Ihmisoikeusliitto | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ihmisoikeusliitto

Osoite

Puhelinnumero

Kotisivut

Ihmisoikeusliitto on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yleinen ihmisoikeusjärjestö. Liiton päätavoitteena on Suomen ihmisoikeustilanteen valvominen ja kehittäminen. Toiminnan tarkoituksena on myös tehdä ihmisoikeuksia tunnetuksi sekä torjua ja vastustaa ihmisoikeusloukkauksia kotimaassa ja ulkomailla. Liitto ei ole Maailma.netin jäsen.

Faces Etnofestivaali sai ihmisoikeuspalkinnon

Ihmisoikeusliiton logo.

Faces Etnofestivaali sai ihmisoikeuspalkinnon

Ihmisoikeusliiton palkinto myönnettiin Facesille etenkin suvaitsevaisuuden edistämisestä.

Ihmisoikeuksillakin on nyt logo

Ihmisoikeusliiton logo.

Ihmisoikeuksillakin on nyt logo

Ihmisoikeuksilla ei ole ollut kansainvälistä symbolia, mutta nyt sellainen olisi tarjolla kansainvälisen kilpailun tuloksena.

Ihmisoikeusjärjestöt haastavat katolisen kirkon oikeuteen

Ihmisoikeusliiton logo.

Ihmisoikeusjärjestöt haastavat katolisen kirkon oikeuteen

Vatikaani on vastuussa lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä, sanovat amerikkalaisjärjestöt.

Järjestöt jäivät syrjään yhdenvertaisuuslain uudistuksesta

Ihmisoikeusliiton logo.

Järjestöt jäivät syrjään yhdenvertaisuuslain uudistuksesta

Yhdenvertaisuus ei toteudu, kun suunnitellaan uutta yhdenvertaisuuslakia, kritisoivat kansalaisjärjestöt.

Valko-Venäjä jatkaa ihmisoikeuksien vainoa

Ihmisoikeusliiton logo.

Valko-Venäjä jatkaa ihmisoikeuksien vainoa

Ihmisoikeustilanne Valko-Venäjällä on romahtanut Aliaksandr Bialiatskin vangitsemispäätöksen myötä, sanoo Ihmisoikeusliitto.

Etyj saapuu seuraamaan Suomen vaaleja

Ihmisoikeusliiton logo.

Etyj saapuu seuraamaan Suomen vaaleja

Vaaliarviointimission tarkkailee muun muassa eduskunnan ulkopuolisten puolueiden medianäkyvyyttä.

Ihmisoikeuspalkinto 2009 Pirkko Mahlamäelle

Ihmisoikeusliiton logo.

Ihmisoikeuspalkinto 2009 Pirkko Mahlamäelle

Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki palkitaan Ihmisoikeusliiton vuoden 2009 hmisoikeuspalkinnolla. Palkinto jaetaan nyt kahdeksannen kerran Mahlamäki saa tunnustuksen pitkäjänteisestä työstä vammaisten oikeuksien puolesta.

Naisten ihmisoikeudet – esineestä ihmiseksi 400 vuodessa

Ihmisoikeusliiton logo.

Naisten ihmisoikeudet – esineestä ihmiseksi 400 vuodessa

Nykyisen ihmisoikeusajattelun juuret juontavat 1600- ja 1700- luvuille. Silloin ihmisoikeuksilla tarkoitettiin yksinomaan miesten oikeuksia. Vasta vuoden 1948 yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen myötä ihmisoikeudet on ainakin periaatteessa mielletty kaikkien ihmisten oikeuksiksi – sukupuolesta riippumatta.

Saamelaisasiat on hoidettu Suomessa huonosti, oikeusministeri myönsi

Ihmisoikeusliiton logo.

Saamelaisasiat on hoidettu Suomessa huonosti, oikeusministeri myönsi

Saamelaisten oikeuksista on pidetty Suomessa huonosti kiinni, oikeusministeri Tuija Brax totesi eilen keskiviikkona Ihmisoikeusliiton järjestämässä Perus- ja ihmisoikeusfoorumissa.

Tilaa aihepiirin Ihmisoikeusliitto RSS-syöte