somaliassa

Somaliassa häädettiin pakolaisia – tuhansia jäi kodittomaksi

Somalian turvallisuusjoukot tuhosivat puskutraktoreilla tuhansia maan sisäisten pakolaisten asumuksia. Pakkohäädöt ovat yleinen ongelma: pelkästään Mogadishussa häädettiin viime vuonna yli 150 000 ihmistä.

Somalialaisnuoret eivät anna pelolle periksi

Pommi-iskun tuhoja Mogadishussa

Somalialaisnuoret eivät anna pelolle periksi

Somaliassa tapahtui viime syksynä maan historian pahin terrori-isku. Nuorisoaktivisti Muna Hassan Mohamed oli aluksi shokissa mutta lähti pian muiden paikallisten nuorten tavoin auttamaan pelastustöissä.

Tilaa aihepiirin Somalia RSS-syöte