Liberialaiset huolehtivat Norsunluurannikon pakolaisista

Liberialaisen Peter Sayen piha pursuu naisia, lapsia, kanoja ja vuohia. Kaikkialla lojuu keittoastioita ja muita tarvekaluja, sillä tontille on ahtautunut satakunta Norsunluurannikolta paennutta.

Pakolaisvirta Liberiaan kiihtyi, kun Norsunluurannikon marraskuisten presidentinvaalien voittajaksi julistettua Alassane Ouattaraa tukevat joukot etenivät pohjoisesta kohti suurinta kaupunki Abidjania. Sinne olivat linnoittautuneet vaalit hävinneen presidentti Laurent Gbagbon joukot.

Norsunluurannikon 22 miljoonasta asukkaasta jopa miljoonan arvioidaan joutuneen pakosalle väkivaltaisuuksien vuoksi.

Liberiaan tulleiden yli 100 000 pakolaisen auttaminen on jäänyt paikallisten asukkaiden kontolle, sillä kansainväliset järjestöt reagoivat kriisiin hitaasti ja ovat kiinni maailman muissa kipupisteissä.

Valtaosa pakolaisista on levittäytynyt lähes sataan kylään Nimban alueella. YK:n pakolaisvirasto UNHCR on ilmoittanut, että avustusruokaa saadakseen evakkojen matkattava 60 kilometrin päähän perustettuihin keskuksiin.

Ripulia avustusvehnästä

Moni pakolainen jää kuitenkin rajan pintaan etsimään sukulaisiaan. Lisäksi siellä voi yrittää hankkia seudun perinteisiä ruokia: riisiä ja maniokkia. Vaihtoehtona on hidas taival avustusleiriin kuorma-auton lavalla ja kammottu annos bulgurvehnää.

Butuoon kerääntyneiden pakolaisten puhemies Sayeh Gayegbaye vakuuttaa, että juuri bulgur pitää evakot poissa ruokintakeskuksista niin kauan kuin rajalla on toivoakaan löytää suuhunpantavaa.

Bulguriksi kutsutut vehnäsuurimot ovat YK:n ruokaohjelman (WFP) alueella jakamaa perusravintoa, joka panee vatsan sekaisin lähes kaikilta. Aiheesta on tehty jopa lauluja.

WFP:n maajohtajan varamies Jerry Bailey kertoo, että ongelma on tiedossa ja muuta ravintoa yritetään hankkia, mutta se vie aikaa. "Jos emme onnistu saamaan riisiä, jatkamme bulgurilla", hän sanoo.

Sadekausi motittaa

Auttajatkin ovat hankaluuksissa, koska tilanne Nimbassa muuttuu koko ajan. Pakolaiset levittäytyvät laajalle, paikoin tiettömälle alueelle ja vaeltavat edestakaisin rajan yli.

Huhtikuussa alkava sadekausi tekee osan teistä ja silloista kulkukelvottomiksi. Evakkoja majoittavia kyliä jää jopa kuukausiksi eristyksiin.

Liberian ja Norsunluurannikon raja on aina vuotanut. Myös sodat leviävät helposti rajojen yli, ja nytkin taistelujen ääniä on kantautunut Liberian puolelle.

UNHCR:n tiedottaja Sulaiman Momodu haluaisi hoitaa asiat perinteiseen tapaan kokoamalla pakolaiset leireihin. "Mutta se edellyttää, että ihmiset siirtyvät."

Järjestö on saanut vain murto-osan rahoituksesta, jota se pyysi jo tammikuussa. Tuolloin pakolaisvirta Liberiaan oli puolta pienempi kuin huhtikuun alussa.

Asukkaat jakavat omastaan

Peter Saye on yksi tuhansista libyalaisista, joiden ruokavarastot ovat kadonneet evakkojen suihin. Niillä piti pärjätä puolen vuoden päästä kypsyvään satoon asti.

Sayen kaivosta on vesi ehtymässä, ja kuoppakäymälä täyttyy yli äyräiden.

Lapsi sylissään Sayen pihalla istuva Mezouw Pellagie ylitti rajan Butuoon viime vuonna, koska pelkäsi väkivaltaisuuksia Norsunluurannikon vaalien jälkeen. Hän ehti palata välillä kotiin, mutta lähti taas, kun jännitys yltyi sodaksi.

Pellagie kertoo, että muutkin piipahtavat kotimaan puolella hakemassa ruokaa. Aluetta valvovat Ouattaran sotilaat vaativat siitä kuitenkin valtaosan itselleen.

"Saye pitää meistä huolta, joten meidän ei tarvitse lähteä leirille", Pellagie sanoo.

Sayen ystävät ovat huolissaan tämän avokätisyyden seurauksista, mutta mies pysyy lujana: "He voivat viipyä niin kauan kuin on tarvis. Jaamme kaiken, mitä meillä on."

Ja kun ruoka loppuu, "voimme vain toivoa Jumalalta apua", hän huokaa.