Kello on kahdeksan illalla Myanmarin aikaa, ja ulkonaliikkumiskielto on juuri alkanut.

Videopuhelu Ko Nay Linnin* kanssa keskeytyy, kun hän haluaa viedä puhelimen lähemmäs ikkunaa. Taustalta alkaa kuulua vaimeaa, tasaista kilkutusta.

”Kuuletko? He hakkaavat rumpuja joka ilta kahdeksalta. Suurin osa on nuoria”, Ko Nay Linn kertoo.

Patojen, kattiloiden ja rumpujen kolistelu ovat yksi niistä moninaisista tavoista, joilla myanmarilaiset ovat viimeisten vajaan kuuden viikon aikana protestoineet sotilasvallankaappausta vastaan.

He ovat lakkoilleet, osoittanet mieltään kaduilla, tehneet taidetta, laulaneet, keksineet uusia sloganeita ja yöpyneet ulkona vaatiakseen demokratian palauttamista maahan.

Taunggyin kaupungissa, Shanin osavaltiossa elävä Ko Nay Linn ei esiinny tässä jutussa oikealla nimellään, sillä mielenosoittamisesta on tullut Myanmarissa vaarallista.

Poliittisia vankeja edustavan myanmarilaisen AAPP-järjestön mukaan yli 60 ihmistä on kuollut ja yli 2 000 pidätetty sen jälkeen, kun armeija kaappasi vallan helmikuun ensimmäisenä päivänä. Armeijan otteet mielenosoittajia kohtaan ovat kääntyneet väkivaltaisemmiksi helmikuun lopusta alkaen.

Armeija on ampunut pääosin rauhanomaisesti käyttäytyviä mielenosoittajia kovilla panoksilla, käyttänyt kyynelkaasua, tainnutuskranaatteja ja savupommeja.

Siitä huolimatta sadat tuhannet, ehkä jopa miljoonat, myanmarilaiset osoittavat mieltään omalla tavallaan.

Moni heräsi aktivismiin

Vallankaappaus oli monelle myanmarilaiselle shokki, sillä sitä edeltävien kymmenen vuoden aikana Myanmar oli jo toipumassa edellisen sotilasjuntan kaudesta, alkanut avautua muulle maailmalle ja järjestänyt vaaleja. Nyt maan presidentti Win Myint ja valtiokansleri, maan johtajana pidetty Aung San Suu Kyi sekä muutkin siviilihallinnon johtajat on pidätetty.

”Vallankaappaus oli täysi yllätys. Luulin, että se on vitsi. Ensimmäinen päivä oli kuin jokin surrealistinen painajainen: en voinut uskoa sitä, etenkään nyt, kun maa oli menossa kohti demokratiaa”, kuvailee elokuvaohjaaja Moe* (nimi muutettu).

Monien muiden tavoin Ko Nay Linn ja Moe ovat löytäneet oman tapansa protestoida.

Kansalaisjärjestösektorilla työskentelevä Ko Nay Linn tukee protestiryhmiä. Hän auttaa heitä strategioiden suunnittelussa ja koordinoinnissa, etsii heille turvallisia paikkoja, hankkii varoja ja suojavälineitä.

Myanmarin entisessä pääkaupungissa Yangonissa asuva Moe taas kapinoi taiteensa avulla. Hän on mukana kansainvälisessä 100 Projectors -taidehankkeessa, jossa on yritetty keksiä luova ja turvallinen tapa protestoida vallankaappausta vastaan. Siinä taiteilijat heijastavat valokuviaan tai videoitaan seinille.

Jos sitä ei uskalla tehdä julkisesti, sen voi tehdä vaikkapa kotinsa katolla tai sisätiloissa. Teoksia julkaistaan Instagramissa ja Facebookissa. Mukana on noin 55 taiteilijaa ympäri maailman, myös Suomesta.

Moe on ollut mukana tekemässä myös vallankumouksesta kertovaa lyhytelokuvaa Burma Spring 2021, jossa on mukana myös Suomessa asuvia myanmarilaisia.

26-vuotias Moe ei ollut vielä syntynytkään, kun Myanmarissa tapahtui edellinen sotilasvallankaappaus vuonna 1988.

”Ennen helmikuun ensimmäistä en ollut aktivisti, mutta kun vallankaappaus tapahtui, en pystynyt keskittymään muihin projekteihini. Aiemmin en ollut kovin kiinnostunut politiikasta vaan halusin kertoa henkilökohtaisia tarinoita, mutta nyt haluan taistella omalla tavallani”, hän sanoo.

