Maailma.net | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailma.net

Osoite

Siltasaarenkatu 4, 7. krs, 00530 Helsinki

Puhelinnumero

+358 46 850 6575

Urheilu opettaa maailmankansalaisuuteen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Urheilu opettaa maailmankansalaisuuteen

Liikunnan ja urheilun suhde kehitysyhteistyöhön kantaa hedelmää monella tavalla: liikuntatunnit houkuttelevat lapsia kouluun, tarjoavat tytöille mahdollisuuden osallistua sosiaaliseen toimintaan kodin ulkopuolella ja opettavat yhteistyötä ja sääntöjen noudattamista. Aihe oli esillä YK:n urheilun ja liikuntakasvatuksen vuoden kunniaksi järjestetyssä seminaarissa keskiviikkona.

Telttaleiri elää viikon kahdella eurolla päivässä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Telttaleiri elää viikon kahdella eurolla päivässä

Changemaker-verkoston nuoret elävät viikon ajan telttaleirissä Helsingissä kahdella eurolla päivässä - summalla, jolla säännöllisesti kituuttaa noin puolet maailman väestöstä. Kampanja ajoittuu samalle viikolle kuin hallituksen neuvottelut budjettikehyksistä, ja tavoitteena on kasvattaa painetta kehitysapumäärärahojen nostamiselle.

Lasten köyhyys lisääntynyt rikkaissa maissa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Lasten köyhyys lisääntynyt rikkaissa maissa

Huolimatta talouskasvusta on köyhyydessä elävien lasten osuus OECD-maissa viime vuosikymmenen aikana lisääntynyt, ilmenee Unicefin uudesta raportista. Ikääntyvän väestön yhteiskunnissa huoli terveydenhuollosta ja eläkkeistä on jättänyt varjoonsa kysymyksen lasten hyvinvoinnista. Suomi kuitenkin sijoittuu tutkimuksen kärkijoukkoon.

The G8 and Africa: A new hope or another false dawn?

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

The G8 and Africa: A new hope or another false dawn?

The British Chancellor of the Exchequer, Gordon Brown, has unveiled a so-called "Marshall Plan for Africa", a high profile campaign to rid Africa of poverty, that will be put before leaders at the gathering of the G8 in July this year. But a meeting of finance ministers of the G7 countries over the weekend seemed to have pulled the rug under the feet of Brown and his Prime Minister Tony Blair.

Globalisaatiopeliä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Globalisaatiopeliä

Vaikuttaa siltä, että poliitikot sekoittavat tahallaan aidat ja aidanseipäät arvostellessaan presidentti Halosta hänen globalisaatio-lausunnoistaan. Asian ydin ei ole se, vastustetaanko vai kannatetaanko, vaan se, mitä globalisaatiolla tarkoitetaan. Hämärästä käsitteestä on löydetty oiva lyömäase haluttaessa korostaa edistyksellisyyttä vanhakantaisuuden sijaan, kirjoittaa maailma.netin toimittaja Eija Palosuo.

Jyväskylässä koulutetaan kehitysyhteistyön osaajia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Jyväskylässä koulutetaan kehitysyhteistyön osaajia

Jyväskylän yliopistossa syksyllä aloitetun, englanninkielisen kehitysyhteistyön maisteriohjelman suosio on yllättänyt järjestäjät täysin. Uudenlaista ajattelua edustaa ohjelman monitieteisyys: "Kehitysmaatutkimuksen selitysmalli ei enää aina toimi muuttuvien maailmantilanteiden selittämisessä", toteaa kansainvälisen kehitystyön assistentti Sakari Taipale.

Suuri järjestöfoorumi suunnitteilla ASEM-kokouksen kylkeen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suuri järjestöfoorumi suunnitteilla ASEM-kokouksen kylkeen

Syksyllä 2006 maailman katseet kohdistuvat Suomeen, joka tuolloin toimii EU:n puheenjohtajamaana ja saa Aasian ja Euroopan huippukokouksen yhteydessä arvokkaita vieraita. Kansalaisjärjestöjen työlistalla on ASEM-kokouksen varjokokous, josta odotetaan Suomen kaikkien aikojen suurinta kehityspoliittista tapahtumaa.

Kenelle oikeus internetin hallintaan?

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kenelle oikeus internetin hallintaan?

Internetin yhteiskunnallinen merkitys sen alkuvaiheessa oli niin vähäinen, etteivät poliitikot juurikaan kiinnittäneet huomiota virtuaaliverkon omistukseen ja hallintaan. Tänä päivänä tilanne on toinen. Kysymys herättää kansainvälispoliittisia intohimoja ja tulee olemaan yksi merkittävimmistä aiheista syksyllä YK:n tietoyhteiskuntahuippukokouksessa. Aihetta pohdittiin kansalaisjärjestöjen seminaarissa 11. tammikuuta.

Aasian katastrofi

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Aasian katastrofi

Joulukuun 26. päivä 2004 Kaakkois-Aasiassa Indonesian Sumatran saaren läheisyydessä tapahtui merenalainen maajäristys, jonka seurauksena valtavat hyökyaallot pyyhkivät alueen rantoja ja yli 150 000 ihmistä sai surmansa. Uutisia avustustöiden etenemisestä sekä tietoa hätäavun lahjoitusnumeroista ja -tileistä koottuna tämän linkin taakse.

Tilaa aihepiirin Maailma.net RSS-syöte