Mitä merkitsee yritysten yhteiskuntavastuu?

Solidaarisuuspäivien päätöspaneelin Kuopiossa avannut Turun yliopiston tutkija Jaani Kuusela lainasi uusliberalistien oppi-isää, nobel-palkittua ekonomisti Milton Friedmania, jonka 1970-luvun alussa esittämän näkemyksen mukaan puhe yhteiskuntavastuusta on yhteiskunnan kannalta suorastaan moraalitonta, koska se sotkee markkinamekanismin toimintaa.

- Yrityksille ainoa oikea yhteiskuntavastuu on voiton tuottaminen yrityksen omistajille, väitti Friedman.

- Tätä äärimmäistä näkemystä on paljon kritisoitu, mutta se on yhä hyvin vaikutusvaltainen ajattelutapa.

- Jos kuitenkin päädytään siihen, että yritykset ovat vastuullisia, niin mitä se tarkoittaa? Archie Carrollin määritelmän mukaan yritysten yhteiskuntavastuu käsittää taloudelliset, oikeudelliset, moraaliset ja filantrooppiset odotukset. Taloudellinen ja oikeudellinen vastuu ovat itsestäänselvyyksiä, vasta moraalisen ja filantrooppisen vastuun omaksuminen tekee yhtiöstä yhteiskuntavastuullisen.

- Edward Freemanin sidosryhmäteorian mukaan organisaation vastuun piiriin kuuluvat kaikki ne ryhmät, jotka voivat vaikuttaa yritykseen myönteisesti tai kielteisesti – tai päinvastoin, joiden elämään yritys voi vaikuttaa. Näin sidosryhmiksi ei enää katsota vain voimakkaita ryhmiä, joilla on valtaa vaikuttaa yritykseen, vaan myös sellaiset heikot ryhmät, joiden oikeuksia se voi loukata, kuten esimerkiksi köyhät alkuperäisasukkaat, joiden mailla yritys toimii.

- Hyvä yritys ei siis voisi huomioida vain omien osakkeenomistajiensa etuja, vaan sen täytyisi huomioida myös tällaiset oikeutetut sidosryhmät.

- Sidosryhmäajattelun myötä yhteiskuntavastuu-keskustelu on harpannut aimo askeleen eteenpäin. Sitä on myös pyritty tarkentamaan, koska yhtiön sidosryhmäksi osoittautuu helposti koko maailma.

- Englannissa tehtyjen tutkimusten perusteella kuitenkin näyttää siltä että yrityksen päätöksenteossa merkitystä annetaan helopesti vain niille sidosryhmille, joilla on voimaa. Jos siis yritysten halutaan toimivan eettisesti, niitä pitää ulkopuolelta painostaa, vaikkapa kansalaistoiminnalla, päätti Kuusela avauspuheenvuoronsa.

Siitä alkoi varsinainen paneelikeskustelu, joka tässä on hiukan tiivistäen toimitettuna.


Miksi yhtiö lähtisi mukaan
hteiskuntavastuuseen?

Liisa Jalanko: Olemme aina toimineet vastuullisesti ympäristöön nähden, päästöjä pyritty pienentämään, työturvallisuus ja terveys ovat olleet meille erittäin tärkeitä. Nykyään yhteiskuntavastuuseen kuuluu paljon muutakin ja uskon että meillä on johtokin sitä mieltä että tämä on niin tärkeä asia kilpailukyvyn ja maineen kannalta että sitä ei voi sivuuttaa.

Jukka Pääkkönen: Siis yhtiön maine, kilpailukyky ja tuotteiden menekki ovat ne tekijät jotka pakottavat teidät yhteiskuntavastuuseen ja ajattelemaan asioita pidemmälle? Mitkä nämä perinteiset alueet ovat ja miten ajattelette eteenpäin?

Jalanko: Meillä noudatetaan kestävän kehityksen kolmijakoa: talous, ympäristö ja ihmiset. Ne ovat meillä kunnossa. Suurin haaste ovat ns. Sosiaaliseen vastuuseen littyviä asioita, joita on vaikea mitata. Ne ovat laadullisia määreitä eikä niitävoi mitata määrällisesti. Torniossa meillä on iso tehdas ja meillä on isona työnantajana suuret suorat ja epäsuorat vaikutukset. Se on huomattava ja se on sitä yritysvastuuta. Osallistuminen lähiympäristön elämään on meille tärkeää.”

Pääkkönen: Jussi Karinen kertoi eilen esimerkkejä tanskalaisesta tekstiiliteollisuudesta, jossa myymälän seinät vuorataan ympäristösertifikaateilla ja vaatteet kuitenkin teetetään maailman surkeimmissa paikoissa maailman nuorimmalla työvoimalla. Sanoit että siinä on meidänkin tulevaisuutemme. Onko tällainen lähiympäristön elämään osallistuva ja siitä vastuuta kantava patruunahenki siis katoamassa suomalaisilta kapitalisteilta?

Jussi Karinen: Pulma on todella se että patruunat ja yrittäjät katoavat. Lähitulevaisuudessa kulutustavarayrittäjä on liito-oravan kaltainen harvinaisuus. Me täällä Suomessa harrastamme hupaisaa jakopolitiikkaa, teemme hienoa ay-politiikkaa ja hyvää työnantajapolitiikkaa, kun samalla alat supistuvat kuin maailmalopun edellä. Kohta ei ole neuvottelukumppania, jonka kanssa puhua, sopia tasa-arvoeristä ja matalapalkkaeristä.


