Artikkeli on julkaistu alun perin Le Monde diplomatique -lehden numerossa 5/2015. Tilaa lehti täältä.

Euroopan instituutioissa byrokratia jyllää yli politiikan. Virkamiehillä on vaikutusvaltaa kaikissa päätöksentekoprosessin vaiheissa, minkä vuoksi heistä on tullut lobbareiden suosikkikohteita. Pyöröovi-ilmiön ja EU:n parlamentin jäsenten ja komissaarien toimintaan liittyvien eturistiriitojen yleistymistä ei saada pysäytettyä niin kauan kuin Brysselin elämästä puuttuvat tarkat säännöt, joiden noudattamista oikeasti myös valvottaisiin.

Marraskuun 1. päivä 2014 virkaansa astui uusi ilmastotoimista ja energia-asioista vastaava komissaari, entinen öljy-yhtiö Petrologis Canariasin puheenjohtaja Miguel Arias Cañete. Pääomamarkkinaunionista vastaavan komissaarin viran sai entinen teollisuuden lobbari Jonathan Hill ja talous- ja rahoitusasioista vastaavan komissaarin viran teollisuuden lobbausjärjestö Cercle de l’industrien entinen varapuheenjohtaja Pierre Moscovici. Tutkimuksesta vastaavaksi komissaariksi Juncker nimesi aiemmin Goldman Sachs -pankissa työskennelleen pankkiiri Carlos Moedasin ja oikeusasioista vastaavaksi komissaariksi Věra Jourován, tšekkiläisen miljardöörin entisen poliittisen neuvonantajan. Euroopan parlamentin jäsenet antoivat Junckerin valinnoille hyväksyntänsä pitkällisen kuulemisprosessin päätteeksi, joka ajettiin läpi hienovaraisella kaupankäynnillä Brysselin instituutioiden vaitiolovelvollisuuden verhoissa. Parlamentille riitti se, että maansa hallituksen tuen menettänyt slovenialainen komissaariehdokas Alenka Bratusek saatiin korvattua.

Rikostoveruuden kulttuuri, vastapalvelusten vaihto ja lii­allista valtaa käyttävät instituutiot – kas tässä ovat "Brysselin kakun" pääainekset. Kirsikkana kakun päällä komeilevat eturistiriidat.

Sääntöjä, jotka rajaisivat Euroopan komissaarien nimitys­prosessia tai joissa määriteltäisiin vastaaviin vastuullisiin virkoihin pyrkivien kandidaattien asianmukainen profiili, on olemassa vain hyvin vähän. Ennen virkaan astumista uusien tulokkaiden on annettava selvitys "taloudellisista sidonnaisuuksistaan", minkä lisäksi heitä kielletään ottamasta osaa sellaisten asiakirjojen käsittelyyn, jotka koskettavat heitä tai heidän läheisiään. "Taloudelliselle sidonnaisuudelle" tai "läheiselle" ei kuitenkaan ole annettu mitään tarkkaa määritelmää. Lukuun ottamatta näitä rajallisia rajoituksia EU:n instituutiot ovat yhtä vastaanottavaisia kuin rautatieaseman aula. Minkäänlaisia ammattiuraan liittyviä vaatimuksia ehdokkaille ei esitetä.

Komission jäsenet ovat kuitenkin Brysselin vaikutusvaltaisinta väkeä. Komissio valmistelee säädöksiä ja direktiivejä, jotka koskettavat viittäsataa miljoonaa Euroopan kansalaista. Heidän valtansa ylittää mennen tullen sen, mitä EU:n jäsenmaiden ministereillä on käytettävissään. Lobbareilta tämä ei ole jäänyt hoksaamatta, ja Brysselistä onkin tullut toinen maa­ilman liike-elämän lobbauksen pääkaupungeista heti Washingtonin jälkeen.

Brysselin pyöröovissa kulku käy vinhaan tahtiin sisään ja ulos. Yhdeltä puolelta entiset yritysten ja työnantajajärjestöjen johtajat marssivat joukoittain sisään julkisiin toimielimiin, kuten Euroopan komissioon, ajaakseen paremmin asi­aansa. Toiselta puolelta entiset johtavat virkamiehet poistuvat viimeistelemään uri­aan yksityissektorilla, jolle he myyvät palveluksi­aan ja osoitekirjojaan.

