Ukraina
Ukrainan kiihtynyt konflikti ajanut tuhansia lapsia pois koulusta
Ukrainan kiihtynyt konflikti ajanut tuhansia lapsia pois koulusta
Tulitus on hellittänyt, mutta monet lapset eivät uskalla mennä kouluun, kertovat avustusjärjestöt.
Avuntarvitsijoiden määrä moninkertaistunut Ukrainassa
Avuntarvitsijoiden määrä moninkertaistunut Ukrainassa
Noin 3,8 miljoonaa ukrainalaista tarvitsee humanitaarista apua. Miljoonilta puuttuvat esimerkiksi kunnolliset terveyspalvelut tai puhdas vesi, kertoo YK.
Amnesty: Venäjän viranomaiset vainoavat Krimin tataareja
Amnesty: Venäjän viranomaiset vainoavat Krimin tataareja
Venäläisviranomaiset pyrkivät hiljentämään tataarit ja muut toisinajattelijat miehitetyllä Krimin niemimaalla moninaisin keinoin, ihmisoikeusjärjestö kertoo raportissaan.
Lähes 600 000 lasta kärsii Ukrainan konfliktista
Lähes 600 000 lasta kärsii Ukrainan konfliktista
Yli 200 000 lasta tarvitsee psykososiaalista tukea kaksi vuotta kestäneen konfliktin vuoksi, sanoo YK:n lastenrahasto Unicef.
Kansalaisjärjestöt muutoksen päävoima Ukrainassa
Kansalaisjärjestöt muutoksen päävoima Ukrainassa
Ukrainan tilanne osoittaa, että enemmin tai myöhemmin korruptoitunutta harvainvaltaa vastaan kasvaa vastavoima, kirjoittaa Ari Sardar.
Amnesty: Vankeja kidutettu ja tapettu Ukrainassa
Amnesty: Vankeja kidutettu ja tapettu Ukrainassa
Sekä Ukrainan hallitus että maan separatistit ovat syyllistyneet sotarikoksiin vankeja kohtaan.
Näkökulma: Autiokaupunki, Sascha sekä kultahammas
Näkökulma: Autiokaupunki, Sascha sekä kultahammas
Ari Sardar kertoo kemuksiaan Donetskin kaupungin kapinallisten hallitsemasta osasta.
Etyj haluaa tarkkailijat Krimille
Etyj haluaa tarkkailijat Krimille
Suomessa vieraillut Etyjin ihmisoikeustoimiston johtaja pelkää, että Ukrainasta tulee uusi Bosnia, jossa jokaisen on valittava puolensa.
Sota piinaa Ukrainan romaneja
Sota piinaa Ukrainan romaneja
Sodan alettua romanien kohtelu on koventunut. Puhutaan jopa etnisistä puhdistuksista.