Poliittista elokuvaa etsimässä

– Ensin syntyi Steps for the Future –verkosto, joka tuotti 37 elokuvaa Eteläisessä Afrikassa hiv/aids-teemasta, Dokumenttiprojektin tuottaja Iikka Vehkalahti aloittaa. Urakasta selvittyään tämä joukko tuottajia eri puolilta maailmaa alkoi syksyllä 2004 miettiä, mikä on poliittinen elokuva tänään.

– Tavoitteena oli globaaleja tapahtumakokonaisuuksia, jotka eivät huku ohjelmavirrassa. Elokuvien on oltava myös niin hyvin tehtyjä, että ihmiset haluavat katsoa niitä.

Monista ehdotuksista ja ajatuksista tiivistyi kysymys islamilaisen maailman ja länsimaiden konfl iktista. Siitä edettiin ajatukseen demokratiasta. Aihe osoittautui vaikeaksi ja synnytti ristivetoa.

– Omassa perheessänikin nuoret pitävät aihetta enemmänkin lihavoituvan keskiluokan ongelmana. Mutta esimerkiksi Afganistanissa ihmiset panevat henkensä vaakalaudalle, että naiset pääsisivät äänestämään. Bushin koko operaation idea Irakissa ja Afganistanissa on jatkuvasti mantrana toistettu ”me puolustamme demokratiaa” ja demokratiasta on tullut myös kirosana.

Demokratia edustaa osalle läntistä hapatusta, supervaltaa ja kolonialismia.

– Vaarana on tällöin hukata käsitys demokratian parhaista perinteistä, joihin liittyy tasa-arvo, sananvapaus tai ihmisten oikeus vaikuttaa asioihin.

Piti keksiä demokratia uudelleen ja puhdistaa se kuonasta ja fraseologiasta.

– Mitä se oikeasti tarkoittaa itselle ja muille? Voiko länsimainen demokratia toimia kaikissa maissa? Onko demokratia pelkkää äänestämistä? Sosialistiset maat kutsuivat itseään kansandemokratioiksi, mutta todellisuus oli kaukana ihanteesta.

Dokumenttielokuvantekijöiltä pyydettiin ehdotuksia elokuviksi. Noin 800 ehdotuksesta harva etsi vastausta esitettyyn kysymykseen, Miksi demokratiaa? Mutta eri puolilla maailmaa tapaamisissa alkoi nousta ideoita. Tapaamisia oli Afrikassa, Intiassa, Kiinassa ja Burmassa.

Viimeinen sana
hä lännessä

Jälkikäteen Iikka kuvaa prosessia kaoottiseksi ja tappavaksi. Yritys pyörittää maailmanlaajuista hanketta demokraattisesti paljasti suuria poliittis-kulttuurisia eroja.

– Kun vähän rapsutetaan pintaa nousevat arabimaihin liittyvät ennakkoluulot. Harva tästä porukasta oli koskaan käynyt Lähi-idässä tai arabimaissa. Levitimme suvaitsevaisuutta ja ymmärtämistä, mutta käsikirjoituksia luettaessa ja leikkauspöydän ääressä ennakkoasenteet ja epäluottamus ja kyvyttömyys kommunikoida paljastuivat.

Länsi-Eurooppa- ja USA- keskeisessä TV- tuotannossa elää vahva epäluulo että kehitysmaissa ei kyetä tekemään dokumentteja.

– Länsikeskeisyys näkyy siinäkin, mitkä aiheet ovat tärkeitä. Japanilaista kulttuuria heijastava tekijä ei saanut elokuviaan läpi Cannesissa broadcastereiden katselussa. Kysyttiin kuka niitä katsoisi meidän maassamme. Rannalle jäi myös Jemenissä tehty elokuva, jossa terrorismista tuomitut käyvät 14 keskustelua Koraanin sisällöstä pappien, opettajien ja lakimiesten kanssa. Porukka sanoi 12 minuutin jälkeen että eihän tätä kukaan voi katsoa. Andy Warhol olisi rakastanut tätä elokuvaa, jossa parrakkaat miehet jauhavat, että inshallah, ummallahmmmm…

Yksi elokuvista seuraa Gandhin kuuluisaa suolamarssia ja reitin varrella katsotaan, onko Gandhin ajatuksilla demokratiasta enää merkitystä.