"Brysselistä onkin tullut toinen maa­ilman liike-elämän lobbauksen pääkaupungeista heti Washingtonin jälkeen."

Kuvitellaan lobbaamisen konsulttitoimisto, jonka teollisuuden alalla toimivat asiakkaat haluavat edistää transatlanttisen vapaakauppa-alu­een (TTIP) luomista. Rekrytoimalla entisen EU:n virkamiehen, joka on työskennellyt kansainvälisen kaupan, teollisuuden tai maatalouden parissa, toimisto pystyy muun muassa paikantamaan tärkeimmät keskustelukumppanit, tunnistamaan parhaan ajankohdan heidän lähestymiselleen sekä selvittämään, kuinka parhaiten kiinnittää heidän huomionsa. Värvätty henkilö saattaa jopa ottaa vastuulleen sähköpostien lähettelyn, puheluiden soittelun tai jään rikkomisen asiakkaidensa ja entisten kollegoidensa väliltä.

Pyöröovi-ilmiöstä hyötyvät eivät näe siinä mitään ongelmallista: Eivätkö he muka toimi täysin lain rajoissa? Ja jos he ovat jo jättäneet tehtävänsä EU:n toimielimissä, kuinka heitä voisi syyttää eturistiriidoista tai sellaisen vallan väärinkäytöstä, jota heillä ei enää ole? Jotkut vaativat oikeutta työskennellä missä lystäävät tai vaihtoehtoisesti vakuuttavat, että heidän hyppelynsä puolelta toiselle hyödyttää kaikkia, koska se parantaa keskinäistä ymmärrystä ja kommunikaatiota korkeiden virkamiesten ja yksityissektorin välillä.

Anteliaat korvaukset

Pienikin silmäys viim­eaikaisiin tapauksiin riittää kuitenkin osoittamaan, ettei pyöröovi-ilmiön aiheuttamasta eturistiriitojen tai vallan väärinkäytön riskistä ole vielä päästy. Vuonna 2010 entinen yritys- ja teollisuustoiminnan komissaari, saksalainen Günter Verheugen, perusti yhdessä entisen kabinettipäällikkönsä Petra Erlerin kanssa konsulttiyrityksen nimeltä European Experience Company (EEC). Internetsivuillaan EEC vakuuttaa, että yritys "ei myy lobbauspalveluita", mutta tarjo­aa toisaalta asiakkailleen apua "parhaiden strategioiden laatimiseksi vuorovaikutukseen Euroopan instituutioiden kanssa. Nyanssiero on hädin tuskin havaittavissa… Entinen sisämarkkinakomissaari, irlantilainen Charlie McCreevy, on sittemmin liittynyt pankin palvelukseen ja lentoyhtiö Ryanairin ja maksupalveluita tarjoavan Sentenialin hallituksiin. Kun bulgarialaisen Meglena Kunevan tehtävät kuluttajansuoja-asioista vastaavan komissaarin virassa päättyivät, hänet toivotettiin tervetulleeksi BNP Paribas -pankin hallitukseen. Itävaltalainen Benita Ferrero-Waldner, joka taannoin vastasi komission ulkosuhteista, työskentelee nykyisin vakuutusyhtiö Munich Re:ssa. Jätettyään tehtävänsä kansainvälisestä yhteistyöstä, humanitaarisesta avusta ja kriisinhallintatoimista vastaavana komissaarina belgialainen Louis Michel on siirtynyt paitsi Euroopan parlamenttiin myös kiinteistöluototusta tarjoavan Credimon palvelukseen.

Vastaavien tapausten paljous – josta on tässä raapaistu vain pintaa – on saanut mediat kurtistelemaan kulmi­aan. Paheksunnan seurauksena uransa päättäviä komissaareja koskevaa sääntelyä on tiukennettu. Ne parisenkymmentä komissaaria, jotka ovat jättäneet tehtävänsä vuoden 2014 aikana, joutuvat kahdeksantoista kuukauden ajan hyväksyttämään kaikki uudet työtulonsa unionilla. Tämän ennakkoilmoitusperiodin aikana heidän on kiellettyä lähestyä komissiota lobatakseen asioita, jotka liittyvät heidän entisiin vastuu­alueisiinsa. Ennakkoilmoitusaika oli aiemmin rajattu yhteen vuoteen, eikä mitään ek­splisiittistä lobbauskieltoa ollut olemassa. Uudetkaan säännöt eivät kuitenkaan määrittele selvästi, mikä kaikki kuuluu vaikutusvallalla käytävän kaupan piiriin. Lisäksi säännöissä näyttää jäävän täysin huomiotta se seikka, että komissaarit tekevät päätöksiään kollektiivisesti: heidän todelliset vastuu­alu­eensa pursuavat reilusti yli komissaarinsalkkujen.

