Kolumni: Sananvapaus ei ole pilakuvakiistan pääasia

Profeetta Muhammedin pilakuvista syntynyt jupakka on keskittynyt paljolti oletettuun ristiriitaan sananvapauden ja islamilaisen fanatismin välillä. Lännessä on helppo asettua sananvapauden kannalle, mutta muslimimaissa koko asia nähdään toisin.

Islamilaisessa maailmassa kiista ei kiteydy sananvapauteen, vaan keskiössä on uskonnon perustaneen profeetta Muhammedin kunnioittaminen. Muslimien mielestä Muhammedin pilkkaaminen on vapauden väärinkäyttöä.

Muslimien kannan ymmärtäminen vaatii vain hippusen empatiaa. Palestiinalaisen al-Ayyaam-lehden kuvittaja Baha Bujari on selittänyt, että uskonto ei kuulu pilakuvien aiheisiin, koska kyse on ”yksilön ja Jumalan välisestä asiasta”.

Samassa lehdessä työskentelevän Walid Wattrabin mielestä Muhammedin kuvaaminen pommi päässään loukkaa miljoonia ihmisiä. Hänestä kyse ei ole ilmaisunvapaudesta vaan siitä, kunnioitetaanko toisten kulttuurien arvoja ja uskomuksia omista mieltymyksistä riippumatta.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt kysymys siitä, miksi tapaus on johtanut valtaviin mielenosoituksiin ja jopa ihmishenkien menetyksiin lukuisissa maissa. Reaktion jyrkkyyttä ei voi johtaa pelkästään uskonnollisista tunteista. Pikemminkin pilakuvat näyttävät olleen viimeinen korsi vuosikymmeniä jatkuneessa ja viime vuosina kiihtyneessä loukkauksien sarjassa.

Yhdysvaltain johtamat länsimaiset joukot miehittävät tällä hetkellä kahta muslimimaata, Afganistania ja Irakia. Kolmas muslimimaa, Palestiina, on kärsinyt 60 vuotta hellittämättömästä sorrosta, murhista ja maidensa rosvoamisesta, jotka Israel on toteuttanut lännen tuella.

Yhdysvallat miehitti myös Somalian, mutta hylkäsi sen pian, kun rauhanoperaatio muuttui valloitussodaksi. Libanonissa jatkuu Syyrian, Ranskan ja Yhdysvaltain valtataistelu, jossa USA:n tavoitteena on syrjäyttää Syyrian presidentti Bashar al-Assad ja viimeinen Israelille vihamielinen arabihallitus.

Arabian niemimaa on täynnä amerikkalaisia sotilastukikohtia, ja Iran kokee olevansa kristittyjen länsimaiden tähtäimessä. Juuri ennen pilakuvakiistan ryöpsähtämistä valloilleen Iran ja Euroopan unioni ajautuivat törmäyskurssille ydinteknologiasta. Länsi uskoo Iranin valmistelevan ydinasetta, ja painostaa sitä ankarasti luopumaan hankkeesta. Lännen kiihko tässä asiassa on jyrkässä ristiriidassa sen suvaitsevaan suhtautumiseen Israelin yli 200 ydinasetta kohtaan.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on verrannut Iranin tilannetta natsismin alkuvaiheisiin ja sanonut Teheranin ylittäneen suvaitsevaisuuden rajan. Sitä ennen hän vakuutti Tel Avivissa, ettei Saksan ja Israelin Irania koskevissa näkemyksissä ole pienintäkään eroa.

Merkelin kommentit herättivät epäilyn, että Euroopan unioni valmistelee aseellista hyökkäystä Iraniin. Myös Yhdysvaltain uumoillaan vain odottavan sopivaa hetkeä iskeä. Se aloittaisi uuden suuren selkkauksen, jota voitaisiin kutsua kulttuurien törmäykseksi.

Vaikka sitä ei kukaan suoraan myönnä, laaja muslimialue on uuden ja voimakkaan kolonialistisen miehityksen kohteena. Vaikka Yhdysvallat liittolaisineen oikeuttaa sotilastoimet sodalla terrorismia vastaan ja tarpeella edistää demokratiaa ja ihmisoikeuksia, todellinen syy on alueen ja sen energiavarojen herruuden hankkiminen. Siksi terrorismin voimistuminen ja monen muslimin länteen kohdistuva viha eivät yllätä.

Ilman muslimimaissa kytevää syvää tyytymättömyyttä länttä kohtaan pilakuvajupakka olisi jäänyt ohimeneväksi episodiksi. Niin ei käynyt, ja syitä siihen ei pidä väheksyä, ellei länsi pyrki tarkoituksella sulkemaan silmiään todellisuudelta.

Lähi-idän tuleva suunta riippuu politiikasta, jonka länsi valitsee lähikuukausina ja -vuosina. Jos nykyinen sotilaallinen linja jatkuu, vääryyksiä kerääntyy yhä lisää, mikä laukaisee uusia selkkauksia ja lopulta ehkä todellisen sodan.

On toinenkin tie, vaikka harva ottaa sitä esille: luopuminen uhkailusta ja voimankäytöstä ja todellinen sitoutuminen YK:n oikeudelliseen järjestelmään.

Pilakuvakriisistä voi koitua myös jotain hyötyä. Se voisi osoittaa pöyhkeille länsimaille, että antamalla aihetta muslimien tyytymättömyyden kasvulle luodaan ruutitynnyri, joka voi räjähtää pienimmästäkin syystä.

Pilakuvakriisi on selvä varoitus. Tulevaisuus riippuu siitä, miten erimielisyydet Syyrian ja Iranin kanssa ratkaistaan, ja miten pian oikeudenmukaisuus toteutuu Palestiinassa. Lännen on otettava ensimmäinen askel.