Meneekö muu maailma
ekstiilin mukana?

Kun minä tulin alan töihin vuonna -80, niin tekstiiliteollisuudessa oli 56 000 ihmistä töissä. Suomessa myydyistä vaatteista 80% oli suomalaisten tekemiä. Nyt kun olemme integroituneet maailmaan – pienen Suomen ilmeisesti on integroiduttava – 25 vuotta myöhemmin Suomessa myydyistä vaatteista yli 80% on tuontivaatteita ja alan töissä on 9 000 ihmistä.

Ajatelkaa, 47 000 suomalaista on saanut kenkää ja yritysten määrä on romahtanut, suuren kaupan suuret ketjut ovat saaneet tilaa. Tämä globalisaatio on kuin pullon henki olisi laskettu irti eikä me enää saada sitä tungettua takaisin sinne pulloon.

Tämä liberalisointi ja globalisaatio merkitsevät sitä, että maailmankauppa ja teollisuustuotanto kasvavat, mutta globaalit toimijat kasvavat nopeammin kuin tuotanto. Eli suuryrittäjät kasvavat ja nämä pienet suomalaiset yritykset, joilla yhteiskuntavastuuasiat ovat hyvin, menettävät asemiaan koko ajan. Suurtoimijat voittavat, koska niillä on halvin tuote. Amerikkalaisen kauppaketjun Wallmartin liikevaihto on suurempi kuin suomen valtiolla! Heillä on tämä hintakilpailu puolellaan. Sitten tämä suomalainen työtön sanoo, että on pakko ostaa tavarat halpaketjusta – kyllä se Wallmartkin aikanaan tulee tännekin - koska ei köyhällä ole varaa muuhun. Minä sanon, että köyhällä ei oikeasti ole varaa ostaa halpatuotteita!

Jos hinta ja laatu ovat samat, silloin kuluttaja ostaa yhteiskuntavastuullisemman tuotteen, jos hän sen osaa tunnistaa.

Pääkkönen: Siis työpaikat menee eikä ay-liikkeellä ole muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä torjuntataisteluun, että saataisiin jotkut asemat säilytettyä edes jossakin?

Eero Hovi: Ei nyt ihan niinkään. Uskon kyllä että Karisen visio tulee toteutumaan aika pitkälle metallissakin. Toisaalta taas Liisan edustama Outokumpu pyrkii globaaliksi johtajaksi alallaan ja sillä on suuret tuotantolaitokset myös Suomessa. En siis olisi valmis automaattisesti laajentamaan ihan koko yhteiskunnan puitteisiin tätä tekstiiliteollisuuden sinänsä aika lohdutonta kehitystä. Tekstiilissä se on toistunut lähes kaikissa kehittyneissä maissa, koska tekstiliala on hyvin työvoimavaltaista ja jakelu on keskittynyt.

On selvä, että tulemme ay-liikkeen puolella näkemään vielä monia vaikeita sopeutumisprosesseja. Tilannetta tulee kärjistämään se, että esimerkiksi Kiinassa ei vielä ole järjestäytymisvapautta jolloin nämä globaaleiksi toimijoiksi pyrkivät ja globaaleja ketjuja rakentavat yritykset joutuvat hyvin konkreettisesti kohtaamaan eettisen toiminnan ja sosiaalisen vastuun periaatteet. Tämä globaali rakennemuutos on aika rankka testi sille, toteutuuko mainostettu yhteiskuntavastuu vain osin ja jossain tai kaikkialla ja samanlaisena.

Ei minulla nästä suomalaisista suurista yhtiöistä ole paljoa pahaa sanottavaa, eivät ne minun tietääkseni ainakaan kilpilijoitaan huonommin toimi. Pelkään vain että kun yhteiskuntavastuusta keskustellaan julkisesti poliittisella tasolla tai tukimuksiin perustuen niin vähän, niin me pidämme itseämme niin hyvinä että oletamme kaiken toteutuvan itsestään, kun me menemme maailmalle - ja voi olla että käykin päinvastoin.


Missä on ay-liikkeen
lobaali fokus?

Pääkkönen: Pakottavatko kilpailijat myös suomalaiset firmat toimimaan epäeettisesti jotta ne pärjäisivät kilpailussa? Mitä ay-liike voisi tehdä, jotta näin ei kävisi?

Hovi: Aika paha kysymys. Emme me voi lähteä kilpailun rajoittamiseen, jos sitä tarkoitat. Ay-liikkeellä on jäseniä sekä työpaikkojen kannalta häviävissä maissa että voittavissa maissa, toivon mukaan joskus myös Kiinassa. Kansainväliset ay-järjestöt pyrkivät tekemään sopimuksia niiden yritysten kanssa, jotka ovat ratkaisevassa asemassa ja siirtävät esimerkiksi tuotantoa muihin maihin, esimerkiksi Venäjälle, joka tulee kohta olemaan Suomen kannalta hyvin ratkaisevassa asemassa. Samalla kansainvälinen ay-liike pyrkii tukemaan niitä järjestöjä, jotka pyrkivät näissä maissa edistämään oikeuksia. Kyllä näillä kahdella linjalla on jo aika paljon edistytty.

