Afganistan: "Demokratia tarvitsee aikaa"
Lähtö lomalle olisi parasta, mitä lukuisat Afganistanissa toimivat diplomaatit ja erityisedustajat voisivat tehdä odotellessaan ääntenlaskun ja vaalivilpin tutkimusten tuloksia.
Lähtö lomalle olisi parasta, mitä lukuisat Afganistanissa toimivat diplomaatit ja erityisedustajat voisivat tehdä odotellessaan ääntenlaskun ja vaalivilpin tutkimusten tuloksia.
Elokuun 20. päivän presidentinvaalien jälkeen diplomaatit ovat olleet kärkkäitä julistamaan ne joko menestykseksi tai vilpin pilaamiksi.
Kummassakin tapauksessa Afganistanin demokratiaa arvioidaan asianomaisen omilla mittareilla. Sen sijaan pitäisi antaa uurnille uskaltautuneiden odottaa rauhassa vaalien tuloksia ja sallia afgaanien määritellä edustuksellinen politiikka omilla ehdoillaan ja omalla vauhdillaan niin hyvässä kuin pahassakin.
Vaalien jälkeisellä viikolla varsinkaan Yhdysvaltain lähetystön väki ei säästellyt energiaa sukkuloidessaan tapaamisissa presidentti Hamid Karzain ja tämän pääkilpailijan, ex-ulkoministeri Abdullah Abdullahin kanssa.
Lisäksi Yhdysvallat kokosi 3. syyskuuta Pariisiin 25 maan ja Naton erityistapaamisen pohtimaan kansainvälisen yhteisön reaktiota vaaleihin, joiden ääntenlasku oli kesken ja tulos vailla riippumattoman komission vahvistusta.
Pariisin kokous ei muodostunut positiiviseksi tuenilmaukseksi Afganistanin kansalle ja kansalaisyhteiskunnan toimijoille. Pikemminkin se saattoi lietsoa keinotekoista hysteriaa siitä, että maa on jonkinlaisessa kriisitilassa, mikä ei, ainakaan toistaiseksi, pidä paikkaansa.
Se voi myös johtaa niin Afganistanin eliitin kuin tavalliset kansalaisetkin epäilemään, että sopimuksia ja päätöksiä heidän tulevaisuudestaan tehdään jälleen kerran ilman heitä.
On totta, että näissä Afganistanin toisissa presidentinvaaleissa uurnilla kävi vähemmän väkeä kuin edellisissä. Tilastot voivat kuitenkin valehdella.
Vuoden 2004 presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus arvioitiin 70 prosentiksi, kun kaikkiaan 12 miljoonasta rekisteröidystä äänestäjästä kävi uurnilla 8 miljoonaa.
Nyt rekisteröityjä äänestäjiä oli yli 16 miljoonaa, joista 5-7 miljoonaa äänesti. Tilastollisesti äänestäneitä oli siis aiempaa vähemmän, mutta määrällinen ero ei ole kovin suuri.
Voidaan arvioida, että annetuista 5-7 miljoonasta äänestä miljoona on vilpillisiä. Se, että liki puolet äänioikeutetuista vaivautuu uurnille, on kuitenkin hyvä saavutus maassa, jolla on vain viiden vuoden kokemus vaaleista.
Mainittakoon vertailun vuoksi, että Afganistanissa on ilmoittautunut kouluun noin seitsemän miljoonaa tyttöä ja poikaa, mitä pidetään oivana tuloksena.
Elokuun vaaleihin liittyi monia ongelmia turvallisuusuhkista ja logistiikan haasteista lähtien. Miljoonat ihmiset kuitenkin lähtivät äänestämään väkivaltaisuuksien keskellä, mikä on nähtävä merkkinä edistyksestä ja uutena askeleena Afganistanin demokratian kehityksessä.
Pariisin kokoukseen uhratut veronmaksajien rahat olisi kannattanut käyttää vasta, kun vaalitulos on sinetöity. Rahoitusta kaipaa esimerkiksi YK:n Kabuliin kaavailema huippukokous.
Siellä Afganistanin tuleva hallitus ja kansalaisyhteiskunta voivat pohtia rakentavassa hengessä uutta suuntaa maalleen ja sen ulkomaisille kumppaneille.
Jos Afganistanin demokraattiset ystävät sitoutuvat aidosti maan demokratiaan, niiltä tulisi löytyä samanlaista kärsivällisyyttä ja pidättyvyyttä, jota useimmat afgaanit osoittavat tänä tärkeänä aikana.
