Myönteistä kehitystä maailman pakolaistilanteessa?

Darfuria lukuunottamatta Afrikassa on menty parempaan suuntaan, sanoo UNHCR:n pääsihteeri Ruud Lubbers. Suuria paluumuutto-ohjelmia on käynnissä Burundissa, Sierra Leonessa, Liberiassa, Angolassa ja Eritreassa. Jopa Länsi-Saharassa on jokin liikahtanut: keväällä vuosikymmeniä erossa olleet perheenjäsenet saattoivat tavata toisiaan.

Aasiassa yli 3,5 miljoonaa afgaania on palannut kotiin. Irakiin tullaan levottomuuksista huolimatta takaisin, ja Thaimaassa olevien myanmarilaisten tilanne näyttää lupaavalta. Bosnia-Herzegovinassa on juuri laskettu miljoonas paluumuuttaja.

Mutta Lähi-idän pitkässä murhenäytelmässä ei ole tapahtunut mitään edistystä, bhutanilaiset pakolaiset ovat jääneet loukkuun Nepaliin, Kolumbiassa sisäisten pakolaisten määrä kasvaa ja Pohjois-Korean turvapaikanhakijoiden kohtalo on kysymysmerkki.

"LAITTOMIA PAKOLAISIA", "EURODAC-HITTEJÄ"

Monista myönteisistä uutisista huolimatta tilanne on huolestuttava. Ulkomaalaisvastainen ilmapiiri ja pakolaisvastainen poliittinen kampanjointi on lisääntynyt Euroopassa. Pakolaisia pidetään turvallisuusuhkana; ja pettureina, jotka väärinkäyttävät järjestelmää. Yleisessä kielenkäytössä kaikki siirtolaiset – turvapaikanetsijät, taloussiirtolaiset, laittomat maahanmuuttajat, salakuljettajat ja jopa terroristit – niputetaan surutta yhteen.

Käsitys pakolaisuudesta on hämärtynyt. Ilman papereita saapuvista turvapaikanhakijoista saatetaan puhua "laittomina pakolaisina", vaikka sellaista ei voi olla: jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa, oli papereita tai ei.

Aikaisemmin jokainen Euroopan maa päätti itse suhtautumisestaan pakolaisiin. Turvapaikanhakija, jonka anomus hylättiin yhdessä maassa, saattoi koettaa onneaan toisessa maassa, ja usein onnistuakin. Toisaalta maat saattoivat äkkiä muuttaa suhtautumistaan pakolaisiin pelätessään, että jos myönteisiä päätöksiä tehdään, kohta pyrkijöitä on entistä enemmän.

Vuonna 1999 Amsterdamin sopimuksessa ja Tampereella samana vuonna pidetyssä Euroopan Neuvoston kokouksessa päädyttiin siihen, että EU:n on luotava yhtenäinen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka. Jäsenvaltioiden lainsäädäntöä ruvettiin harmonisoimaan yhteisillä turvapaikkadirektiiveillä (niistä keskeisimpiä ovat pakolaisen määritelmää sekä turvapaikkamenettelyä koskevat direktiivit). Silloin on periaatteessa sama, mistä maasta pakolainen suojaa hakee. Todellisuudessa turvapaikan saamisen mahdollisuudet ovat eri maissa kyllä hyvin erilaiset.

Mutta turvaa saa hakea vain yhdestä maasta: siitä, johon ensimmäisenä Euroopassa tulee. Jos turvapaikanhakija jatkaa matkaa muualle, hänet voidaan heti palauttaa tähän tulomaahan. Tulomaa voidaan jäljittää, vaikkei ihminen sitä itse kertoisikaan, koska jokaisesta tulijasta otetaan sormenjälki, joka tallennetaan Eurodac-tiedostoon, ja ne tiedot ovat kaikkien EU-maiden viranomaisten käytössä.

Esimerkiksi Suomessa, kaukaisena kolkkana, noin 40 prosenttia turvapaikanhakijoista on "eurodac-hittejä" eli sellaisia, jotka voidaan nopean käsittelyn jälkeen palauttaa maahan, jossa heidän sormenjälkensä on ensiksi rekisteröity.