Monilla saksalaisilla ja ruotsalaisilla firmoilla on kuitenkin paljon enemmän tällaisia kansainvälisten ammattijärjestöjen kanssa tehtyjä sopimuksia kuin suomalaisilla.

Karinen: Nyt koko ay-liikkeen toimintaympäristö on ihan toinen kuin aikaisemmin. Ay-liikkeen toiminnassa ja edunvalvonnassa fokuksen pitäisi olla globaali.

Jos minä olisin jäsen, nousisin avokapinaan välittömästi ja vaatisin kotimaisten ay-johtajien päätä pölkylle ja kysyisin, mitä te oikein teette sillä rahalla jota me köyhät työntekijät pienestä palkastamme maksetaan? Miksi ay-liikkeen painopiste on kansallisessa jakopolitiikassa eikä globaalissa toiminnassa, jossa kaikki todella tärkeät asiat nyt ratkotaan.

Minkä takia maat pääsevät vapaasti kilpailemaan keskenään, jos on täysin erilaiset sosiaalilainsäädännöt, täysin erilainen työlainsäädännöt, täysin erilaiset asetukset ja täysin erilaiset työehtosopimukset? Miten on mahdollista, että pato näiden erilaisten maiden välillä on täysin avattu ja miksi siinä kilpaillaan keskenämme ja haukotaan happea kuin ahvenet kuivalla maalla eimä ymmärretä mitä tehdään? Ja sitten suuret ay-johtajat vaan tekevät täällä tulonjakopolitiikkaa suurine vahvoine liittoineen ja nyt kun me täällä mietitään miten maapallo pelastetaan niin ay-huippujohto puuttuu täältä tilaisuudesta täysin.

Tämä vaivaa minua. On se sääli, että suomalaisia johdetaan aina edestä eikä takaa. Missä nämä edessäkävijät ovat täältä ja mitä he tekevät? Jos minä olisi jäsen, minä kysyisin niiltä, miksi minä maksan teille palkkaa ja miksi tämä epäoikeudenmukaisuus sallitaan ja sen mukanaan tuomat tuotteet täällä Suomessa, kun samaan aikaan suomalaiset miehet ja neiset ovat työttöminä ja suomalainen pk-yrittäjä ei saa mahdollisuuksia? (aplodeja)


Onko ay-liike
llut liian kiltti?

Pääkkönen: Myös yrityksiä johdetaan edestä. Te, Liisa ja Jussi, olette kaksi urhoollista jotka olette tänne uskaltautuneet. Miten yritykset saadaan työnnettyä pidemmälle yhteiskuntavastuussa? Pitäisikö ay-liikkeen ryhtyä suuremmin arvostelemaan yrityksiä? Onko oltu liian kilttejä?

Jalanko: En oikein usko että se olisi se oikea tie. Kyllä sen tahdon pitää yrityksestä itsestään tulla, että tämä yhteiskuntavastuu on tärkeää. Yritysten pitäisi varmaan enemmän kuunnella sidosryhmien odotuksia ja siihen voi tietenkin tarjota ulkoa virikkeitä ja mahdollisuuksia.

En minä tiedä, mikä se olisi se oikea keino. Keskustelua pitää olla enemmän ja yrityksen sisältä pitää tulla se tahto ja intohimo tehdä oikein. Uskon kyllä että suomalaiset haluavat tehdä oikein, mutta yhteiskuntavastuu on kyllä vaikea asia. Tiedämmekä mekään tässä salissa, mitä se lopulta käytännössä tarkoittaa, kun siitä on jo monta määritelmääkin.

Karinen: Marxko sen sanoi, että tiedon tasoa pitää nostaa? Heitän ay-liikkeelle tämän pallon, koska ay-liikkeessä on satoja tuhansia jäseniä. Asioista on yksinkertaisesti keskusteltava enemmän, että opitaan tekemään valintoja. Kulutustavarateollisuus jos mikä kyllä kuuntelee kaikkia kuluttajien signaaleja erittäin herkästi.

Jos kuluttajat ryhtyvät ääneen pohtimaan, että onkohan tämä tuote nyt turvallinen niin kyllä kauppa kuuntelee ja puolestaan sitten pakottaa valmistavan teollisuuden kuuntelemaan ja noudattamaan toivomuksia.

Kuluttajansuojaa pitää pohtia, koska tuontia ei voi rajoittaa. Tuotteet tulevat nykyään jo niin kaukaa, että kuluttajansuojalainsäädännöllä täytyy puuttua siihen mitä syödään ja minkälaisia vaatteita puemme päällemme. Kun tiedon tasoa nostetaan, kauppa kuuntelee ja sitä kautta kuuntelee teollisuus.



Yritysjohtaja kannustaa
y-liikettä kampanjointiin

Ruotsissa tutkijat havaitsivat, että 99% vaatteista on tuontia ja joka toinen vaate sisältää formaldehydiä enemmän kuin ihmiskeholle on sallittua. Lainvastaisia tuotteita, joihin on laitettava lappu: “pestävä ennen käyttöä”. Tällainen tutkiva journalismi, faktatieto, alkaa heti vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen. Mitä tapahtui? Kuluttajajärjestöt aloittivat “Rena kläder” puhtaat vaatteet -kampanjan. Kun Hennes & Mauritzin, Elloksen, Indiskan, Kappahlin ja muiden vaatefirmojen pomoille alkoi tulla satoja tuhansia verenpunaisia postikortteja, he ymmärsivät, että tämä on vahva tahto ja imagokysymys. Firmat ryhtyivät toimiin.