Sääntelyn päivitys ei siis ole vähentänyt ruuhkaa Brysselin pyöröovissa. Tapaus Viviane Reding havainnollistaa asiaa hyvin. Reding, joka toimi komissaarina keskeytyksettä vuodesta 1999 vuoteen 2014 (ensin koulutuksesta, sitten tietoyhteiskunnasta ja viestimistä ja lopuksi oikeus­asioista vastaavana komissaarina), valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi toukokuussa 2014. Komission siunauksella hän otti vastuulleen ylimääräisiä tehtäviä kaivosyhtiö Nyrstarin, Bertelsmann-säätiön (monikansallisen viestintäyhtymä Bertelsmannin suurin osakkeenomistaja) sekä monikansallisen kemian alan yritys Agfa-Gevaertin hallituksissa.

Entisille komissaareille maksetaan hulppeita korvauksia: noin 40–65 prosenttia komissaarinpalkasta eli 8 332–13 540 euroa joka kuu lähtöä seuraavien kolmen vuoden ajan. Sikäli kun näiden korvausten tarkoituksena on rajoittaa eturistiriitojen riskiä vähentämällä entisten komissaarien tarvetta kiiruhtaa vastaanottamaan ensimmäinen vastaantuleva työtarjous, tuntuisi loogiselta pidentää myös uusiin työsuhteisiin ja lobbaustoimintaan ryhtymisen kieltoa kahdeksastatoista kuukaudesta kolmeen vuoteen.

"Tehkää kuten minä sanon, älkää kuten minä teen."

Komissaarien valssi tempaa mukaansa usein myös heitä ympäröivät johtavat virkamiehet. Heidän vastuullaan on Euroopan koneiston päivittäinen pyörittäminen, mikä tekee heistä lobbauskonsulttitoimistojen, asian­ajotoimistojen ja muiden teollisten lobbareiden suosikkikohteita. Erityisen puoleensavetäviä ovat tietyt vastikään EU:n instituutioista eläköityneet virkamiehet. Nuorempien silmissä Brysselin mikrokosmos voi nopeasti alkaa muistuttaa karusellia, joka ohjaa heitä vuorottelemaan väliaikaisissa työsuhteissa EU:n instituutioissa ja väliaikaisissa työsuhteissa elinkeinoelämässä. Kaikista onnekkaimmat telmivät yritysmaa­ilmassa sapattivapaallaan tietäen, että työpaikka instituutiossa odottaa.

Esimerkkinä muiden joukossa: Huhtikuuhun 2014 asti Hervé Jouanjean toimi yhtenä komission pääjohtajista eli korkeimmassa asemassa Euroopan virkamiehistön hierarkiassa. Kuukautta myöhemmin hän liittyi ranskalaisen asian­ajotoimisto Fidalin riveihin. Vaikka komissio on kieltänyt häneltä kaiken suoran lobbauksen, hän on silti vapaa harjoittamaan sitä epäsuorasti tai tarjoamaan neuvojaan asiakkailleen. Hän itse selittää asian näin: "Fidaliin liittyminen on minulle mahtava tilaisuus tarjota yhtiön asiakaskunnan käyttöön ymmärrykseni Euroopan instituutioiden toiminnasta sekä osaamiseni, jota olen urani varrella kartuttanut eritoten sisämarkkinoiden ja ulkomaankaupan aloilla sekä komission menettelyjen hallinnassa."