TURVALLISTA TURVALLISTA

Uuteen EU:n politiikkaan kuuluu myös "turvallisten lähtömaiden" ja "turvallisten kolmansien maiden" listaaminen. Vaikka Geneven pakolaissopimus (1951) määrittelee pakolaisuuden yksilöön kohdistuneen vainon mukaan, turvapaikanhakija voidaan nopealla menettelyllä palauttaa maahan, joka on määritelty yleisesti "turvalliseksi".

"Turvalliset kolmannet maat" tarkoittavat jotain EU:n ulkopuolella, usein lähellä turvapaikanhakijan lähtömaata (tai hänen kauttakulkureitillään olevaa) valtiota, jonne anoja voidaan lähettää. Myös näin vältytään turvapaikankäsittelyprosessilta.

Hakijoiden tulo voidaan estää yksinkertaisesti jo silläkin, että lähtömaan kansalaisille asetetaan viisumipakko. Lisäksi lentoyhtiöitä, jotka kuljettavat ilman vaadittavia papereita matkustavia turvapaikanhakijoita, voidaan rangaista. Eli vainoa pakenevien ihmisten on yhä vaikeampaa päästä laillisesti Eurooppaan edes esittämään turvapaikka-anomustaan.

EPÄREILUA RAJAVALTIOITA KOHTAAN

Ihmisoikeusjärjestöt ovat voimakkaasti arvostelleet uutta turvapaikkamenettelydirektiiviä. Koska maat ovat erilaisia, direktiivi asettuu pienimmälle yhteiselle nimittäjälle eli asettaa minimistandardit. Vaikka korkeampia standardeja saa noudattaa, näin tuskin tapahtuu, päinvastoin direktiivi merkitsee lupaa alentaa turvapaikkamenettelyn tasoa.

Ensimmäisen tulomaan velvollisuus käsitellä jokaisen tulijan kohtalo on äärimmäisen epäreilu vaatimus niitä Euroopan etelä- ja itärajan maita kohtaan, joiden kautta enemmistö pakolaisista tänne yrittää. Monet niistä ovat entisiä itäblokin maita, joilla on kaikkein vähiten kehittyneet vastaanottojärjestelmät. Eivätkä ne direktiivin takia sen paremmiksi muutukaan. Nämä maat pakotetaan myös yksin asuttamaan ja kustantamaan seulasta läpi päässeet turvapaikanhakijat.

On myös todettu, että järjestelmä ei toimi. Esim. tulomaa Kreikka kirjaa poistuneeksi maahantulijan, joka on käyttänyt maata vain transit-paikkana. Sinne tällainen "hitti" kuitenkin palautetaan, mutta maa ei ota hänestä mitään vastuuta.

Turvapaikanhakeminen on turvalottoa, jossa lottovoittoa on entistä vaikeampi saada!

Myös Euroopan ulkopuoliset maat ovat arvostelleet EU:ta vastuun siirtämisestä. Kaiken kaikkiaankin EU:ssa on vain 3 prosenttia?? maailman 17 ??? miljoonasta pakolaisesta. Esim. Afrikan maat ovat perinteisesti pitäneet rajansa auki, ja suurin osa pakolaisista elää köyhissä maissa.

"Kun ihmiset eivät voi enää luottaa kansainvälisen turvapaikkajärjestelmän toimivuuteen, monet turvautuvat laittomaan maahanmuuttoon", Suomen Punaisen Ristin pakolaistyön vetäjä Leena-Kaisa Åberg toteaa. Eli sillä politiikalla, millä halutaan laitonta maahanmuuttoa estää, sitä edistetäänkin.

PAKOLAINEN KYLMÄN SODAN IDEOLOGISENA VOITTONA

Epäreiluksi EU:n politiikan tekee sekin, että Eurooppa on itse perinteisesti ratkaissut työttömyyteen, köyhyyteen tai vainoon liittyvät ongelmansa siirtolaisuudella. Vuosien 1850-1950 välillä Euroopasta muutti 50 miljoonaa ihmistä onneaan koettamaan valtameren taakse. Venäjän vallankumous tuotti kaksi miljoonaa pakolaista. Toisen maailmansodan jälkeen 30 miljoonaa eurooppalaista vaihtoi asuinsijaa.

Sitten tuli kylmän sodan aika. Pakolainen-sanalle tuli nyt uusi, selvä merkitys: ihminen, joka pakenee kommunismia. Lännessä nämä pakolaiset otettiin vastaan avosylin. Pakolainen oli poliittinen voitto, pakolaispolitiikka osa menestyksekästä ulkopolitiikkaa. Geneven sopimuksen pakolaisen määritelmä syntyi tässä tilanteessa.