No, nyt ne samat halpavaatteet on kaupoissa laitettu esiin oikein puhtaan ja eettisen näköisesti, muovipakkaukset lajitellaan ja semmoista. Kuluttaja helposti luulee, että se tuote ei enää tulekaan siitä samasta hikipajasta, mutta kyllä se vielä on sitä ihan samaa tavaraa. Täytyy mennä pidemmälle. Sama juttu muilla aloilla. Asiakkaat näkevät MacDonaldsin seinällä nivaskan ympäristösertifikaatteja ja ajattelevat, että hyvä kun on kotimaista lihaa ja sapuska on terveellistä eikä enää lihota ollenkaan? Hyvät hyssykät, sillä rakennuksella on ympäristösertifikaatti, sapuska on samaa roskaa kuin ennenkin!

Pääkkönen: Ymmärränkö oikein, että tässä suomalainen yritysjohtaja kannustaa ay-liikettä raivokkaaseen kampanjanjointiin sellaisia yrityksiä vastaan, jotka peittelevät omaa epäeettistä toimintaansa erilaisilla kosmeettisilla sertifikaateilla ja muilla kepeillä menetelmillä?

Hovi:Kannatan lämpimästi. Suomalainen ay-liike on perinteisesti ollut tässä asiassa hyvin kiltti, en muista että olisimme ay-liikkeenä olleeet käynnistämässä yhtään merkittävämpää tämäntyyppistä kampanjaa. Toisaalta, se on herkkä tilanne, jos ay-liike päättää ottaa jonkun ryhmän kohteekseen, koska kyse on myös sillä alalla työskentelevien ihmisten kohtalosta. Varsinkin jos aloite tulee ulkopuoliselta liitolta, vähän vaikea voi olla tasapainotella. Se voi olla yksi selitys sille kiltteydelle, eikä välttämättä kovin hyvä selitys. Kansainvälinen ay-liike toimii näissä asioissa myös ja varsin ansiokkaasti. Pohjoismainen metalli ja eurooppalainen metalli, kansainvälinen metallityöväen liitto, joka nyt yrittää mm. kiinalaisten avuksi järjestää globaalisti voimavarojaan ja kaikenlaisia hyvää tarkoittavia yrityksiä on mukana näissä hommissa.

Pääongelma on ennen kaikkea siinä, kuka viime kädessä voi sanoa toiselle, että sinä et saa tuottaa ja minä saan. Mutta pelin sääntöjen pitää olla kaikille samat, se on lähtökohta.

Suurin ongelma on se että poliittiset päättäjät ja WTO eivät ota huomioon ay-liikkeen jatkuvasti esitettyä ja kasvavavaa vaatimusta siitä, että palkkoihin ja työnormeihin liittyvät kohtuuttomat erot tasattaisiin ja että se paikoin orjatyöhön rinnastettava hyväksikäyttö kiellettäisiin... Kyllä meidän pitää pystyä paljastamaan ne yritykset jotka tästä epäoikeudenmukaisuudesta voittonsa saavat.

Luulen että tämäntyyppinen toiminta tulee lisääntymään, mutta samalla pelkään että vaikutukset niin yritysten tuloksiin kuin suomalaisetn kuluttajien asenteisiin eivät välttämättä tule aina olemaan toivottuja.

Pääkkönen: Jos MacDonalds teke asioita, joita emme voi hyväksyä, niin pystyykö suomalainen ay-liike kampanjoimaan sitä vastaan, vaikka siellä tysökentelee paljon pienipalkkaisia suomalaisia, paljon myös ay-liikkeen jäsneiä? Voidaanko siis kampanjoida oman jäsenkunnan välittömiä etuja vastaan?

Entä paljastustoiminta? Se tulee lisääntymään, ennusti Hovi. Tullaan hieman lähemmäksi, puhutaan Virosta.


Mitä tekevät
uomalaiset Virossa?

Yleisöstä Pekka Peltola: Virossa on toimivia suomalaisia yrityksiä varmasti pitkälti toista tuhatta, tarkkaa lukua ei ole tiedossa. Vapaaehtoisesti yksikään suomalainen yritys ei tee työehtosopimuksia työläistensä kanssa tänä päivänä, vaikka painostustakin on ollut.

Oli kiinnostavaa kuulla kun Elinkeinoleämän keskusliiton hallituksen jäsen patistelee suomalaista ay-liikettä toimintaan. Ay-liikkeellä on hyvin konkreettisia toimintatapoja. Antaako EK tai antaako edes Karinen tukensa sille, jos joku liitto tai yksittäinen ammattiosasto sanoisi että Viroon ette sitten investoi, mikäli ette ole valmiita tekemään työehtosopimuksia työntekijöidenne kanssa siellä?

Karinen:En tiedä mitä EK sanoisi, en edusta täällä EK:ta vaikka istunkin siellä hallituksessa. Yksityishenkilönä se olisi minusta hyvä juttu. Kun lähdetään samalta viivalta, niin silloin laitetaan suomalaisen työntekijän ja ulokomaan työntekijän ammattitaito rinnakkain. Kun olisi työnantajille samoja struktuureja, samoja perusvaatimuksia, samoja velvollisuuksia, samoja oikeuksia...

