Tämä kolumni on julkaistu alun perin Ydin-lehden numerossa 4/12. Tilaa lehti täältä.

Julkinen viestintä on myös muuttunut vuorovaikutteiseksi. Kukaan ei voi enää tuottaa julkisuuteen väitteitä ajatellen, ettei häntä voida tarvittaessa jäljittää. Elämme yhtäkkiä maailmassa, jossa joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, mitään ei voida tehdä ilman, että se tulisi julki.

Media ainakin näyttää lisäävän demokratiaa ja ihmisten vapauksia. Inhimillisen kehityksen kannalta on myös tärkeää, että tietoa on kaikkien saatavilla. Toisaalta, kaikessa elämisessä vapauksien rinnalla on kohdattava myös niihin liittyvät vastuut.

Ihmiskunta on tullut yllättäen tilanteeseen, jossa julkisuudessa esitetty tieto – oikea tai väärä – tai mielipide, voi aiheuttaa jossakin päin maailmaa väkivaltaisia reaktioita. Ensimmäinen maailmansota alkoi yhdestä luodista, vastaava tilanne saattaa nyt syntyä yhdestä harkitsemattomasta twitter-lauseesta.

1900-luvun sotia synnyttivät kansalliset intressit ja ylemmyydentunteet. Oman aikamme latautuneet väittelyt ja väkivalta ovat liittyneet perinteiden erilaisuuteen. Globalisaation myötä Lähi-itä omine uskonnollisine arvoineen ja perinteineen on joutunut kohtaamaan uudella tavalla länsimaailman. Monet asiat ovat joutuneet kiihkeään muutostilaan Lähi-idän uskonnollisten väestöryhmien keskuudessa.

* * *

Tietoisina siitä, että uskonnollisten arvojen loukkaaminen aiheuttaa voimakkaita reaktioita, jotkut pyrkivät jopa tietoisesti provosoimaan tällaisia tilanteita voidakseen vaikuttaa kehitykseen. Ajatellaan, että sananvapauden olemukseen kuuluu, seurauksista välittämättä, kaikenlaisten väitteiden tuottaminen julkisuuteen.

On ilmeistä, että mikään ei voi enää estää näin tapahtumasta. Silti kukaan yksittäinen ihminen tai tietoa tuottava ja julkaiseva yhteisö ei voi väistää sille kuuluvaa vastuuta seurauksista. Sananvapautta tavalla tai toisella käyttävä ihminen joutuu aina toisista ihmisistä viestiessään kohtaamaan eettiset periaatteet.

Tieto liittyy keskeisesti oikean ja väärän erottamiseen. Siksi viestintä on niin tärkeää, mutta sitä ei voida irrottaa sen pohtimisesta, halutaanko viestillä edistää hyvän toteutumisesta vai vain vahingoittaa toisia tekemällä pahaa. Uskonnollisuus liittyy ihmisten mielissä elämän peruskysymyksiin. Mitä ajattelen elämän tarkoituksesta? Kenelle olen vastuussa elämästäni? Mitä ovat elämän keskeiset arvot? Uskonnot oppeineen, symboleineen ja uskonnollisine perinteineen antavat ihmisille vastauksia näihin kysymyksiin.

Monet elämän tärkeät ratkaisut ovat sidoksissa siihen, millaisen elämänkatsomuksen ne välittävät. Krusifiksi, turbaani tai huivi ei merkitse kaikille ihmisille suuria asioita, mutta monille ne ovat symboleja, jotka ilmaisevat identiteettiä ja viestivät niistä perusarvoista, joihin niiden kantaja on sitoutunut. Raamattu ja Koraani kirjoina ovat myös tällaisia.

Uskontoihin sitoutuneet ihmiset tietävät, etteivät kaikki jaa heidän opillisia käsityksiään. Jotkut saattavat jopa pitää heidän ajatuksiaan lapsellisina – sekin tiedetään. Silti halveksunnan osoittaminen julkisesti jotakin uskonnollista ihmisryhmää kohtaan mielletään koko yhteisön torjumisena.

* * *

Uskonnot eivät silti voi olla sellaisessa suojatussa tilassa, ettei niiden piirissä tapahtuvia ihmisoikeuksien loukkauksia voisi arvostella. Sananvapauden tulee olla tärkeä arvo myös uskontojen keskuudessa, niiden piirissä tapahtuvan vallankäytön valvojana. Mikään uskonto ei saa olla poikkeus tässä.

Toinen asia on kuitenkin ihmisen identiteetille tärkeiden perustekijöiden pilkkaaminen. Vankilatuomiot sananvapauden väärinkäytöstä ovat silti kohtuuttoman voimakasta vallankäyttöä. Surulliset esimerkit muun muassa Pakistanista ovat esimerkkejä tästä.

Toisen ihmisen kunnioittamiseen hänen arvojensa pilkkaaminen ei kuulu, vaikka itse ei voisi niitä jakaa. Pahaa tekemällä ei voi saada hyvää aikaan.

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja ja teologian tohtori.