Burundin pakolaisilla kohtalonhetki Tansaniassa

Justina Bkole, 38, oli pieni taapero, kun hänen vanhempansa pakenivat Burundin etnisiä yhteenottoja rajan yli Tansaniaan vuonna 1972. Bkole ei harkitse paluuta, vaikka moni kohtalotoveri on lähdössä.

”Lapseni käyvät täällä koulua ja meillä on ruokaa”, sanoo Bkole, jonka pienellä maapalstalla kasvaa tiheä tupakka- ja maissiviljelmä.

”Olen kuitenkin yhä pakolainen, koska kotini on Burundissa, josta minut pakotettiin lähtemään”, hän pohtii.

Tansania on päättänyt sulkea vuoteen 2010 mennessä kaikki kolme maan länsiosassa sijaitsevaa leiriä, joihin vuonna 1972 Burundista paenneet majoitettiin. Leirit ovat olleet Tansanian valtion ja YK:n pakolaisviraston UNHCR:n hoidossa.

Vuoden 1972 evakkoja ja heidän jälkeläisiään on yhteensä 218 000, ja heille on tarjottu vaihtoehdoiksi kotiinpaluuta tai Tansanian kansalaisuuden anomista.

YK:n mukaan noin 80 prosenttia burundilaisista haluaa jäädä Tansaniaan. Kotiin palaavista ensimmäiset lähtivät maaliskuun alkupuolella.

Bkole aikoo anoa Tansanian kansalaisuutta. ”Olen täällä onnellinen”, hän sanoo, vaikka burundilaisten ei ole sallittu poistua leireistään ilman erillistä lupaa ja yhteydet paikallisväestöön ovat jääneet heikoiksi.

Elämä on kovaa valtaosalle köyhän Tansanian 39 miljoonasta asukkaasta, ja sama koskee pakolaisia. Vakituisten työpaikkojen puuttuessa moni koettaa hankkia elantoa ompelulla, mehiläistarhauksella tai kaupustelulla.

Noin puolet leirien asukkaista kasvattaa pienillä maatilkuilla tupakkaa, maissia, maapähkinöitä, riisiä ja perunaa myyntiin.

Pakolaiset ovat saaneet nauttia paremmasta terveydenhuollosta kuin tansanialaiset naapurinsa.

”UNHCR on meille kuin isä ja äiti. Se antaa rakkautta mutta määrää myös säännöt”, Thomas Mabruck, 44, pohtii. Hän on viiden lapsen isä ja toimii vapaaehtoisena opettajana Ulyankulun leirissä.

”Sodan takia lähtemään joutunut ihminen on pakolainen, mutta nyt haluaisin olla jossakin 'asukas'”, hän jatkaa.

Lähtö Burundiin pelottaa varsinkin vanhempaa väkeä, koska se merkitsee leirin tarjoaman suojaverkon menettämistä.

”Jos minulle ei myönnetä Tansanian kansalaisuutta, en tiedä minne mennä. Se merkitsee kuolemaa”, Ananais-nimellä esittäytyvä vanhempi viljelijä huokaa.

Tansania tarjoaa Burundiin lähteville vajaan 30 euron kertakorvauksen ja puolen vuoden elintarvikkeet.

Kielestä aiheutuu ongelmia, sillä evakot puhuvat sujuvasti Tansaniassa käytettyä suahilia, mutta harva ymmärtää Burundin virallista kieltä ranskaa.

Kahden lapsen isä Cassian Benedict, 26, aikoo muuttaa isiensä kotimaahan lokakuussa.

”Synnyin pakolaisena, kuten lapsenikin, mutta vielä ei ole myöhäistä palata. Saamme siellä paremman elämän”, hän uskoo.

Vuoden 1972 evakkojen ohella Tansania on majoittanut yli 200 000 henkeä, jotka pakenivat myöhempiä levottomuuksia Burundista ja Kongon demokraattisesta tasavallassa. Näitä maan luoteisosien leireihin majoitettuja pakolaisia Tansania on pyytänyt lähtemään vapaaehtoisesti tämän vuoden aikana.