– Kuulostaa idealistiselta hippivihertäjien ajattelulta, kun Gandhi sanoi, että demokratian pitää perustua omavaraisiin kyläyhteisöihin, jotka ovat riippumattomia kansainvälisestä kaupasta ja kolonialismista, tänään sanottaisiin, että globalisaatiosta. Osoittautuukin, että Intiassa – juhlapuheista huolimatta – Gandhia pidetään museoesineenä, jonka ajatukset eivät toimi käytännössä.

Vehkalahti muistuttaa, että Intia on koko maailman kuva.

Entä jos hyvinvoiva keskiluokka Intiassa ei yksinkertaisesti välitä, että 300 miljoonaa ihmistä kamppailee jokapäiväisestä leivästä päivästä toiseen? Jos me demokraattisen maailman yltäkylläisyydessä lakkaamme välittämästä, se syö eettisen oikeutuksen olemassaoloon ja johtaa moraalittomuuteen ja rapautumiseen.

– Gandhi korosti, että aina kun moraalin ja eettisyyden yläpuolelle asetetaan uskonto, joudutaan väärille teille. Siksi hän korosti sekularismia. Jos Englannissa koetaan, että Irakin sota ei ole oikeutettu, luoko se tilaa fundamentalismille?

Pieni
eijastaa suurta

Hauska on kiinalainen dokumentti, jossa 8-vuotiaiden koululuokassa järjestetään vaalit.

– Paljonko tämä demokratiakoe heijastaa länsimaisen demokratian vaalitaistelua? Yksi lupaa paljon, toinen lahjoo, joku on autoritaarinen, joku on heikko ja itkeskelee. Ketä sitten äänestetään? Vahvinta. Onko ihmisten toive auktoriteetista ja vahvasta kädestä kaikkialla, vai vain Kiinassa?

Yksi elokuvista on hyytävä kuvaus Venäjältä siitä, miten historiallisesti suuri ja mahtava kansakunta, Venäjä, Neuvostoliitto on romahtanut suuruudestaan ja miten suuruuden aikaa kaivataan takaisin.

– Lyhyen hetken voidaan puhua demokratiasta ja sitten palataan melkein tsaristiseen Putinin aikaan. Luostarissa, johon tuodaan ongelmalapsia ja turvallisuuspalvelun työntekijöiden lapsia ihmiset omaksuvat sen, että on Moruzov, joka hallitsee luostaria ja sitten on tsaari ja sitten Jumala ja minä vain kuuntelen heidän käskyjään. Tarvitaan aseita ja varustautumista, kun ympärillä on vihollisia, Nato, Eurooppa, länsimaat.

Japanilaisessa 2-tuntisessa elokuvassa seurataan kuinka totaalinen politiikan noviisi lähiöstä nousee parlamenttiin, kun hallitsevalla puolueella ei ollut ehdokasta vaaleihin.

– Ehdokas on Mr. Beanin ja herra Hulot’n yhdistelmä joka ei ymmärrä juuri mitään koko asiasta. Leffaa katsoessa nauraa, mutta hallitsevan puolueen puoluekoneiston voimalla hänet valitaan.

– Venäläinen ja japanilainen elokuva nostavat kysymyksen, kuinka ulkoapäin ohjattuja me olemme.

Kelpaako demokratia
ain joihinkin maihin?

Illallinen presidentin kanssa –elokuvassa kysytään, sopiiko länsimainen demokratia Pakistanin kaltaiseen maahan.

– Pakistanissa ei ole koskaan ollutkaan demokratiaa. Mutta johtaako hyppäyksellinen yritys siirtyä demokratiaan joko sisällissotaan, hyvin fundamentalistiseen hallitukseen tai totaaliseen sekasortoon? Onko niin, että on vain pidettävä maa koossa ja silloin Musharrafin diktatuuri on ainoa mahdollisuus?

Suuri haaste on tehdä yli neljällekymmenelle maailman TV-yhtiölle elokuvia niin, että ne kiinnostavat myös toisenlaisissa oloissa.

– Ajankohtaisdokumentit ja TV-asiaohjelmat ovat kehittymättömiä ja poliitikkojen käyttämä tai taustoja selittämätön uutiskieli on kaukana ihmisistä. Aidosti ihmisiä kiinnostavien universaalien asiaelokuvien luominen on vaikeaa. Olisi tuotettava muutakin kuin saippuaoopperaa, jossa mietitään, kuka tappaa kenet ja kuka nai kenet. Pitäisi päästä tulokseen, jota ihmiset haluaisivat katsoa muutenkin kuin velvollisuudesta.

Dokumenttielokuvien tekoprosessit olivat aidosti globaaleja.

– Elokuvantekijä oli Intiassa, leikkaajat Hollannista ja Israelista, päätuottaja Etelä-Afrikasta, muut tuottajat Suomesta, BBC: stä ja Saksasta. Kaikki pyörittivät samaa leffaa, että siitä tulisi globaali, ymmärrettävä ja puhutteleva katsojille kaikkialla maailmassa.

Iikka Vehkalahti uskoo, että universaali tarina ei ole kadonnut ja se löytyy myös poliittisista kysymyksistä. Vaikka Irakin sota, terrorismi ja jatkuva tappaminen on erittäin kulunut aihe, Taksi pimeydestä – elokuvassa nousee universaali kysymys siitä, mikä on vaarallisinta.

– Vaarallisinta sodassa ei ole tappaminen ja väkivalta, koska sodassa tehdään aina vaarallisia ja vääriä tekoja. Mutta mitä tarkoittaa koko kansakunnan, hallinnon ja poliittisen eliitin kannalta, jos hyväksytään, että pahaa vastaan täytyy taistella pahalla. Mitä USA:ssa murtuu eettisesti? Voiko siitä olla vielä vaarallisempia seurauksia kansakunnille?

Aivan uutta
uorovaikutusta

Ainutlaatuista on vauraiden maiden TV-yhtiöiden saama mahdollisuus rakentaa yhteyksiä uusiin maihin.

– Aasiassa ja Afrikassa ei ilman Miksi demokratiaa? – hanketta olisi koskaan saatu kymmeniä elokuvantekijöitä tekemään työtä toistensa kanssa. Rakensimme verkostoa tavoitteena että afrikkalaiset elokuvat ovat afrikkalaisten, egyptiläinen egyptiläisen, Intiaa käsittelevä Intialaisen tekemä, kiinalainen kiinalaisen tekemä, latinalaisen Amerikan leffa on argentiinalaisen tekemä. Se on eri asia, kuin että BBC lähettää toimittajansa. Lisäksi BBC ja noin 50 elokuvayhtiötä niin rikkaissa kuin köyhissäkin maissa esittää elokuvat.

Mutta saman tien Vehkalahti tunnustaa suoraan, että Miksi demokratiaa? –hankkeen elokuvat on toteutettu hyvin pitkälle läntisten maiden televisioyhtiöiden kriteereiden mukaan.

– Pyrkimys universaaleihin tuotoksiin johtaa liian helposti vahvimman kulttuurin merkeissä tehtyihin tuotteisiin. Tämä kysymys askarrutti erityisesti meitä pienten ja syrjäisten maiden edustajia.

Valtavan tärkeänä Iikka Vehkalahti pitää sitä, että elokuvat esitetään laajasti televisioissa eri maissa.

– Elokuvien ensi-illat ovat MySpacessa, mikä on ainutlaatuista, ja niitä voi imuroida netistä. Elokuvista tehdään monia eri kieliversioita ja ne on myyty koulutuskanaville ja monille järjestöille. Elokuvia voidaan esittää tilaisuuksissa, festivaaleilla, tapahtumissa, kouluissa, yliopistoissa. Joissakin maissa on tehty opetusohjelmia, joissa näitä elokuvia käytetään hyväksi.

Vikes on osallistunut Miksi demokratiaa? –projektin elokuvantekijöiden koulutuskustannuksiin ja www-sivuston rakentamiseen.

Lisää tietoa, globaali keskustelufoorumi ja 20 lyhytelokuvaa projektin www-sivuilla whydemocracy.net

Julkaisija: Vikes