Euroopan ulkopuolisia pakolaisia ei pidetty lainkaan varsinaisina pakolaisina, tai heidän hoitamisensa jätettiin kokonaan naapurimaiden tai joidenkin YK-järjestöjen varaan.

1960-luvulla Euroopassa tarvittiin lisää työvoimaa, ja niinpä sallittiin tilapäiseksi tarkoitettua maahanmuuttoa. 1970-luvun alkuun mennessä Eurooppaan oli tullut 10 miljoonaa vierastyöläistä ja kaksi miljoonaa pakolaista entisistä siirtomaista. Tämä hyväksyttiin.

Mutta sitten heitä alkoi tulla lisää, eikä Euroopan talous ja työllisyys ollutkaan enää niin hyvässä jamassa, ja lisää. Esim. vuonna 1980 Englantiin tuli 2000 turvapaikkahakijaa …ja vuonna 1991 jo 50 000. Useimmat eivät tarkkaan ottaen täyttäneet Geneven sopimuksen määritelmiä. Useimmat pakenivat maista, joissa väkivalta oli yleistä, ei vain yksittäisiin henkilöihin kohdistuvaa. Heille ei voitu myöntää täysiä pakolaisoikeuksia, mutta takaisinkaan heitä ei käynyt palauttaminen.

Jonkinasteisen suojelun saaneita, mutta vajailla oikeuksilla varustettuja, kummalliseen välitilaan joutuneita pakolaisia Euroopassa lienee satoja tuhansia.

Muualla maailmassa näitä samoja ihmisiä todennäköisesti pidettäisiin aitoina pakolaisina. Afrikassa OAU:n pakolaissopimuksessa sekä Latinalaisessa Amerikassa käytössä olevassa Cartagenan julistuksessa pakolaisen määritelmä on laajempi ja kattaa myös tilanteet, joissa hakija on paennut sisällissotaa tai yleistä väkivaltaa.

Yhdysvalloissa suhtautuminen pakolaisiin oli kylmän sodan aikana – kuten Euroopassakin – lämmintä. Mutta kun Latinalaisesta Amerikasta maahan alkoi virrata Yhdysvaltojen tukemia oikeistodiktatuureja pakenevia pakolaisia, lämpö loppui. Esim. salvadorilaisten tai guatemalalaisten turvapaikkahakemuksista suurin osa hylättiin.

VASTUUN OIKEUDENMUKAISEMPAA JAKAMISTA VAADITAAN

Jos ja kun EU ei pakolaisia halua, sen täytyy panostaa muihin ratkaisuihin. Ihmisoikeusjärjestöt ovat jo ehdottaneet parannuksia suojelujärjestelmään., esim. turvallisia tuloreittejä (safe entry eli mahdollisuutta saada edustustosta poikkeuksellisesti humanitäärinen viisumi, jolla voi ainakin turvallisesti päästä Eurooppaan asiaansa kertomaan). Myös laillisen maahanmuuton helpottamista on esitetty.

UNHCR:n Convention Plus –ohjelma korostaa vastuun oikeudenmukaisempaa jakamista ja samalla kestäviä ratkaisuja. Esim. Vietnamin pakolaiskysymys ratkaistiin aikanaan siten, että leireillä olleet pakolaiset yksinkertaisesti jaettiin eri maiden kesken.

"Nyt tällaista kokonaisvaltaista ratkaisua taas valmistellaan UNHCR:ssä, ja koeryhmänä ovat somalipakolaiset", Leena-Kaisa Åberg kertoo.

Pyrkimyksenä on myös lisätä kiintiöpakolaisia ottavien maiden määrää. Nyt kiintiöpakolaisia ottavat vain USA, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, Pohjoismaat, Hollanti ja uusina maina Iso-Britannia ja Irlanti. Kiintiöt ovat hyvin pieniä: yhteensä prosentti kaikista maailman pakolaisista. Suomi ottaa 750 kiintiöpakolaista vuodessa. Nyt keskustellaan mahdollisesta EU:n pakolaiskiintiöstä.

Kehitysavun kohdentamisella eli ulottamisella myös kehitysmaissa eläviin siirtolaisiin voitaisiin heidän asemaansa huomattavasti auttaa ja muuttopainetta lieventää. Kolmansia maita, jotka kantavat suurimman vastuun pakolaisista, pitää konkreettisesti auttaa, ja samalla yrittää parantaa maiden sisäisten pakolaisten (IDP, internally displaced people) asemaa ja olosuhteita.