Samaan näyttää heränneen moni muukin myanmarilainen. Yhden luovimmista tavoista protestoida ovat keksineet naiset.

Myanmarissa on uskomus, jonka mukaan tietää miehelle huonoa onnea, jos hän kävelee naisen longyin alta. Longyi on Myanmarissa käytetty, vyötärölle kietaistava vaatekappale. Niinpä naiset ovat ripustaneet vaatteitaan narulle barrikadeiksi. Vanhaan myyttiin uskovat sotilaat joutuvat irrottamaan ne, mikäli he haluavat päästä eteenpäin.

Moen mukaan mielenosoituksissa onkin kyse Myanmarin muuttamisesta myös syvemmin. Vallankaappaus on saanut ihmiset protestoimaan vanhoja konservatiivisia arvoja vastaan ja pyrkimään esimerkiksi sukupuolten tasa-arvon edistämiseen.

Some-sukupolvi on tottunut vapauteen

Protestien etulinjassa on niin sanottu Z-sukupolvi, josta puhutaan Myanmarissa paljon. He ovat suunnilleen 1990-luvun puolivälistä 2010-luvun alkuun mennessä syntyneiden sukupolvi, joka on tottunut vapaampaan Myanmariin eikä muista vuoden 1988 sotilasvallankaappausta tai vuoden 2007 mielenosoituksia, joissa vastustettiin silloista sotilasdiktatuuria.

He ovat myös tottuneita käyttämään sosiaalista mediaa ja soveltavat sitä ketterämmin kuin keski-ikäiset kenraalit.

”Myanmarissakin nuorten sankari on Greta Thunberg. Teknologia on integroinut meidät paremmin muuhun maailmaan, ja se merkitsee tälle sukupolvelle paljon. Ihmiset ovat nyt tiedostavampia kuin aiemmin”, sanoo tohtori, tutkija Nwet Kay Khine.

Hän työskentelee valtiotieteellisessä tiedekunnassa Chulalongkornin yliopistossa Thaimaassa mutta asuu Myanmarin entisessä pääkaupungissa Yangonissa.

Nwet Kay Khine uskoo, että nykyinen protestiliike eroaa aiemmista myös siinä, että viimeisten kymmenen vuoden aikana Myanmarin kansalaisjärjestösektori on vahvistunut muun muassa kehitysavun ansiosta. Ihmisoikeusdiskurssi on kansalaisille nyt tutumpi, ja he tietävät, miten vaatia demokratiaa.

”Vuonna 2007 protesteja oli vain Yangonissa eikä liike kerännyt osallistujia koko maassa. Nyt kaikki elämänalueet ovat mukana. Skaala on sellainen, ettei armeija odottanut sitä”, hän sanoo.

Etniset ryhmät haluavat oikeutta

Kaikki mielenosoittajat haluavat demokratian palaavan maahan, mutta tavoitteet ovat silti hieman erilaisia. Äänekkäimmät vaatimukset ovat koskeneet valtiokansleri Aung San Suu Kyin ja presidentti Win Myintin vapauttamista sekä marraskuun 2020 vaalituloksen tunnustamista.

Aung San Suu Kyin NLD-puolue voitti marraskuun vaalit. Etenkin Myanmarin etniset vähemmistöt ovat kuitenkin olleet tyytymättömiä NLD:hen, sillä se ei ole puuttunut etnisten vähemmistöjen kokemaan syrjintään viime vuosina saamastaan vallasta huolimatta. NLD voitti vaalit myös vuonna 2015.

NLD:tä on kritisoitu esimerkiksi siitä, että se ei tuominnut armeijaa, kun armeija suoritti väkivaltaisen etnisen puhdistuksen rohingya-vähemmistön asuttamassa Rakhinen osavaltiossa vuonna 2017. Puolue on jättänyt huomiotta myös muita etnisillä alueilla tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia.

Myanmarilaisista noin 70 prosenttia kuuluu valtaväestö bamareihin, mutta lisäksi maassa on pitkälle toistasataa etnistä ryhmää, joita on sorrettu vuosikymmenien ajan. Osa on sisällissodassa hallituksen kanssa.

Nyt etniset vähemmistöt ovat mukana protesteissa ja vaativat samalla oikeuksiaan.

”Armeija kaappasi vallan helmikuussa, mutta me olemme eläneet diktatuurissa yli 70 vuotta. Olemme taistellee tasa-arvon ja oikeuksiemme puolesta. Siksi olen mukana”, kertoo Myanmarin karenivähemmistöön kuuluva Naw Esther Chit.