Kiinassa maksetaan 50-60 euron kuukausipalkkaa, miten sen kanssa kilpaillaan kun ne vaatteet on myynnissä tuossa Henkka-Maukassa tai Lidlissä. Halpakaupasta saa akkuporakoneen nykyään 8 eurolla, miten sen Suomessa sillä hinnalla tekee? Ei tee. Samalta viivalta pitäisi kaikkien lähteä. Kun viedään koko tämä Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta kaikkine oikeuksineen Kiinaan ja Viroon niin sitten on toinen juttu.

Toivotan ay-liikkeelle siinä kovasti menestystä, että väki osaa ja uskaltaa järjestäytyä ja siellä on hyvät vahvat paikalliset timorädyt ja kumppanit. Jormareinit, jos vaan jotenkin saisi kloonattua dna:n sinne että jormareinejä alkaisi siellä kasvaa niin hyvä olisi.


Onko yhteiskuntavastuu
htiöiden oma asia?

Pääkkönen: Suomalaisten työnantajien siis kannattaisi rahoittaa SASKin kautta järjestäytymisprojekteja Kiinassa ja eräissä muissa maissa. Tuosta Virosta vielä, siellähän toimii niin tuntemattomia kuin tunnettujakin suomalaisia yrityksiä, jotka mm. ylpeilevät laadukkailla yhteiskuntavastuuohjeistoillaan. Miten nämä toimivat? Onko yhteiskuntavastuu vain yhtiöiden oma asia?

Kuusela: Eettisen johtamisen välineet, eettiset koodistot, standardit, ohjeistot ja raportointimenetelmät ovat aika uusia asioita. Koko ajan mietitään, mitä ne ovat ja miten niihin pitäisi suhtautua.

Toisaalta niitä on myös laadittu paljon ja monenlaisia. Koko ajan keskustellaan myös siitä, mitä niissä pitäisi olla ja miten erilaisia asioita mitataan. Kuinka voidaan ylipäänsä yhteiskuntavastuuta ja sosiaalista suoritusta mitata? Kenttä on vielä uusi ja aika sekava, mikä lisää epäilyksiä. Koko ajan on myös kehitteillä järjestelmiä, joihin liittyy sitten ulkopuolinenkin auditointi.

Hovi: Yrityskultturien välillä on myös eroja. Amerikkalaiset yritykset ovat hyvin arkoja otamaan vastuuta ja tekemään sellaisia sopimuksia, joissa on mahdollisuus juridisiin sanktioihin tai oikeusjuttuihin. Se selittää amerikkalaisten ujoutta tai arkuutta liittyä esimerkiksi YK:n Global Compactiin, mutta se ei selitä suomalaisten puuttumista sieltä.

Samaan aikaan Ruotsalaiset ja keskieurooppalaiset yritykset tekevät ay-sopimuksia, jotka tosin ovat rajallisia nekin. Niissä vain pyritään varmistamaan, että yrityksen sisällä samat oikeudet toteutuvat kaikkialla, kuten lailliset järjestäytymis- ja sopimisoikeudet samalla lailla ja samalla tasolla ja ihmisten oikeus osallistua kansainväliseen ay-yhteistyöhön.

Sinänsä on huolestuttavaa, että esimerkiksi eurooppalainen yritysneuvosto, joka on jo seitsemän vuoden takaisen direktiivin pohjalle luotu ja edelleenkin vain runsas kolmannes direktiivin piiriin kuuluvista yrityksistä on saattanut voimaan tällaisen meillä jo kansalliseen lainsäädäntöön kuuluvan elimen. On tässä näkyvissä selvä halu pitää asia omissa käsissä ja jättää ulkopuoliset auditoijat mahdollisimman pitkälle ulos.


Tämä on
uottavuustyötä!

Karinen: Isoissa firmoissa ajatellaan helposti, että kun tämmöisestä asiasta maailmalla keskustellaan niin palkkaanpa tästä tohtorin ja perustan sille oman osaston ja asia on sitten meidän firman osalta kunnossa, vaikka huuhaata se ylimmän johdon mielestä kuitenkin on.

Toisaalta kun yhteiskuntavastuuasiat tulivat, oltiin jo opittu ympäristöasioista jotakin. Jos ei muuten niin sitten laki- ja asetusteitse. Osa yritysjohtajista oli konservatiivisia ja vastusti niitä viherpiipertäjien juttuina. Mutta kun yritysjohtajat huomasivat, että tämähän on tuottavuustyötä ja kun säästetään resursseja ja tehdään taloudellisemmin niin se näkyy suoraan siellä lopputuloksessa, viimeisellä rivillä. Ja ne säästöt syntyvät pienistä puroista, jokainen työntekijä on yksi puri ja kun jokaisen työntekijän valjastaa tähän hommaan tekemään vähemmästä enemmän niin näistä pienistä puroista syntyy iso Amazoni.

Se on tuottavuustyötä! Kun tämä ollaan tajuttu niin tämä yhteiskuntavastuun muukin puoli alkaa olla paremmin perillä, mitä nyt isoissa yrityksissä on ollut tätä tohtoriajattelua, että tätä varten on oma osasto, jonka puuhista kukaan muu ei tajua mitään. Minä olin tässä toimikunnassa pk-yrittäjiä edustamassa ja väitän että tämä yhteiskuntavastuuasia tihkuu pikkuhiljaa läpi.

