Suomalainen lisäarvo takaisin kehitysyhteistyöhön!

Artikkeli on alunperin julkaistu Solidaarisuuden verkkosivuilla.

Muutamia vuosia sitten kohistiin kovasti kun silloinen kehitysministeri Paavo Väyrynen löysi jalasmökistään kehityspoliittiseen ohjelmaan lisättäväksi suomalaisen lisäarvon. Monet silloin esillä olleet vahvuusalueemme kuten koulut, hyvä hallinto ja mobiiliteknologia tuovat nykyään mieleen lähinnä surmat, maan tavan ja irtisanomiset.

Monesti erityispiirteistämme unohtuu, että Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa. Lähes jokaisesta taloudesta löytyy vihreä etukortti lompakosta, Valion maitopurkki kaapista tai osuuspankin säästökirja patjan alta. Ja kun metsänomistajat päättivät sotien välissä liittoutua paremman neuvotteluaseman saamiseksi, syntyi osuuskunta Metsäliitto, joka nykyään on Arlan ohella Euroopan suurin tuottajaosuuskunta. Ja metsäähän Suomessa riittää! Osuuskuntien liikevaihto vastaa jo yli 20 prosentista Suomen bruttokansantuotteesta.

Puhuin viime syksynä Somalimaassa osuustoiminnan merkityksestä kehityksessä käyttäen esimerkkinä Suomea. Osuustoiminnan merkitys Suomen taloudelliselle kehitykselle kun on ollut todella keskeinen. Se on luonut edellytykset itsenäistymiselle, kehittänyt maaseutuelinkeinoja sekä luonut tunnettuja ja kansainvälisestikin menestyviä suuryrityksiä. 76 miljardin euron tase (OP-Pohjola), yli viiden miljardin euron liikevaihto (Metsäliitto), 320 miljoonan euron vuosibonukset jäsenille (S-ryhmä) tai 13 000 työntekijää (Metsäliitto) kuulostivat varmaan aika utopistisilta maassa, jonka valtion budjetti on vain reilut 80 miljoonaa euroa. (Se taas on tasan saman verran kuin Suomen valtion osaksi omistamissa pörssiyhtiöissä maksettiin viime vuonna ylimmälle johdolle palkkoja, palkkioita, bonuksia ja muuta työpaikallevaivautumislisää.)

Mutta toisaalta osuustoiminnan käynnistyessä Suomessa maa ei ollut vielä edes itsenäinen. 90 prosenttia suomalaisista sai silloin elantonsa maataloudesta ja maaseudulla elettiin pitkälti vaihdantataloudessa. Eli vähän kuin Somalimaassa nyt. Osuustoiminta ei ole Somalimaassa vielä edes lapsen kengissä ja konfliktien jälkimainingeissa luottamuksen ja yhteistoiminnan rakentaminen ei ole ihan helppoa, mutta tahtoa tuntui olevan.

Osuuskunnilla voi kehitysmaissa tosiaan olla merkittävä asema ihmisten sosiaalisessa ja taloudellisessa kehityksessä, niin kuin entisen kehitysmaan Suomenkin matkalla on ollut. Yhteistoiminnalla markkinoillepääsy helpottuu ja kustannukset alenevat. Perhetiloilta nouseva yrittäjähenki vaikuttaa myös yrittäjyysilmapiiriin ja siten laajemminkin talouskasvuun. Lisäksi osuuskuntien kautta epävirallisella sektorilla työskentelevät tai syrjäseutujen asukkaat pääsevät yhteiskuntaan mukaan. Osuustoiminnan kansainväliset arvot - omatoimisuus, vastuullisuus, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus - eivät ole mitään laivaseminaarissa tai mainostoimistossa mietittyjä kivoja imagosanoja vaan koko liiketoiminnan perusta.

Kehitysyhteistyön on tietysti lähdettävä kehitysmaiden omista tarpeista eikä Suomen vientiteollisuuden intresseistä tai ylijäämän dumppaamisesta. Niinpä osuuskunnat ovat sopivia kumppaneita sillä ne toimivat demokraattisesti edustaen jäsenistön prioriteetteja ja tarpeita. Osuuskuntien tukeminen on kestävää kehitysyhteistyötä, koska osuuskunnat ovat kehitysyhteistyöstä pitkällä tähtäimellä riippumattomia tuottajien yrityksiä.

Parempaa maailmaa rakentavat osuuskunnat voisi todellakin olla sellaista suomalaista lisäarvoa, mitä kannattaisi hyödyntää enemmänkin kehitysyhteistyössä!

Kirjoittaja on Solidaarisuuden työ ja toimeentulo -ohjelman koordinaattori.