Convention Plus etsii vastauksia myös pakolaisten varastoimiseen (warehousing) ja toissijaiseen muuttoliikkeeseen (secondary movements). Maailman pakolaisista 7 miljoonaa on elänyt 5-30 vuotta leireillä tai eristetyillä asutusalueilla, vähin oikeuksin, ulkopuolisesta avusta riippuvaisena, turhautuneena ja toivottomana.

Leireissä ja ympäröivässä yhteiskunnassa heillä ei ole mitään mahdollisuuksia täysipainoiseen elämään, ja siksi he pyrkivät lähtemään sieltä uudestaan liikkeelle, Eurooppaankin asti.

LEIRIEN VANKEUDESTA OMAVARAISUUTEEN

Useimmissa Afrikan maissa pakolaisille ei anneta mahdollisuutta oman toimeentulon hankkimiseen. Tansaniassa on melkein puoli miljoonaa pakolaista, joista suurin osa on Burundista. Yli 300 000 burundilaista elää kymmenellä leirillä, eivätkä he saa liikkua neljää kilometriä kauemmaksi niistä. Heihin suhtaudutaan vihamielisesti ja heitä syytetään kaikista levottomuuksista. Kuitenkin koko ympäröivä alue on hyötynyt, kun UNHCR on rakennuttanut sinne teitä, kaivoja ym. palveluja.

Yksi syy pakolaisten leireillä pitämiseen on se, että pelätään rikkaiden maiden avustusten loppuvan, jos leirit puretaan. Myös pelätään, että leirit toimivat kapinallisten ja muiden kiihotuspaikkoina ja avoimina levittäisivät levottomuutta muuallekin. Toisaalta pelätään, että jos olosuhteita leireillä selvästi parannetaan, tulijoita on kohta jonona.

On toisenlaisiakin esimerkkejä. Sambiassa on ollut lähes 30 vuotta angolalaisia pakolaisia. Sambia antoi heille vähän maata, ja niin leireiltä pois muuttaneista sadasta tuhannesta angolalaisesta on kehkeytynyt omavaraisia pienviljelijöitä ja -kauppiaita, jotka ovat selvästi hyödyttäneet jopa kansallista taloutta. Nyt suurin osa heistä on palaamassa kotimaahansa, terveinä ja vahvoina.

Pakolaisjärjestöjen piirissä on esitetty, että vastaanottajamaille maksettaisiin sen mukaan, mitä palveluja he pakolaisille järjestävät. Ehdottoman tärkeää on, että palvelut hyödyttävät myös paikallisyhteisöä. Turvallisuutta voidaan parantaa auttamalla paikallishallinnon ja poliisin vahvistamisessa, pakolaisten varhaisessa rekisteröimisessä ja henkilöllisyystodistusten myöntämisessä

Pakolaisleireissä pitää myös järjestää ammattikoulutusta, pienlainoitusta yms. Tärkeää on kiihkottoman tiedon jakaminen – usein poliitikot liioittelevat paikallisyhteisön vihamielisyyttä muukalaisia kohtaan.

Olojen parantamisen "vetovoima" on pientä verrattuna siihen "työntövoimaan" mikä aina on pakolaisuuden takana. Kustannusten kalleuskin on suhteellista – ainakin on kallista pitää miljoonia ihmisiä toimettomina ja ruokittavina kymmeniä vuosia. Turhautuneisuus leirivarastoissa on itsessään suurin turvallisuusuhka.

Jotain parannusta on odotettavissa ainakin naisille. UNHCR on sitoutunut auttamaan naispakolaisia seuraavin tavoin: naiset saavat osallistua ruuanjakeluun, he saavat yksityiset henkilöllisyystodistukset, henkilökunnalle annetaan gender-tietoisuuskoulutusta. Norja on jopa luvannut lahjoittaa järjestölle vanhemman gender-neuvonantajan viran.