Ongelmahan on siinä, että kun yritys kerran sanoo sen sanan “yhteiskuntavastuu” niin sitten ulkopuolella odotetaan se on heti valmista ja kaikki on saman tien täydellistä. Kun tosiasiassa se merkitsee sitä, että yritys hyppää liikkuvaan junaan ja kulkiessaan eteenpäin huomaa että maali katoaa koko ajan taivaanrannan taakse, koska asia laajenee koko ajan. Joku tutkiva journalisti saattaa tulla ja lytätä koko jutun kun se ei ole täydellinen. Junaan on kuitenkin hypätty, se on se arvokkain asia. Sitten työ tekijäänsä neuvoo aikaa myöten.

Valmista ei tule koskaan. Ajatelkaa nyt. Suuri suomalainen kaupan ketju, jolla voi olla 30.000 eri tavarantoimittajaa joka puolelta maapalloa. Miten he tämän koko porukan koordinoivat? Ja näillä 30.000 tavarantoimittajalla voi kullakin olla oma tavarantoimittajaketju sinne riisipellolle asti! Mutta aloitettu on, se on pääasia. Eikä niitä, jotka ovat aloittaneet tule pitää täydellisinä heti, paavillisempina kuin paavi. Ne pyrkivät siihen suuntaan, mutta maaliin ei koskaan päästä.

Yleisöstä Hanna Kaskinen: Valitettavasti Karinen on vielä harvinaisuus yritysmaailmassa ja erityisesti -johdossa. Ongelma on että jos ja kun yritys alkaa ymmärtää että tämä on tärkeää ja jos vielä uskaltaa sanoa sen ääneen ja lähteä yrittämään, niin heti vaaditaan täydellisyyttä. Yrityksellä on heti todistustaakka harteillaan. Ne eivät tämän pelossa uskalla kertoa mitä tekevät.

Viherpesusta
ää jo kiinni!

Toisaalta, on paljon tyhjää puhetta yrityksiltä, jotka toivovat pääsevänsä eteenpäin pelkästään suuta pieksemällä. Ulkopuolisen kannattaa kysyä ja selvittää mitä oikeasti tapahtuu. Ympäristöasioista on varmasti opittu. Ensin vaadittiin raportteja ja niitä kirjoitettiin, vaikka paljoa ei tehty. Pian huomattiin, että ei voi kirjoittaa, jos mitään tekoja ei ole takana. Nyt kun yritykset pakotetaan kirjoittamaan sosiaalisia raportteja niin eivät ne uskalla valehdella - eivätkä taatusti kehtaa kirjoittaa että mitään ei tehdä. Näin raportointivelvollisuus auttaa, vaikka onhan se vähän pakottamista.

Tuo Karisen tohtorimalli on alkuvaiheissa varmaan alussa totta, koska tämä on vaikea asia yrityksille, ei tiedetä mitä nämä eettiset toimintatavat pitävät sisällään. Uudet ja vaikeat asiat on usein helpompi aloittaa helppo alittaa ottamalla ajatuksia ja tekijät ulkoa. Näkisin että firmat ovat liikkeellä ja alkavat jalkauttaa näitä asioita organisaatioon.

Tätä ei voi tehdä hyvin vain tökkimällä sivusta, vaan se on saatava organisaatioon sisään. Jos on kyse yrityksen code of conduct -koodistosta, se on vietävä sisään ihan henkilöstöpuolen kautta, ehkä myös ay-puolen kautta. Alihankkijat hoidetaan ostohenkilökunnan kautta, heillä on kukkaronnyörit, normaalin organisaation kautta, sinne on turha lähettää tohtoreita ulkopuolelta. Ostopäällikkö on se joka ostaa ja maksaa. Jos tämä ihminen selittää mitä halutaan, se menee selvemmin perille.


Epäröintiä
ai vastustusta?

Peltola: Puhuttiin yritysten epäröinnistä. Vastustavat suoraan, sanoisin. Yritysvastuusta ollaan tekemässä ISO-standardia. Kokouksessa oli 37 maata, viisi äänesti vastaan, yksi niistä oli Suomi, työnantajien yksimielisen vastustuksen takia. Ruotsi on tässäkin toista maata, standardin teko kestää kolme vuotta ja sihteeristö on Ruotsissa ja ruotsalaiset sen rahoittavat.

Suomessa lähdetään siitä, että yritykset itse asettavat omat ympäristöstandardinsa ja antavat itselleen omat ympäristömerkkinsä ja sitten itse valvovat omaa toimintaansa. Minä sanoisin siis vähän suorempaan, että on aika selvää miten suomalaiset työnantajat tähän puuhaan suhtautuvat!

Yleisöstä Turo Bergman: Kysyimme kerran, miksi UPM-Kymmene ei solmi raamisopimusta, vaan tyytyy itsesääntelyyn, omaan code of conductiin. Sanoivat että siihen ei ole tarvetta, koska he pystyvät itse toteuttamaan paremmat tai vähintään samaa tasoa olevat asiat.

