Maailmantalous on vihdoin irrottautumasta kolme vuosikymmentä vallinneesta uusliberalismista. Euroopassa torjutaan vyönkiristyksiä, Latinalaisessa Amerikassa kansallistetaan yrityksiä ja Maailmanpankki saa kehitysyhteistyöhön perehtyneen johtajan.

Kun maailman rahoitusjärjestelmä oli romahtaa neljä vuotta sitten, moni ennusti uusliberalismin kuolemaa.

Wall Streetin käytäntöjä siistittiin hiukan, suurimpia pankkeja pelastettiin, vapaata pudotusta hillittiin maltillisella elvytyksellä – ja meno jatkui entiseen tapaan.

Bisneseliitti sai edelleen bonuksensa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki eivät reivanneet linjaansa. Saksan tiukalla kädellä luotsaama Euroopan unioni piiskasi jäseniään kiristämään vyötä.

Tärkeimmät taloudelliset toimijat pysyivät linjalla, joka loukkasi maalaisjärkeä ja yleistä käsitystä oikeudenmukaisuudesta.

Eurooppa uskoi sijoituksiin

Washington Postin kolumnisti Harold Meyerson arvioi, että Euroopan hallitukset uskoivat saavansa lihavia sijoituksia palkaksi menoleikkauksistaan. ”Kävi päinvastoin. Kun Kreikka, Irlanti, Portugali ja Espanja leikkasivat budjettiaan, sijoittajat kadottivat halunsa ostaa niiden obligaatioita.”

Meyersonin mukaan valtiot ovat syventäneet lamaa ja saaneet sijoittajat uskomaan, ettei niiden talous tule kuntoon vuosiin.

Ranskan ja Kreikan äänestäjät eivät torjuneet vyönkiristystä kiukutellakseen, vaan tajuten, että se vain pahentaa tilannetta. Lisäksi he haluavat taakan tasaisempaa jakoa.

Ranskan presidentiksi nouseva sosialisti Francois Hollande on ehdottanut 75 prosentin veroa yli miljoonan euron tuloille. Hän korostaa työllisyyttä ja julkisia investointeja.

Euroopan vasemmisto näyttää heränneen horroksesta viime hetkellä. Myös äärioikeisto vastustaa vyönkiristyksiä. Sen ratkaisu on yksinkertainen: syytetään maahanmuuttajia.

Hollanden ja Ranskan sosialistien vastuulla on nyt EU:n palauttaminen juurilleen: sosiaaliseen markkinatalouteen, joka kasvaa yhdessä ja säilyttää yhtenäisyyden moninaisuudessa. Vyönkirityksestä luopuminen on vasta ensi askel.

Argentiina esimerkkinä

Oppia voi ottaa 1990-luvun lopun Argentiinasta. Maan talous oli suoritustilassa ja rahoituslaitokset ohjeistivat leikkaamaan, yksityistämään ja poistamaan esteet investoinneilta. Buenos Aires sanoi ei ja jätti yli sadan miljardin dollarin lainat maksamatta.

Pelin sääntöjen mukaan Argentiina olisi pitänyt heittää ikiajoiksi ulos kansainvälisen talouden kasinolta. Mutta niin ei käynyt. Lopulta 93 prosenttia velkojista hyväksyi Argentiinan tarjouksen maksaa 35 senttiä dollaria kohti.

Argentiinan onneksi sen viemän soijan hinta lähti nousuun. Työttömyys aleni 25 prosentista vuonna 2001 alle 8 prosenttiin 2010. Köyhien osuus laski sosiaaliohjelmien avulla 51:stä 13 prosenttiin.

Presidentti Cristina Kirchnerin hallitus on kansallistanut Argentina Airlinesin ja eläkerahastoja sekä suitsinut pääomapakoa. Tuorein kansallistamispäätös koski öljy-yhtiö YPL:ää, jonka osake-enemmistö oli espanjalaisella Repsolilla.

Myös Brasilia kasvatti osuuttaan öljy-yhtiö Petrobrasissa muutama vuosi sitten. Bolivia on palauttanut valtiolle espanjalaisten käsissä olleen sähköverkon. Vasemmiston hallitsemat Venezuela ja Ecuador ovat kansallistaneet omaisuutta.

Toivoa köyhille?

Kaikesta huolimatta ulkomaiset sijoitukset Latinalaiseen Amerikkaan kasvoivat viime vuonna 31 prosenttia. YK:n mukaan sijoittajat ovat tosin kotiuttaneet tuottoja viime vuosina nelinkertaisesti kymmenen vuoden takaiseen verrattuna. Se selittää kansallistamisia.

Tuulen suunta voi kääntyä myös Maailmanpankissa, jonka pääjohtajaksi valittu Jim Yong Kim poikkeaa taustaltaan liike-elämän ja politiikan parista tulleista edeltäjistään. Kim on lääkäri ja antropologi, joka tuntee käytännön kehitysyhteistyötä. Ehkä painopiste siirtyy nyt keinottelun edistämisestä köyhien voimistamiseen.

Maailma kompuroi talouskriisistä toiseen, ja kaiken yllä väijyy ilmastokriisin uhka. Talousajattelussa Washingtonin konsensus on mennyttä. Uusliberalismi sinnittelee hengissä, mutta pikemminkin muutosvastarinnan kuin vakaumuksen vuoksi.

Kirjoittaja johtaa ulkopolitiikan tutkimusta Institute for Policy Studies -laitoksessa, joka edistää rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja ympäristönsuojelua.