Brasilia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Brasilia

Kehitysmaidenkin pienviljelijät avun tarpeessa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kehitysmaidenkin pienviljelijät avun tarpeessa

Brasilian pienviljelijöillä on enemmän yhteistä eurooppalaisten kohtalotoveriensa kuin oman maansa suurtuottajien kanssa. Siksi maataloustukea muokattaessa vastakkain eivät olekaan kehittyneet ja kehitysmaat, vaan jokaisen maan pien- ja suurtuottajat, julisti brasialainen perheviljelmillä työskentelevien liitto.

Aseiden myynti loppuu Brasiliassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Aseiden myynti loppuu Brasiliassa

Brasiliasta on tulossa maailman ensimmäinen aseiden myynnin kieltävä valtio. Asiasta pidetään kansanäänestys 23. lokakuuta, mutta ennakkotietojen valossa esitys menee kirkkaasti läpi. Tosin vastustajiakin löytyy. Aseilla aiheutetut kuolemat yli kaksinkertaistuivat Brasiliassa vuosina 1992 - 2003, mikä on saanut hallituksen kiristämään asevalvontaa.

Lulan ulkopolitiikka vastatuulessa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Lulan ulkopolitiikka vastatuulessa

Turvapaikan tarjoaminen Ecuadorin erotetulle presidentille kohdistanee lisää kritiikkiä Brasilian presidenttiin Luiz Inácio Lula da Silvaan, jonka ulkopolitiikkaa on moitittu monelta suunnalta. Etelä-Amerikan maiden yhteisön lujittaminen on osoittautunut hankalaksi, ja arvostelijoiden mukaan Brasilia on jättänyt tärkeät neuvottelut esimerkiksi Amerikan vapaakauppa-alueesta liian vähälle huomiolle.

Amazonian "ruutitynnyrissä" kipinöi

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Amazonian "ruutitynnyrissä" kipinöi

Brasilia lähetti helmikuun puolivälissä 2 000 sotilasta Amazonian viidakossa sijaitsevaan Parán osavaltioon, jossa oli muutaman päivän sisällä tapettu amerikkalaissyntyinen nunna ja kolme muuta ihmistä. Jännitys on kasvanut kahden osavaltiota halkovan valtatien varrella, kun teiden päällystämissuunnitelmat ovat houkutelleet alueelle lisää keinottelijoita ja uudisasukkaita.

Brasilia siirtyy Linuxiin

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Brasilia siirtyy Linuxiin

Brasilian julkisen sektorin käytössä olevat noin 300 000 tietokonetta siirtyvät vapaisiin ohjelmistoihin, jotka perustuvat Linuxin tavoin kaikille avoimeen lähdekoodiin. Taloudelliset säästöt ovat tärkein motiivi, mutta presidentti Lula da Silvan johtama vasemmistohallitus tavoittelee myös teknologista riippumattomuutta kaupallisista yrityksistä.

Maanomistajat suojelemaan Brasilian rannikkosademetsää

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Maanomistajat suojelemaan Brasilian rannikkosademetsää

Brasilian rannikkosademetsä, Mata Atlantica, päihittää jopa Amazonian monimuotoisuudessaan. Alueen biodiversiteetti kuuluu maailman rikkaimpiin, mutta samalla myös uhanalaisimpiin. Yksityiset maanomistajat ovat nyt liittyneet mukaan yritykseen pelastaa edes jotakin Mata Atlanticasta, josta on kadonnut yli 90 prosenttia sen jälkeen, kun eurooppalaiset valtasivat Amerikan.

Kansainvälinen "munuaisbasaari" paljastettiin Brasiliassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kansainvälinen "munuaisbasaari" paljastettiin Brasiliassa

Ainakin 30 brasilialaista on myynyt toisen munuaisensa kansainväliselle rikolliskoplalle. Elinsiirrot tehtiin Etelä-Afrikassa, ja ostajat tulivat enimmäkseen Israelista, asiaa tutkinut Brasilian Pernambucon osavaltion parlamentaarinen komitea kertoo.

Kasvissyöjälehmät eivät tule hulluiksi

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kasvissyöjälehmät eivät tule hulluiksi

Maailman suurimmaksi naudanlihan viejäksi viime vuonna noussut Brasilia voi hyötyä Kanadasta ja Yhdysvalloista löydetystä hullun lehmän taudista. Brasilian luonnonlaitumilta ruokansa saava karja on säästynyt taudilta ja maa ylpeileekin maailman parhaalla rehutestillä, joka todistaa sen naudat kasvissyöjiksi.

Uusi laki rajoittaa aseiden hallussapitoa Brasiliassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Uusi laki rajoittaa aseiden hallussapitoa Brasiliassa

Aseita vastustavan kansanliikkeen vuosien työn tuloksena Brasiliassa hyväksyttiin joulukuussa laki, joka rajoittaa ampuma-aseiden hallussapitoa ja käyttöä. Brasiliassa surmataan vuosittain 40 000 ihmistä ampumalla. Uuden lain mukaisesti maassa järjestetään lokakuussa 2005 kansanäänestys aseiden ja ammusten myynnin kieltämisestä kokonaan.

Tilaa aihepiirin Brasilia RSS-syöte