On myös muistettava, etteivät nämä vaalit ole päämäärä sinänsä, vaan osa afgaanien vetämää prosessia, jossa demokratia pitäisi saada juurtumaan ja kasvamaan.
Elokuun 20. päivän presidentinvaalien jälkeen diplomaatit ovat olleet kärkkäitä julistamaan ne joko menestykseksi tai vilpin pilaamiksi.
Kummassakin tapauksessa Afganistanin demokratiaa arvioidaan asianomaisen omilla mittareilla. Sen sijaan pitäisi antaa uurnille uskaltautuneiden odottaa rauhassa vaalien tuloksia ja sallia afgaanien määritellä edustuksellinen politiikka omilla ehdoillaan ja omalla vauhdillaan niin hyvässä kuin pahassakin.
Vaalien jälkeisellä viikolla varsinkaan Yhdysvaltain lähetystön väki ei säästellyt energiaa sukkuloidessaan tapaamisissa presidentti Hamid Karzain ja tämän pääkilpailijan, ex-ulkoministeri Abdullah Abdullahin kanssa.
Lisäksi Yhdysvallat kokosi 3. syyskuuta Pariisiin 25 maan ja Naton erityistapaamisen pohtimaan kansainvälisen yhteisön reaktiota vaaleihin, joiden ääntenlasku oli kesken ja tulos vailla riippumattoman komission vahvistusta.
Pariisin kokous ei muodostunut positiiviseksi tuenilmaukseksi Afganistanin kansalle ja kansalaisyhteiskunnan toimijoille. Pikemminkin se saattoi lietsoa keinotekoista hysteriaa siitä, että maa on jonkinlaisessa kriisitilassa, mikä ei, ainakaan toistaiseksi, pidä paikkaansa.
Se voi myös johtaa niin Afganistanin eliitin kuin tavalliset kansalaisetkin epäilemään, että sopimuksia ja päätöksiä heidän tulevaisuudestaan tehdään jälleen kerran ilman heitä.
On totta, että näissä Afganistanin toisissa presidentinvaaleissa uurnilla kävi vähemmän väkeä kuin edellisissä. Tilastot voivat kuitenkin valehdella.
Vuoden 2004 presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus arvioitiin 70 prosentiksi, kun kaikkiaan 12 miljoonasta rekisteröidystä äänestäjästä kävi uurnilla 8 miljoonaa.
Nyt rekisteröityjä äänestäjiä oli yli 16 miljoonaa, joista 5-7 miljoonaa äänesti. Tilastollisesti äänestäneitä oli siis aiempaa vähemmän, mutta määrällinen ero ei ole kovin suuri.
Voidaan arvioida, että annetuista 5-7 miljoonasta äänestä miljoona on vilpillisiä. Se, että liki puolet äänioikeutetuista vaivautuu uurnille, on kuitenkin hyvä saavutus maassa, jolla on vain viiden vuoden kokemus vaaleista.
Mainittakoon vertailun vuoksi, että Afganistanissa on ilmoittautunut kouluun noin seitsemän miljoonaa tyttöä ja poikaa, mitä pidetään oivana tuloksena.
Elokuun vaaleihin liittyi monia ongelmia turvallisuusuhkista ja logistiikan haasteista lähtien. Miljoonat ihmiset kuitenkin lähtivät äänestämään väkivaltaisuuksien keskellä, mikä on nähtävä merkkinä edistyksestä ja uutena askeleena Afganistanin demokratian kehityksessä.
Pariisin kokoukseen uhratut veronmaksajien rahat olisi kannattanut käyttää vasta, kun vaalitulos on sinetöity. Rahoitusta kaipaa esimerkiksi YK:n Kabuliin kaavailema huippukokous.
Siellä Afganistanin tuleva hallitus ja kansalaisyhteiskunta voivat pohtia rakentavassa hengessä uutta suuntaa maalleen ja sen ulkomaisille kumppaneille.
Jos Afganistanin demokraattiset ystävät sitoutuvat aidosti maan demokratiaan, niiltä tulisi löytyä samanlaista kärsivällisyyttä ja pidättyvyyttä, jota useimmat afgaanit osoittavat tänä tärkeänä aikana.
On myös muistettava, etteivät nämä vaalit ole päämäärä sinänsä, vaan osa afgaanien vetämää prosessia, jossa demokratia pitäisi saada juurtumaan ja kasvamaan.
Melek Zimmer-Zahine on Afganistanin suurimman riippumattoman viikkolehden, darin ja pashtun kielellä ilmestyvän Killidin kustantaja.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia