Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ehdotti Helsingin Sanomissa pari viikkoa sitten, että kyrilliset aakkoset opetettaisiin kaikille lapsille Suomen kouluissa. Professori perusteli ajatustaan sillä, että outojen, venäjän kielessä käytettyjen kirjainten opiskelu auttaisi vähentämään vierauden tunnetta suhteessa itäiseen naapurimaahan ja oman maan venäjänkieliseen vähemmistöön.

Kyrillisten aakkosten lisääminen peruskoulun opetusohjelmaan olisi käsittääkseni aika yksinkertainen asia. Ehkä niiden opettelu voitaisiin ottaa pieneksi osaksi yleistä kielitietoutta, joka ainakin aikaisemmin sisältyi äidinkielen opetukseen, ja jota tarvitaan vieraiden kielten opiskelemisessa.

En kuitenkaan usko, että kyrillisten aakkosten opettelu yksinään on kovin pitkä askel tiellä, jonka toisessa päässä häämöttää kyky käydä vapaata keskustelua venäjäksi tai lukea Puškinia tai Tolstoita alkukielellä. Eihän puolaakaan, toista slaavilaista kieltä, ole helpompaa opiskella kuin venäjää, vaikka sitä kirjoitetaan latinalaisilla kirjaimilla.

Professori Teivaisen ehdotukseen tuli vastaus eräältä lukijalta: sen sijaan, että suomalaisille opetettaisiin kyrilliset aakkoset, venäjää tulisi alkaa kirjoittaa latinalaisin kirjaimin. Kirjoittajan mielestä muutos lisäisi halua opiskella venäjää ja kertoisi samalla Venäjän yhteistyöhalukkuudesta.

Kirjoittaja on oikeassa siinä, että ei ole olemassa mitään kieleen liittyviä teknisiä esteitä sille, että venäjässä siirryttäisiin latinalaisiin aakkosiin. Mitä tahansa ihmiskieltä voidaan kirjoittaa millä tahansa äänteisiin perustuvalla järjestelmällä. Siirtyminen aakkostosta toiseen eli translitterointi on aina mahdollista erinäisin lisämerkein.

Vaikeutena on oikeastaan runsauden pula ja siitä johtuvat sekaannukset. Kieliä translitteroidaan niin monella eri tavalla ja usein hyvin epäjohdonmukaisesti. Venäjänkielinen nimi näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, esiintyykö se saksan-, ranskan- vai englanninkielisessä tekstissä. Vieläkin suurempiin sekaannuksiin päädytään latinalaistettaessa esimerkiksi arabiaa, jota puhutaan monenlaisina kielimuotoina kautta laajan arabimaailman.

Venäjänkieliselle kirjoitukselle on olemassa selkeä ja yksiselitteinen muunnosjärjestelmä latinalaisiin aakkosiin, mutta sitä käytetään lähes yksinomaan kielitieteellisissä julkaisuissa. Jos venäjää joskus alettaisiin kirjoittaa latinalaisin kirjaimin, olisi tieteellinen translitterointi kilpailijoihinsa nähden ylivoimainen.

Siirtyminen aakkosista toisiin on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkä kielitekninen asia. Muutos on tietysti hyvin kallista, mutta ennen kaikkea kysymys on kulttuuriperinnöstä, johon kirjoitus kuuluu olennaisena osana. Minkään kansan piirissä ei mielellään luovuta omasta kulttuuriperinnöstä, ei edes yhteistyöhalukkuuden nimissä. Mielikuvitusmaailmasta otetulta kuulostaa ajatus, että nykyisellä, varsin kansallistuntoisella Venäjällä luovuttaisiin maan historiaan ja kulttuuriin niin kiinteästi kuuluvista kyrillisistä kirjaimista.

