(IPS) -- Melkein vuosikymmen sitten Ruma Begum perheineen jätti Bangladeshin rannikon Tazumuddinin upazilan eli alueen ja matkasi 50 kilometrin päähän aloittamaan uutta elämää. Seutua edelleen yhä voimallisemmin runnova ilmastonmuutos ja äärimmäiset sääilmiöt ajoivat Begumin perheen kodistaan.

”Jokiuoman eroosion ja viljelysmaan suolapitoisuuden lisääntymisen vuoksi meidän täytyi jättää Tazumuddin ja siirtyä Char Fassionin upazilaan. Jätimme taaksemme kaiken, eivätkä alkuaikamme olleet helppoja, sillä riittäviä elantomahdollisuuksia ei ollut”, kahden lapsen äiti Ruma kertoo.

Char Fassionin 1 650 perheestä noin 80 prosenttia on ilmastopakolaisia.

Aluksi Ruman aviomies työskenteli päivätyöläisenä ja myöhemmin pienviljelijänä vuokramaalla. Koska perhe edelleen asusti rannikolla, edellisen asuinpaikan ongelmat seurasivat heitä. Viljelyksille tunkeutuva suolavesi, toistuvat tulvat ja syklonit pitivät huolen siitä, ettei mies juurikaan saanut satoa palstaltaan.

”Me elimme todella kovia aikoja. Minulla on poika ja tyttö, ja lapseni kärsivät aliravitsemuksesta. Useimpina päivinä jäimme nälkäisiksi”, Ruma muistelee.

Begumit eivät olleet ahdingossaan yksin. Heidän kanssaan Tazumuddinista muuttaneet 24 muuta perhettä kärsivät myös heikoista sadoista. Kukaan tulokkaista sen enempää kuin Char Fassionin vanhoista asukkaistakaan ei tiennyt, mitä tehdä ja miten sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin. Äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamat katovuodet seurasivat toisiaan.

Vuonna 2017 alueen sulkuvesiportit uudistettiin YK:n kehitysohjelman tuella. Se lopetti suolaveden tunkeutumisen viljelyksille. Lisäksi YK toteutti hankkeen, jolla autettiin haavoittuvimpia rannikkoyhteisöjä sopeutumaan opettamalla heitä monipuolistamaan elinkeinojaan.

Yhteisöille opetettiin integroitua maanviljelystä eli viljelyjärjestelmiä, jotka ovat kestäviä ympäristön ja talouden sekä sosiaalisten ja ylisukupolvisten suhteiden näkökulmista. Käytännössä se on tarkoittanut esimerkiksi ilmastonmuutosta sietävää kelluvaa kasvatusta eli vihannesten kasvattamista puu- ja bambukehikoissa vesistöjen rantapenkoilla, ja kalankasvatusta seisovassa vedessä.

Tyydyttävä ruokaturvan taso

Uudet menetelmät tuottavat perheille vuoden ympäri kasviksia ja proteiinia. Aiemman kahden sadon sijaan viljelijät voivat nyt korjata satoa kolmesti vuodessa.

Rannikon maanviljelijät ovat saavuttaneet ruokaturvallisuuden, ja enemmänkin.

”Ennen kasvatimme vain vihanneksia, ja jos sykloni tai tulva tuhosi sadon, elimme syvässä puutteessa. Nyt jos vihannessato menisi pilalle, meillä olisi kuitenkin kalaa. Oman perheen tarpeiden tyydyttämisen jälkeen meille jäi vihanneksia ja kalaa myytäväksi 300 000 takan (n. 3 200 euroa) arvosta, ja vuoden sisällä odotamme myyvämme vielä 200 000 takan (n. 2100 euroa) edestä”, Ruma sanoo.

Toinen maanviljelijä, Ibrahim Miah, sanoo, etteivät hänen kaltaisensa köyhät ihmiset aiemmin ostaneet vihanneksia. Ei ollut varaa niihin. Kelluva kasvatus sopii mainiosti niille, joilla ei ole muita kuin tulvien tai suolaantumisen uhkaamia viljelysmaita.

Sellaista väkeä Bangladeshissa riittää. Kun sykloni Bulbul iski syksyllä maan etelärannikolle, yli 50 000 maanviljelijää kärsi ja lähes 23 000 hehtaaria viljelysmaata turmeltui. Vuoteen 2050 mennessä merenpinnan nousun ennustetaan uhkaavan 27 miljoonaa ihmistä.

Bangladesh kokonaisuutena on kuitenkin saavuttanut tyydyttävän ruokaturvan tason. Vuoden 2018 ruuan kestävyysindeksin mukaan miljoonien bangladeshilaisten viljelijöiden käyttämä lannoitteiden maan alle hautaamisen menetelmä vähentää lannoitteiden tarvetta 30 prosenttia ja kasvattaa satoja 15–20 prosenttia.