Talouden ”ammattitappaja” <br> paljastaa hallinnan keinot

Taloudellisen hallinnan keinot paljastaa alan entinen sisäpiiriläinen John Perkins kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man. Hit Man tarkoittaa ammatti- tai palkkatappajaa ja se on Perkinsin oma luonnehdinta toimenkuvastaan, jota hän harjoitti bostonilaisessa kansainvälisessä konsulttitoimistossa nimeltä Chas. T. Main. Hän oli yhtiön pääekonomisti.

Alun perin Perkins työskenteli Yhdysvaltain Kansallisen turvallisuuden virastolle NSA:lle, joka rekrytoi lupaavia bisnesmiehiä rakentamaan amerikkalaista imperiumia yksityisten yritysten avulla. Liikemiehillä ei ollut näennäisesti yhteyttä hallitukseen eikä ongelmien ilmaantuessa Yhdysvaltain hallitus olisi ollut vastuussa mistään.

John Perkinsin työnä oli houkutella Yhdysvalloille strategisesti tärkeitä maita – Indonesia, Panama, Ecuador, Iran ja Saudi Arabia – ottamaan jättilainoja infrastruktuurinsa kehittämiseen ja pitää huoli siitä, että projektit tilattiin amerikkalaisilta yhtiöiltä. Maat valjastettiin niin hurjiin velkoihin, etteivät ne pystyneet niitä maksamaan ja siten ne joutuivat käytännöllisesti Yhdysvaltain kontrolliin Maailmanpankin ja muiden kansainvälisten luottojärjestöjen suosiollisella avustuksella.

Amerikkalaisen Democracy Now!-radio-ohjelman Amy Goodmanin haastattelussa John Perkins kertoi, että ”talouden palkkatappajat” ovat viimeksi kuluneiden 30-40 vuoden aikana luoneet historian laajimman imperiumin. Keinoja on monia, mutta tyypillisesti aina ensin valitaan jokin kolmannen maailman maa, jolla on Yhdysvaltojen tarvitsemia resursseja, yleensä öljyä, mutta Panamassa kyse oli kanavasta.

Lainoista 90 %
alautuu USA:han

– Joka tapauksessa järjestämme tälle maalle valtavan lainan kansainvälisten luottolaitosten kautta. Yleensä prosessia johtaa Maailmanpankki. Sanotaan, että lainaamme miljardi dollaria. Yksi lainan ehdoista on se, että 90 prosenttia siitä palautuu takaisin Yhdysvaltoihin meidän suuryhtiöillemme, näille Bechteleille ja Halliburtoneille, Perkins kuvaili.

– Nämä yhtiöt rakentavat lainoitettaville maille voimalaitoksia, valtateitä, satamia ja teollisuuspuistoja – isoja projekteja, joista hyötyvät pääasiassa rikkaat. Köyhät ja keskiluokka eivät hyödy näistä projekteista eivätkä lainoista, mutta heidän sosiaaliturvaansa leikataan velkaa maksettaessa. Kun monikaan kehitysmaa ei voi mitenkään selvitä lainoistaan, Perkinsin kaltaiset konsultit palaavat niihin ja vaativat vastikkeeksi jotain muuta. Esimerkiksi halpaa öljyä amerikkalaisille öljy-yhtiöille, jonka toimittamiseksi esimerkiksi Ecuador nyt tuhoaa sademetsiään.

– Tätä me teemme ympäri maailmaa ja olemme tehneet toisesta maailmansodasta lähtien, ja nyt kontrolloimme suurinta osaa maailman raaka-aineista. Hyvä esimerkki politiikan ja talouden kietoutumisesta toisiinsa on John Perkinsin mukaan Yhdysvaltain 1960-luvun puolustusministeri Robert MacNamara, joka oli aiemmin Ford-yhtiön johtaja ja ministerikautensa jälkeen Maailmanpankin pääjohtaja.

– Maailmanlaajuista imperiumia kontrolloivat hyvin harvat miehet. Kutsun heitä korpokraateiksi (corporatocracy). He ovat suurten yhtiöiden, pankkien ja hallituksen johtajia ja yleensä sama mies on tätä kaikkea. MacNamaran tehtävä kaikissa kolmessa roolissaan oli sama, edistää amerikkalaisen liike-elämän etuja, korpokratiaa.

Tänään samassa roolissa on Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney.

Kermit Roosevelt
onsultoi kaappauksen

Politiikassa on saavutettu kiistattomia tuloksia. Maailman sadasta suurimmasta taloudesta 52 on yhtiöitä ja niistä 47 on amerikkalaisia. Talouden ammattitappajat astuivat John Perkinsin mukaan ensimmäisen kerran isoon rooliin Iranissa 1950-luvun alussa.

Iranin pääministeri Muhammad Mossadeq oli demokraattisesti tehtäväänsä valittu, kun hän kääntyi öljy-yhtiöitä vastaan ja kansallisti niiden omaisuuden.

Öljy-yhtiöt hermostuivat ja Yhdysvaltain oli tehtävä jotain. Kylmän sodan aikana ja ydinsodan uhan ollessa todellinen Yhdysvallat ei kuitenkaan voinut iskeä sotilaallisesti Neuvostoliiton naapuriin.

– Joukkojen sijaan Iraniin lähetettiin Kermit Roosevelt, CIA:n agentti ja Teddyn pojanpoika, mukanaan muutama miljoona dollaria. Hän järjesti mellakoita, mielenosoituksia ja epäjärjestystä, ja lyhyesti sanottuna heitti Mossadeqin ulos ja palautti Shaahin takaisin valtaan.