Muutama vuosi sitten haastatellessani Helsingin yliopiston seemiläisten kielten professoria Tapani Harviaista maltan ja heprean kielistä pariin radiojuttuun, tämä totesi, että aakkoset näyttävät liittyvän hyvin kiinteästi uskontoon. Uskonnon ja kirjoitetun kielen yhteys on ymmärrettävää varsinkin niissä uskonnoissa, joissa usko perustuu pyhiin kirjoituksiin.

Niinpä muinaisen kirkkoslaavin kirjoittamiseen luotuja kyrillisiä aakkosia käytetään ortodoksisen perinteen maissa, latinalaisia aakkosia taas alueilla, missä läntinen kirkko on hallinnut. Arabialaiset kirjaimet liittyvät islamiin ja heprealaiset juutalaisuuteen. Tällaisista syvään juurtuneista perinteistä on vaikea luopua, niin käytännöllistä kuin yksien aakkosten käyttö kautta maailman olisikin. Se, että Afrikan, Amerikan, Oseanian ja arktisten alueiden kieliä kirjoitetaan latinalaisilla kirjaimilla, ei johdu näiden kirjainten käytännöllisyydestä, vaan valloituksista.

Perinteiden kunnioittaminen saattaa selittää sen, että varsin harvoissa maissa vanhoista aakkosista on siirrytty uusiin. Tunnetuin tapaus Euroopan tuntumassa on Turkin päätös luopua arabialaisista kirjaimista.

Tasavallan perustaja Kemal Atatürk, jonka kuvia on nähty myös viime viikkojen mielenosoituksissa, päätti 1920-luvulla, että turkin kieltä aletaan kirjoittaa latinalaisin aakkosin siihen asti käytössä olleiden arabialaisten kirjainten sijaan. Päätöstä voitiin perustella teknisin syin, sillä arabian kielen seemiläiset konsonanttiaakkoset soveltuvat kehnohkosti esittämään turkin runsasvokaalista äännejärjestelmää.

Syyt aakkosten vaihtamiseen olivat kuitenkin ensi sijassa poliittisia. Atatürk halusi maallistaa Turkin ja luopua symboleja myöten kaikesta, mikä liittyi romahtaneeseen Osmani-valtakuntaan ja islamilaiseen kalifaattiin.

Kemalistisen Turkin tavoin ja osin samoista syistä luovuttiin 1920-luvulla myös Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa arabialaisista aakkosista Etelä-Kaukasian ja Keski-Aasian lukuisissa turkkilaisissa kielissä sekä muun muassa persian muunnelmassa tadžikissa. Ne korvattiin latinalaisilla kirjaimilla, ei kyrillisillä, joihin siirtyminen olisi voitu tulkita venäläiseksi imperialismiksi.

Ensimmäisinä vallankumouksen jälkeisinä vuosina Neuvostoliitossa haudottiin ajatusta siirtyä latinalaisiin kirjaimiin myös venäjää kirjoitettaessa. Ajatusta kannatti valistusasiain komissaari eli — porvarillisemmin ilmaistuna — opetusministeri Anatoli Lunatšarski, ja sillä oli periaatteessa myös Leninin tuki. Hanke heijasteli alkuvuosien internationalismia, johon liittyi odotus sosialistisesta vallankumouksesta Länsi-Euroopassa, alueella, joka marxilaisen teorian mukaan oli siihen paljon kypsempi kuin takapajuinen Venäjä.

Kun kansainvälistä vallankumousta ei tullut, ajatus kirjoituksen yleisestä latinalaistamisesta haudattiin syvään unohdukseen monien muiden asioiden ohella. Neuvostoliitossa alettiin toteuttaa Stalinin johdolla ohjelmaa niin sanotusta "sosialismista" yhdessä maassa. Myös turkinsukuisia kieliä lakattiin kirjoittamasta latinalaisilla kirjaimilla, jotka korvattiin kyrillisin aakkosin. Venäjän kirjoituksen latinalaistamisesta ei kukaan enää rohjennut puhua.