Tavallinen äiti Hebronista
Inas Amro pakotettiin naimisiin sukulaismiehen kanssa, joka osoittautui väkivaltaiseksi. Siitä ei hyvää seurannut, kirjoittaa Marjatta Kosonen.
Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Lähetyssanomissa 1/2013. Tilaa lehti täältä.
Inas syntyi muslimiperheen toisena lapsena Hebronin kaupungin lähellä sijaitsevaan kylään. Isä Ahmed Shahteet teki rakennustöitä, äiti Zahra Shateet hoiti kotona perheen kahdeksaa lasta. Perhe asui omassa talossaan. Sukulaisia löytyi lähes kaikista naapuritaloista: setiä, tätejä, serkkuja. Isän 11 sisarusta asuivat perheineen samassa kylässä, äidin suku on naapurikylästä.
Vanhat perinteet elävät vielä vahvoina Hebronin seudulla Länsirannalla. Lähes kaikki asukkaat ovat muslimeja. Hebronin seudulla tytöt naitetaan nuorina vanhempien valitsemalle sulhaselle, joka on usein valittu laajan suvun piiristä. Inasinkin vanhemmat olivat jo löytäneet hänelle sulhasen, kun tyttö oli 16-vuotias.
"Minä kieltäydyin avioliitosta, koska halusin saada opintoni päätökseen.", Inas kertoo.
Mies hakkasi pahasti yöllä
Inas valmistui 21-vuotiaana sisustussuunnittelijaksi teknisestä opistosta Hebronissa. Avioliittoa ei voinut enää siirtää millään syyllä.
"Minut pakotettiin naimisiin miehen kanssa, jota en tuntenut aiemmin. Perheemme olivat sukulaisia. Mies asui ja opiskeli Jerusalemissa, joten muutin sinne."
Yliopisto-opinnot eivät maistuneet 22-vuotiaalle tuoreelle aviomiehelle. Hän keskeytti ne, mutta onnistui saamaan töitä rakennuksilta. Perheen ensimmäinen lapsi, Reemas-tytär, syntyi parin vuoden kuluttua ja Eleas-poika neljä vuotta siskonsa jälkeen. Äidin ja pienokaisten elämä alkoi muuttua kuitenkin yhä tukalammaksi.
"Mieheni ei kunnioittanut minua eikä kohdellut minua hyvin. Hän oli väkivaltainen. En tiedä, miksi hän oli sellainen. Kerran mieheni hakkasi minut niin pahasti, että jouduin pakenemaan kotoani kolmelta aamuyöstä. Tyttäreni oli silloin nelivuotias ja kuopus kolmen kuukauden ikäinen."
Poliisit auttoivat turvakotiin
Monien vaiheiden jälkeen Inas hakeutui viimein hädissään poliisiasemalle Jerusalemissa, ja poliisit ohjasivat hänet turvakotiin Haiffaan. Nöyryytetystä ja hakatusta Inasista tuntui, että hän oli menettänyt arvokkuutensa ja kaiken muunkin. Lisäksi hän oli Israelissa laittomasti, hänellä ei ollut papereita.
Turvakodin työntekijät vakuuttivat, että perheväkivaltaa on kaikissa maissa, monenlaisissa perheissä. Sitä ei tarvitse hävetä. Se ei silloin paljon lohduttanut. Inas asui lapsineen vuoden turvakodissa Israelissa, jonka jälkeen hänet siirrettiin toiseen turvakotiin Länsirannalle, Palestiinalaisalueelle. Siellä hän sai lakimiehen avulla avioeron miehestään. Aikaa toisessa turvatalossa vierähti taas vuosi.
Vanhemmat ottivat takaisin kotiin
Inas muutti reilu vuosi sitten asumaan takaisin lapsuudenkotiinsa. Isossa talossa asuu nyt 14 ihmistä. Inasilla ja lapsilla on oma huone ja kylpyhuone erillisellä sisäänkäynnillä. Hän kertoo vanhempiensa pystyneen hyväksymään tyttärensä eron, vaikka se on ollut vaikea asia koko perheelle. Yksinhuoltajaäiti on harvinainen vanhoillisella, islaminuskoisella alueella.
"Muuta ratkaisua ei ollut. Oikeus määräsi entisen aviomieheni maksamaan elatusmaksua, mutta hän ei maksa. Meidän on vaikea pärjätä, mutta veljeni auttavat minua. Entinen aviomieheni ei ole soittanut lapsilleen eikä tavannut heitä kahteen vuoteen. Tyttäreni ei halunnut koulussa kirjoittaa edes isänsä nimeä."
Opiskelu vahvistaa itseluottamusta
Inas aloitti opiskelun elokuussa 2011. Hän kuuli Betlehemissä järjestettävästä koulutuksesta, kun projektikoordinaattori Johny Andonia soitti turvataloon.
Lähetysseura ja Norjan kirkon ulkomaanapu tukevat 45 palestiinalaisnaisen opiskelua taidekäsityöläiseksi kaksi ja puoli vuotta kestävässä koulutuksessa. Naiset ovat iältään 25-66-vuotiaita.
"Aluksi tein vain yksinkertaisia töitä. Halusin kehittää perustaitojani. Nyt olen jo hyvin ylpeä siitä, mitä olen oppinut ja tehnyt."
Inas matkustaa kolme kertaa viikossa 40 kilometrin matkan kotikylästään Betlehemiin opiskelemaan. Matka vie 1,5 tuntia aikaa yhteen suuntaan. Hän erikoistuu opinnoissaan korujen valmistamiseen. Sisko Marwa tai isoäiti Zahra huolehtivat lapsista koulupäivinä.
"Opiskelu on antanut merkityksen elämääni. Olen saanut itseluottamusta: en ole enää se sama nainen, jota kohdeltiin huonosti", hän kertoo.
Inas on selvästi vahva ja määrätietoinen nainen. Silti Palestiinalaisalueiden epävarma tulevaisuus ja levottomuudet vievät uskoa tulevaisuuteen. Arkinen elämä voi mullistua milloin tahansa itsestä riippumattomista syistä.
Inasista tuntuu kuin tulevaisuus olisi sumun peitossa. "En pysty näkemään yksityiskohtia", hän kuvailee tunnetta.
Lähetysseuralla on neljä kehitysyhteistyöhanketta Länsirannalla, Palestiinalaisalueella. Muut keskittyvät lasten erityisopetukseen ja psykososiaaliseen tukeen sekä kuuroihin.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia