Intian maaseudulla räjähtää kohta

Intia on vahvojen kansanliikkeiden luvattu maa. Esim. Narmada-liike on pitkään, suurta huomiota ja myös huomattavia voittoja saaden onnistunut kyseenalaistamaan Narmada-jokeen kaavailtuja megalomaanisia patohankkeita. Myös maataloustuotteisiin liittyviä patentteja on onnistuttu torjumaan.

Intian maaseutuväestästä 40 prosenttia on maattomia. 22 prosentilla on maata alle 0,40 hehtaaria eli käytännössä keittiöpuutarhan verran. Suurin maatalouteen liittyvä ongelma Intiassa liittyy siis maanomistukseen. Miksi eivät nämä 63 prosenttia maaseudun asukkaista liity yhteen, protestoi, organisoi maailman suurinta kansanliikettä?

"Jotta kansanliikkeellä olisi jatkuvuutta, se tarvitsee resurssipohjan. Narmada-liikkeeseen ja monikansallisten yhtiöiden patenttipyrkimyksiä vastustavaan liikkeeseen kuuluu myös suurviljelijöitä, siksi ne ovat vahvoja. Miten sadat miljoonat maattomat ja melkein maattomat organisoitaisiin, kuka sen tekisi?" Jaya Mehta huokaisee.

Jaya Mehta, 54, on marxilainen taloustutkija, jonka viitekehystä ovat mm. India Transform Group ja Institute for Human Development. Hän on myös Delhissä vuodesta 1992-93 ilmestyneen Alternative Economy Survey –vuosijulkaisun perustajia. Suomessa hän vieraili hiljattain luennoimassa Helsingin yliopistossa globalisaatiosta ja köyhyydestä.

VALTION TUKI JA SUOJA KADONNUT

Intian hallitus on 1990-luvun alkupuolelta lähtien poistanut kaikki maataloustuotteiden tuontirajoitukset ja sallinut ylikansallisten yhtiöiden tulon maataloussektorille.

Aikaisemmin siemeniä tuotettiin hallituksen siementiloilla. Maaseudulla oli maatalouspankkeja, ja valtio tuki viljelijöitä kastelujärjestelmien rakentamisessa, lannoitteiden ja siementen hankkimisessa. Sadot myytiin julkisilla markkinoilla. Maataloustuotteiden prosessoimisessa suosittiin pieniä ja keskisuuria yrityksiä. "Hallituksen kaupoista" köyhät saattoivat ostaa ruokaa tuettuun hintaan eli halvemmalla.

Nyt siemenkauppa on ylikansallisten yhtiöiden (Monsanto) käsissä. Hallituksen rahoittamat kastelusuunnitelmat on jätetty kesken ja lannoitetukea vähennetty. Hallituksen kauppojen palveluja on "kohdennettu" eli supistettu. Pankkisektorilla ei ole enää intressejä helpottaa pienten ja keskisuurten maanviljelijöiden lainansaantimahdollisuuksia, mikä on johtanut toisaalta epävirallisten luottomarkkinoiden syntymiseen, toisaalta siihen, että ylikansalliset maatalousalan yhtiöt ovat alkaneet myydä siemeniä, lannoitteita ja torjunta-aineita velaksi. Velka maksetaan takaisin sadosta.

"Kun velka ja sen maksu ovat laadultaan erilaisia, epäselvää on, mikä tällöin on koron osuus", Mehta huomauttaa.

Lainaa ja tuotantopanoksia tarjoavat ja kontrolloivat yhtiöt ovat samalla päässeet suoraan käsiksi tilojen tuottoon ja voivat sanella hinnat. Ja mikäli sato epäonnistuu, lasku eli velka jää yksin viljelijän kannettavaksi.

KATASTROFAALISIA SATOJEN EPÄONNISTUMISIA

Vihreä vallankumous alkoi 1960-luvulla Punjabin, Hariyanan ja läntisen Uttar Pradeshin osavaltioissa. Se suunnattiin suurtilallisille, ja uuden teknologian myötä heidän satonsa alkoivat kasvaa huimasti. 1970-luvulle mennessä vihreä vallankumous löi itsensä läpi riisin ja vehnän kasvatuksessa, 1980-luvulla myös puuvillassa, soijassa ja öljykasveissa. 1990-luvun alkuun mennessä suurimmassa osassa Intiaa oli siirrytty "moderniin kapitalistiseen maatalouteen", entisen paljolti feodaalisen ja maanvuokraukseen perustuvan maatalouden sijaan.

Uusimpana teknolgiana on tullut geenimanipuloidut lajikkeet, esim. bt-puuvilla (botuliinibakteerin myrkkygeenin sisältävä).

Tuottavuuden kohoamisen myötä suurviljelijät ovat saaneet poliittista valtaa omien painostusryhmiensä kautta.