PAIKALLISIIN EETTISIIN NORMEIHIN VETOAMINEN

On myös alettu arvioida uudestaan kansainvälisiä velvoitteita. Geneven sopimus ei selvästikään sovi joukkopaon tilanteeseen. Pitäisikö sellaisia varten kehittää tilapäistä suojaa (TP, temporary protection), siihen tapaan kuten Afrikan ja Aasian maat ovat aina tehneet? Se antaisi vähemmän oikeuksia mutta useammalle, ja tähtäisi mahdollisimman nopeaan kotiinpaluuseen. - EU:ssa on jo hyväksytty tilapäisen suojelun direktiivi ja Suomen ulkomaalaislakiin on hyväksytty tilapäistä suojelua koskevat pykälät.

Tämän ohella on kehitettävä alueellisia ratkaisuja ja mekanismeja pakolaisten suojelemiseksi. Kylmän sodan päättymisen jälkeen maailma on ehkä muutenkin taas muuttumassa monikeskeiseksi. Eurooppakin on vain yksi ja suhteellisesti pienenevä alue maailmassa. Suuressa osa maailmaa eurooppalaisten puhe universaalisista oikeuksista ei ehkä herätä vastakaikua vaan koetaan vain – eurooppalaisena, tai amerikkalaisena retoriikkana.

Mutta kaikkialla maailmassa on paikallisia eettisiä normeja suhtautumisesta muukalaisiin ja avuntarvitsijoihin, ja näihin paikallisiin arvoihin voidaan vedota pakolaisten suojelemiseksi. Eli pakolaisia voi suojella myös paikallisella tavalla ja puheenparrella, ainakin jos ne eivät ole ristiriidassa universaalisten ihmisoikeuskäsitysten kanssa.

Alueellisen turvallisuuden käsite on nousemassa tärkeäksi. Esim. SADC:n piirissä on ruvettu pohtimaan, olisiko tämän eteläisen Afrikan yhteistyöjärjestön siirrettävä toimintansa painopistettä taloudesta alueellisen turvallisuuden kehittämiseen, konfliktien estämiseen, sovitteluun, rauhanturvaamiseen, pakolaiskysymysten ratkaisemiseen yms.

SYNTYVYYS JA MULTI-IDENTITEETIT

Toisenlaista näkökulmaa Euroopan maahanmuutto-ongelmiin voi tulla sen muistamisesta, että monissa Euroopan maissa on työvoimapulaa. Tilanne tuskin paranee tulevaisuudessakaan: syntyvyys on maanosassa jyrkässä laskussa.

Voidaan myös kyseenalaistaa se lähes itsestäänselvä käsitys, jonka mukaan monikulttuurisuus ja monietnisyys lisäävät ristiriitoja ja konflikteja yhteiskunnassa. Esim. UNDP:n inhimillisen kehityksen raportti kumoaa juuri tämän ja neljä muuta monikulttuurisuuteen liittyvää ennakkoluuloa. Raportin mukaan multi-identiteetit ovat niin yksilön kuin kansankin kannalta rikkaus Eivätkö ne myös ole johdonmukainen seuraus talouden globalisaatiosta?

Katri Simonen

Numerotietoa pakolaisuudesta

Vuonna 2003 maailmassa oli - laskutavasta ja lähteestä riippuen - 9,6 tai 17 miljoonaa pakolaista (ja lisäksi 3,9 miljoonaa palestiinalaispakolaista.). Joka tapauksessa määrä on alhaisin kymmeneen vuoteen. Esim. 1997 pakolaisia oli 20 miljoonaa. Evakkoja eli maansisäisiä pakolaisia on 25 miljoonaa, joista 12,7 miljoonaa on Afrikassa.

Suomi on vuodesta 1973 lähtien vastaanottanut yli 23 000 pakolaista. Viime vuonna turvapaikkaa haki 3221 ihmistä, mikä on kuusi prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ruotsista haki 31 355, Norjasta 15 859. Turvapaikka myönnettiin 501 hakijalle. Kielteisen päätöksen sai 2443, joista 1896:n hakemukset käsiteltiin nopeutetusti.

Suomesta on 1990-2003 hakenut turvapaikkaa noin 30 000 ihmistä, joista noin 9 000 on saanut turvapaikan tai oleskeluluvan.

Kaikkiaan Suomessa on noin 107 100 ulkomaan kansalaista eli kaksi prosenttia väestöstä.

Suomen pakolaispolitiikka on määrällisesti vähäistä mutta laadultaan hyvää. Suomi on väkilukuun suhteutettuna yksi suurimpia UNHCR:n taloudellisia tukijoita.

Julkaisija: Pakolainen