Oikeusasiamies tuomitsee pyöröovikäytännön

Euroopan oikeus­asiamies Emily O’Reilly, joka vastaa kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen EU:n instituutioita koskevista valituksista, on hiljattain kiinnostunut komission tavasta suhtautua virkamiehistön yleistyneeseen pyöröovi-käytäntöön. Hänen päätelmänsä eivät tekstityypille ominaisista koukeroista huolimatta jätä juurikaan varaa epäilyksille. O’Reilly valittelee, että "joidenkin komission valitsemien toimenpiteiden toimeenpanossa huonosta hallintotavasta on tullut vakiintunut käytäntö" alkaen puutteista komission pyöröovi-ilmiötä koskevien päätösten muotoilussa ja dokumentoinnissa. Hän ehdottaa, että komission palveluksesta poistuneiden korkeiden virkamiesten uusista työsuhteista tiedotettaisiin julkisesti verkossa, ja kertoo tutkivansa tapaukset, joissa näin ei ole toimittu. Lisäksi oikeus­asiamies tarkentaa, ettei epäröi tarvittaessa käyttää "kaikkia valtuuksi­aan, mukaan lukien oikeutta kutsua virkamiehet todistajiksi oikeus­asiamiehen eteen silloin, kun on syytä epäillä, ettei eturistiriitoja koskevia sääntöjä ole noudatettu." Toisessa yhteydessä O’Reilly näkee tähdelliseksi alleviivata, että "ne peri­aatteet, joihin nämä suositukset perustuvat, pätevät luonnollisesti myös Euroopan komission jäseniin."

O’Reillyn päätelmät ovat linjassa aiempien päätelmien kanssa, joiden perusteella hän kritisoi komission vuonna 2008 tekemää päätöstä nimetä pyöröovi-ilmiötä koskevista lausunnoista vastaavan sisäisen komitean johtoon Michel Petite – entinen komissaari, joka oli vastikään ryhtynyt asian­ajotoimisto Clifford Chancen ja heidän moninaisen asiakaskuntansa lobbaajaksi. Retorista taituruutta osoittaen oikeus­asiamies O’Reilly esitti arvion, jonka mukaan olisi "vaike­aa väittää, että herra Petiten toimet yksityiselämässään eivät muodostaisi mahdollista eturistiriitaa."

Ongelma koskee myös meppejä

Vaikka Euroopan parlamentin jäsenet toisinaan kritisoivat komissiota pyöröovi-ilmiön käsittelystä, heidän syytöspuheenvuoronsa ovat toisinaan tiivistettävissä sanoin: "Tehkää kuten minä sanon, älkää kuten minä teen."

Toukokuussa 2014 pidettyjen europarlamenttivaalien jälkeen osa mandaattinsa menettäneistä edustajista otti yksityissektorilta vastaan tehtäviä, jotka liittyivät läheisesti heidän tehtäviinsä parlamentissa. Erityisen kovan kritiikin kohteeksi joutuivat kolme brittiläistä ja yksi hollantilainen europarlamentaarikko, jotka olivat kaikki olleet jäseninä rahoitus- ja vakuutussektoreiden sääntelystä vastaavassa, erittäin vaikutusvaltaisessa talous- ja raha-asioiden valiokunnassa. Valiokunnan entinen puheenjohtaja Sharon Bowles liittyi London Stock Exchange Groupin hallitukseen toimivaan johtoon kuulumattomaksi jäseneksi; valiokunnan entinen varapuheenjohtaja Arlene McCarthy nimitettiin lobbausyhtiö Sovereign Strategyn Eurooppa-strategiasta vastaavaksi varapuheenjohtajaksi; Peter Skinneristä tuli vakuutusyhtiö Allianz SE:n vanhempi neuvonantaja kansainvälissä ja eurooppalaisissa kysymyksissä; ja Corien Wortmann-Kool istuu näinä päivinä vakuutusjätti Aegonin sekä eläkerahasto ABP:n hallituksissa. Samaan aikaan tanskalainen Emilie Turunen on siirtynyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnasta Ny­kredit-pankin yhteiskuntasuhteista vastaaviin tehtäviin. Brittiläinen Fiona Hall, entinen teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan jäsen, on perustanut yhtiön, joka myy konsulttipalveluita muun muassa eristysmateri­aaleja valmistavalle Rockwool-konsernille.

Totuus on, että Euroopan parlamentin jäsenten menettelysäännöt ovat aivan yhtä vähäsanaiset pyöröovi-ilmiön suhteen kuin Euroopan komissionkin.

Vicky Cann työskentelee tutkijana Corporate Europe Observatory (CEO) -kansalaisjärjestössä. Hän johtaa EU:n virkamiesten, komissaarien ja meppien eturistiriitoja tarkkailevaa RevolvingDoorWatch-hanketta. Suom. Eeva Talvikallio.