Vapaaehtoisuuteen liittyy se ongelma, että hyvinä aikoina asiat tehdään hyvin, mutta kun tulee huonommat ajat vapaaehtoisista sitoumuksista voidaan luopua yksipuolisesti ja siirtyä taas huonoihin tapoihin. Sopimuksilla ay-liike pystyy vaikuttamaan tähän.

Yrityksen asenne näkyy viime kädessä siinä, millä tasolla firmassa nämä käsitellään. Verratessa erään yhtiön työtapaturmien määrää huomattiin että suomalaisella firmalla niitä oli 10 kertaa enemmän kuin saman alan keskieurooppalaisissa yrityksissä. Pengottiin syitä. Huomattin, että Keski-Euroopassa yritysten hallituksessa ja divisioonan johtokunnissa työtapaturmat olivat aina ensimmäisenä asialistalla. Nyt tässä suomalaisessa yrityksessä on sama käytäntö ja toivotaan että työtapaturmien määrä menee alas.

Kaskinen:Voihan olla että teitä myös huijattiin. Tuossa voi olla kyse myös siitä, mitä raportoidaan? Jossain työtapaturma otetaan raporttiin vasta jos siinä menee raaja. Voihan olla että suomalainen firma raportoi lievemmätkin tapaukset kuin keskieurooppalainen.


Ensimmäinen suomalainen
ettinen sopimus?


Yleisöstä Juhani Kouhiala: Milloin ja mikä suomalainen firma tekee ensimmäisenä eettisen sopimuksen? Olen itse Koneella pääluottamusmiehenä ja epäilempä että Kone se ei ole.

Karinen: Jos kauppa tunnistaisi että tämä on kilpailutekijä, uskoisin että se tapahtuu kaupan puolella. Meitä kuluttajia tutkitaan koko ajan ja jos me alamme kysellä ja tunnistaa näitä asioita... Se on meistä kiinni, me voimme äänestää jaloillamme. Vaadimmeko me tuotteilta läpinäkyvyyttä, että viivakoodista voi lukea tuotantoketjun ja suosimmeko me tietoisesti eettistä toimintaa? Vai ostammeko sittenkin aina sen halvimman makkara Lidlistä, vaikka ainoa asia joka siinä lukee on että tuore makkara on syömäkelpoista viellä vuonna 2006!

Pääkkönen: Eikös tuo nyt ole työnantajalta kuluttajan selän taakse piiloutumista?

Hovi:Kuluttajan selän taakse on hyvä mennä, valtaosa kuluttajista on ay-liikkeen jäseniä ja yritysjohtajia vähän toisessa roolissa. Kaupan puolella voi mennä näinkin yksinkertaisesti, mutta ei varmaankaan tuolla investointipuolella ja tavarantuotannossa.

Rakennemuutos on aika lahjomaton mittari tässä. Sekä työpaikkoja vastaanottavassa että luovuttavassa päässä nähdään mikä on yrityksen toiminnan jälki. Ja ay-liike on aika hyvä auditoija tässä suhteessa. Joskus se voi olla ongelma, koska työnantajan ja työntekijän edut saattavat kohdata esimerkiksi työllisyyskysymyksessä ympäristön kustannuksella, mutta tässä asiassa ay-liike on aika hyvä tilintarkastaja.

Toivon että ensimmäisenä suomalaisena eettisen sopimuksen solmisi Nokia, koska Kiinassa, Brasiliassa, Intiassa, Meksikossa ja muualla sillä olisi laajempi merkitys. Me olemme tehneet näitä selvityksiä, en niitä kutsuisi vielä paljastuksiksi, koska kyllä niissä on työnantajaa ymmärretty hyvin pitkälle. Niitä jatketaan, että nähdään onko se politiikka joka täällä julistetaan viralliseksi, toteutunut käytännössä siellä missä niin sanotaan tapahtuneen. Toivottavasti se sopimus tulisi pian, että voitaisiin näitä asioita tehdä järjestäytyneesti ja ne johtaisivat parannuksiin.

Jalanko:En tiedä onko meiltä kysytty globaalia raamisopimusta ay-liikkeen kanssa, mutta sen voin kertoa, että konsernin johto teki vuoden alussa päätöksen, että meillä päivitetään eettiset periaatteet ja laaditan yhteiskuntavastuupolitiikka. Kunhan saamme ne aikaiseksi ja sitten jalkautettua ne henkilökuntaan ja organisaatioon, niin sitten on seuraavien askelten vuoro. Uskon siihen, että askel askeleelta tehdään parhaamme ja ollaan toivottavasti joskus lähempänä tavoitetta.

Kuusela: Ehkä se ensimmäinen sopimuksen tekijä todella löytyy kaupan puolelta. Kuluttajat voivat vaikuttaa ja ihmiset tuntuvat olevan valmiita maksamaan reilun kaupan kahvista isojakin summia. Toisaalta yksi mainosmies oli valittanut, että kuluttajat ovat pettäneet meidät, galluppien mukaan reilun kaupan tuotteet olivat loistava bisnes, mutta tulos ei ollut realisoitunut. Kuluttajan liha on heikko, kyllä se Lidlin ovi heiluu aika helposti kun kahvikilon hinta on yksi euro. Kyllä tässä kuluttajilla on iso rooli.


Ay-liikkeen ranking-lista
yvistä ja huonoista yrityksistä?