Hän on yleislakkokomitean, GSCN:n (General Strike Committee of Nationalities) jäsen ja on mukana organisoimassa lakkoja, jotka ovat olleet vallankaappauksen jälkeen laajoja. Komitea toivottaa tervetulleeksi toimintaansa kaikenlaiset etniset ryhmät.

Liike vaatii kuitenkin enemmän kuin pelkän vaalituloksen tunnustamista ja johtajien vapauttamista.

”Haluamme lopettaa diktatuurin, kumota vuoden 2008 perustuslain, rakentaa Myanmarista liittovaltiodemokratian ja vapauttaa kaikki pidätetyt”, Naw Esther Chit painottaa.

Vuoden 2008 perustuslaki muun muassa takaa armeijalle 25 prosenttia parlamenttipaikoista.

Tutkija Nwet Kay Khinen mukaan nämä vaatimukset ovat pikku hiljaa vallanneet alaa mielenosoittajien keskuudessa. Nyt myös valtaväestö bamarit ovat liittyneet mukaan niihin.

Mielenosoitukset ovatkin yhdistäneet ihmisiä yli etnisten jakolinjojen. Mediassa on kerrottu, että vallankaappauksen jälkeen osa valtaväestöstä on avoimesti kertonut katuvansa vähemmistöihin kohdistunutta syrjintää.

Myös elokuvaohjaaja Moen mukaan vallankaappaus on yhdistänyt myanmarilaisia. Se on saanut eri ryhmiä edustavat ihmiset osoittamaan solidaarisuutta toisilleen.

Esimerkiksi tällä viikolla kun armeija saartoi Yangonissa 200 mielenosoittajaa koko yöksi Sanchaungin alueella, muiden alueiden väki lähti liikkeelle kääntääkseen poliisin huomion muualle.

”Sellainen henki täällä on. Olen nähnyt mahtavaa inhimillisyyttä”, hän sanoo.

Etnisten vähemmistöjen ääni kuuluviin

YK ja länsimaat ovat tuominneet suorasanaisesti vallankaappauksen, ja maalle on asetettu uusia pakotteita. Mielenosoittajat toivovat kuitenkin etenkin etnisten ryhmien äänen tuomista kuuluviin.

”Kansainvälinen yhteisö on vaatinut vain vaalituloksen julkistamista sekä presidentin ja Aung San Suu Kyin vapautusta. Haluan, että kansainvälinen yhteisö tietää, että meidät vähemmistöt pitää ottaa mukaan uuden perustuslain luonnosteluun”, sanoo lakkokomiteassa mukana oleva Naw Esther Chit.

Tärkeää on myös, ettei kansainvälinen yhteisö solmi suhteita sotilashallintoon tai tunnusta sitä. Lisäksi kansalaisyhteiskuntaa on tuettava, sanoo tutkija Nwet Kay Khine.

”Länsimaiden, kuten Suomen, pitäisi tukea kansalaisyhteiskuntaa demokratian palauttamisessa ja suojella mielenosoittajien turvallisuutta. Tuen jatkaminen kansalaisyhteiskunnalle on tärkeää, sillä ilman sitä taistelemme tyhjin käsin.”

”Pelkään pahinta”

Tunnelma Myanmarissa on muuttunut sen jälkeen, kun armeija otti kovemmat otteet käyttöön kuunvaihteessa. Optimistina pysyminen on hyvin vaikeaa, Naw Esther Chit tunnustaa.

”Heräämme joka aamu painajaiseen. Uutiset ovat brutaaleja, diktatuuri on ampunut ihmisiä ja monia on kuollut. Pelkään pahinta.”

Nyt kaduille uskaltautuvatkin enää vain kaikkein rohkeimmat. Loput jatkavat muilla keinoilla. Tärkeintä on, että tekee edes jotain, sanoo elokuvaohjaaja Moe.

”Niin kauan kuin protestoi ja ilmaisee itseään vapaasti, ilman pelkoa, on aktivisti, vaikka sillä ei olisikaan suurta vaikutusta.”

* Nimi muutettu haastateltavan yksityisyyden suojaamiseksi.

OIKAISU: Myanmarin pääkaupungiksi oli alkuperäisessä versiossa kerrottu Yangon. Todellisuudessa Yangon on Myanmarin entinen pääkaupunki, nykyinen on Naypyitaw.