Myös pienet ja keskisuuret (2-4 hehtaarin tilojen) omistajat ovat omasta halustaan tai pakotettuina – kun muilta vaihtoehdoilta on kadonnut edellytykset – siirtyneet viljelemään voimakkaasti propagoitujen mallien mukaan. Esim. bt-puuvillaa on markkinoitu lajikkeena, joka ei tarvitse torjunta-aineita, ja paineet kasvattaa sitä (lainaehtojen yms. muodossa) ovat olleet erittäin kovia. Tulokset ovat olleet katastrofaalisia satojen epäonnistuttua täysin. Kymmenen vuoden aikana 7 000 vararikkoon ajautunutta viljelijää on tehnyt itsemurhan.

Mediassa tämä on saanut runsaasti huomiota.

VARAKKAAMMAT VILJELIJÄT
RVOSTELEVAT LIBERALISOITUMISTA

Varakkaampien viljelijöiden suhtautuminen uuteen teknologiaan ja markkinoiden avautumiseen on ollut kahtalaista. Toisaalta liberalisoitumista kannatetaan ja on ryhdytty yhteistyöhön monikansallisten yhtiöiden kanssa, esim. kukkien, perunoiden tai tomaattien viljelyssä. Toisaalta tuontiruuan tulvassa Intian ennen suojatuille markkinoille on alettu nähdä tuhoisa kilpailija. Ja geenimanipuloitujen lajikkeiden epäonnistumisesta syntyneet valtavat menetykset ja niihin liittyvät väärinkäytökset ovat kiistattomia.

Mehtan mukaan tällä hetkellä suur- ja keskikokoisten viljelijöiden keskuudessa on liikkeitä, joissa voimakkaasti arvostellaan Intian hallituksen omaksumaa maatalouspolitiikkaa.

"Nyt vaaditaan tuontikiintiörajoitusten palauttamista ja maataloutta palvelevien luottolaitosten uudelleen organisoimista."

Tässä yhteydessä ei Mehtan mukaan voida, strategisista syistä, tuoda esiin sitä, että pienet, keskikokoiset ja varakkaat viljelijät ovat vähemmistö Intian maaseutuväestöstä, että maanviljelijät ovat keskenään syvästi eriarvoisia. Muuten on vaarana, että ei saavuteta mitään.

"Tosiasia on, että köyhimmästä 60 prosentista ei kukaan välitä. Heidän organisoimisensa on herkulesmainen tehtävä ja vaatisi uuden Leninin."

KÖYHYYS LISÄÄNTYNYT, EI VÄHENTYNYT

Intian hallituksen tilastojen mukaan köyhyys on maassa vuodesta 1978 lähtien vähentynyt maaseudulla 56 prosentista 27 prosenttiin. Köyhyysrajaksi lasketaan 2400 kaloria henkeä kohti vuorokaudessa.

Mehtan mukaan laskelma on virheellinen. Ruuan osuus kulutuksesta oli ennen 80 prosenttia, nyt enää 60 prosenttia, koska monet ennen ilmaiset tai halvat palvelut ovat kallistuneet. Eikä tätä ole otettu huomioon.

"Todellisuudessa Intian maaseutuväestöstä 75 prosenttia joutuu elämään alle 2 400 kalorilla päivässä. Kuitenkin hallituksen viljavarastot ovat täynnä, ja viljaa viedään ulkomaille."

"Jos ja kun näin on, Intiassa on odotettavissa levottomuuksia, tilanne räjähtää väistämättä. Kansankiihottajien on helppo saada toivonsa menettäneet, maasta juurineen kiskotut ihmiset toistensa kimppuun kasti-, uskonto- tai etnisten syiden varjolla."

Marginalisoituneelle, kouluttamattomalle maaseutuväestölle ei ole kaupungeissakaan työpaikkoja. Yksityistämisen myötä työpaikat ovat vähentyneet, automatisointi lisääntynyt. Intian talouden veturi, huippu-atk-osaaminen, ei maajusseja tarvitse.

Ruuanjalostuskaan ei enää Intiassa työllistä. Aikaisemmin elitarvikkeiden prosessoimisessa suosittiin pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Nyt monikansalliset yhtiöt ovat ottaneet käsiinsä maataloustuotannon koko ketjun: siemenistä riisipaketin tai neemöljyn markkinoimiseen saakka.

"Ylikansalliset agro-ruoka-ketjut pyrkivät muovaamaan kansallisten talouksien tuotanto- ja kulutusrakenteita omien investointi- ja markkinointipäämääriensä mukaisiksi", kuten Mehta on muotoillut Alternative Economic Survey –julkaisussa (2002-03).

Julkaisija: Kehitysuutiset