Pääkkönen:Samaa valitti Chiquitan PR-johtaja kampanjamatkallaan: ihmiset eivät palkitse heitä kylliksi eettisistä toimistaan. He vastaavat eettisyyshuutton ja aina löytyy joku halvempi banaani jonkin kaupan hyllyltä, joka menee kärryyn. On toisaalta sanottu, että ei pitäisi liikaa painostaa vaan antaa yritysten rauhassa pyrkiä kohti parempaa käyttäytymistä.

Pitäisikö ay-liikkeen pistää räikeästi omia periaatteitaan rikkovia yhtiöitä enemmän vastuuseen toimistaan? Esimerkiksi julkistaa niiden yhtiöiden nimiä, jotka ylpeilevät omilla koodistoillaan, mutta eivät suostu tekemään Virossa työehtosopimuksia omien työntekijöidensä kanssa.

Ja toisaalta, pitäisikö palkita niitä yrityksiä joiden toiminnassa on havaittu edistystä? Pitäisikö ay-liikkeen tehdä ranking-lista hyvistä ja huonoista yrityksistä?

Bergman:Kansainvälinen lista on jo olemassa. Burmassa, pakkotyön luvatussa maassa, toimivista yrityksistä (http://www.global-unions.org/burma/default3.asp) käykää katsomassa, siellä on yksi suomalainenkin firma. Näitä firmoja vastaan ryhtyy kansainvälinen ay-liike toimintaan.

Vaikuttaminen tapahtuu myös markkinavoimien kautta. Palkansaajien työeläkerahastoissa on 12 000 000 000 000 000 000 dollaria, se on valtava määrä rahaa. Kun näitä esimerkiksi amerikkalaisten työläisten omistamia pääomia sijoitetaan ainoastaan niihin yhtiöihin, jotka noudattavat ay-liikkeen kanssa sovittuja pelinsääntöjä, niin se pakottaa yrityksiä todella tekemään niin. Tämä on mutkan kautta tapahtuvaa kiristystoimintaa, se ei ole kuluttajaboikotointia vaan suorempaa vaikuttamista.

Me Suomessa olemme lähteneet rauhallisemmin liikkelle, keskustelle. Keskustelua käydään yhdessä eri osapuolten kanssa eettisen foorumin kautta (http://www.eettinenfoorumi.org/) , olemme mukana Finnwatchissa (http://www.finnwatch.org/) ja omiakin tutkimuksia tehdään mm. Saskin kautta.


Kommentti takarivistä: Kannattaa ottaa kantaa, liikkeenä ja kansalaisina. Hesburger tekee Syyriassa kauppaa, McDonaldsilla kun on siellä huono brändi, amerikkalaisilla kun on asiaa arabimaihin vaan panssarin ratissa.

“Koeäänestyksessä” melkein kaikki salissa olijat uskovat että tällaisella listalla olisi jotain vaikutusta.

Kuka valvoo lakia?

Pääkkönen:Miten työntekijöiden käy tässä tilanteessa? Jos syntyy boikotti, se voi tarkoittaa sitä että yhtiön tuotteita ei osteta ja väki joutuu työttömäksi. Miten tämmöiseen vaaraan pitää suhtautua. Katsoimme aamulla Nokia-elokuvan “Säädyllinen tehdas” ja Auli Korhonen nosti kysymyksen, miten sen Kiinassa toimivan laturitehtaan elokuvantekoon osallistuneille työntekijöille kävi elokuvan jälkeen? Tietääkö Hanna Kaskinen?

Kaskinen:Itse asiassa en tiedä, koska en ole Nokialla enää töissä, en saanut sitä selville. Pyysin meitä avustaneelta Impact-firmalta selvitystä mutta en ole saanut vastausta. Työnantaja kyllä itse sanoo, että tytöt on siellä töissä edelleen ja itse asiassa uskon heitä, koska ei heillä ole varaa valehdella asikkaalle, mutta en voi sanoa tietäväni miten asia on. Tämä on aina ongelma, ei voi olla varma mitä sitten tapahtuu jos uskaltaa avata suunsa....

Toinen kommentti, ettei nyt sekoiteta asioita keskenään. Olen ay-liikkeessä vain Tehyn opiskelijajäsen, enkä tuynne keskustelua kovin tarkkaan, mutta täällä puhutun “Globaalin sopimuksen” yritys voi ymmärtääkseni tehdä vain omasta puolestaan, ei alihankkijoidensa puolesta. Alihankkijat ovat tässä mielenkiintoinen ongelma. Kiinakaan ei suinkaan ole pahin paikka ihmisoikeuksien ja työntekijöiden kohtelun kannalta, mutta kaikkialla maailmassa on aina jonkinlainen lainsäädäntö voimassa, minimipalkka, lapsityövoiman kohtelu yms, mutta viranomaiset eivät kaikkialla seuraa lain noudattamista.

Pistetäänkö nyt näissä maissa toimivien alihankkijafirmojen suuret asiakkaat ottamaan vastuu lain noudattamisen valvonnasta? Se on hirvittävän suuri vastuu. Jonkun pitäisi painostaa paikallisia viranomaisia, että lakien valvontaa tehostettaisiin.

Pääkkönen: Firmathan voisivat pyytää apua tähän tehtävään paikalliselta ay-liikkeeltä, sellainenkin on olemassa useimmissa maissa.


Julkaistu alunperin SASKin solidaarisuuspäivien raportissa

Julkaisija: SASK