Shaahin Iranissa amerikkalaiset yhtiöt tekivät jättiurakoita ja valtavasti rahaa vuosikymmenten mittaan.

– Samalla suututimme lukemattoman määrän ihmisiä. Vielä tänäänkin yksi syy Osama bin Ladenin vihaan on se, mitä me teimme Iranissa, huomautti Perkins.

Saudi-Arabia oli
uippusaavutus

Talouden tappomiesten suurimpana menestyksenä John Perkins pitää kuitenkin Saudi-Arabiaa.

1970-luvun alussa öljynviejämaiden järjestö OPEC näytti lihaksiaan, vähensi öljyntuotantoa ja saattoi Yhdysvaltainkin talouden alamäkeen.

– Valtiovarainministeriön edustajat tulivat minun ja muiden talouden ammattitappajien luokse ja vaativat suunnitelmaa, ettei tämä toistuisi. Me tiesimme, että Saudi-Arabia oli avainasemassa. Heillä oli enemmän öljyä kuin kellään muulla ja hallitseva kuninkaallinen Saudien perhe oli korruptoitunut.

– Joten saimme aikaan sopimuksen, jonka mukaan Saudien kuningashuone investoi suurimman osan öljydollareistaan takaisin Yhdysvaltoihin ja niillä rahoilla amerikkalaiset yhtiöt rakentavat Saudi-Arabiaan suuria kaupunkeja keskelle autiomaata, voimalaitoksia, valtateitä, McDonald´seja, kaiken – Saudi-Arabiasta rakennettiin länsityylinen valtio.

Saudien kuningashuone sitoutui pitämään öljyn hinnan alhaalla ja amerikkalaisten saatavilla, ja amerikkalaiset sitoutuivat pitämään kuningashuoneen vallassa. Ja ovat pitäneet. Siitä huolimatta, että Osama bin Laden on tehnyt tekosensa saudirahoilla.

Ja kyllähän saudit ovat investoineetkin Yhdysvaltoihin, arvioiden mukaan yhteensä 860 miljardia dollaria amerikkalaisiin yhtiöihin, joten he omistavat 6-7 prosenttia Yhdysvaltain talouselämästä. Pelkästään Bushin perheen ja heidän lähipiirissään olevien yhtiöiden bisneksiin saudit ovat sijoittaneet 1,4 miljardia dollaria.

John Perkins kertoi olleensa yksi konsulteista, joka suunnitteli Saudi-Arabiaa koskeneen rakennelman. Kuningashuoneelle sen myi todennäköisesti ulkoministeri Henry Kissinger, mutta laajan suvun yksittäisiä prinssejä piti taivutella muidenkin. Yksi heistä oli John Perkinsin haaste.

– Hän oli todella konservatiivinen, ei halunnut nähdä maansa länsimaistuvan. Tiesin, että olin saanut haasteen. Hän teki sen minulle kuitenkin helpommaksi, sillä jokaisella New Yorkin, Bostonin tai Washingtonin vierailullaan hän halusi seuraa, kauniin sinisilmäisen blondin. Jos en sellaista pystynyt järjestämään, tapaamisen saattoi unohtaa.

– Se oli niitä harvoja laittomuuksia, joita tein. Suurin osa työstäni taloudellisena ammattitappajana oli laillista. Sen, mitä teimme muille maille, ei pitäisi olla laillista, mutta se oli. Mutta parittaminen on laitonta ja sitä minä tein.

Irakissa konsultit
päonnistuivat

Saudi Arabian jälkeen vuorossa oli Irak. Mutta Saddam Husseinia ei saatu suostuteltua samanlaiseen diiliin kuin saudisukua. Häntä ei myöskään onnistuttu salamurhaamaan. Niinpä Saddam syrjäytettiin poikkeuksellisesti sotilaallisella miehityksellä.

– Irakista oli tullut hyvin, hyvin tärkeä monesta syystä; strategisen sijaintinsa takia, se kontrolloi suurta osaa Lähi-idän vesivaroista ja tietysti öljyn.

– Emmekä ole enää varmoja, voimmeko pitää saudit kontrollissa. Kuningashuone on menettämässä valtansa, osaksi juuri siksi, että se teki tämän sopimuksen lännen kanssa. Yksi keino suojautua oli ottaa Irakin öljyvarat kontrolliin. John Perkins yritti aloittaa kirjansa jo parikymmentä vuotta sitten, sillä hän ei pitänyt työstään eikä siitä, mitä Yhdysvallat teki.

– Olen lojaali amerikkalainen ja uskon hyvin syvästi tämän maan perustajien perusperiaatteisiin. Mutta ajan kuluessa näin, miten petimme ne periaatteet, menetimme demokratian tajumme ja meistä tuli kapitalistinen korpokratia, imperiumi, imperialistinen maa.

Lopullisesti hänet sysäsi liikkeelle 11. syyskuuta 2001. Se, mitä tapahtui, oli suoraa seurausta siitä, mitä talouden palkkatappajat olivat vuosikymmenten kuluessa saaneet aikaan, hän tunsi.

– Tiesin, että jos emme tee jotain, joka kääntää maailman kurssin, tyttärelläni ei todennäköisesti ole tulevaisuutta eikä ainakaan hänen lapsillaan.

Seksi, valta ja raha
yörittävät maailmaa

Confessions of an Economic Hit Man on omistettu kahdelle entiselle Latinalaisen Amerikan presidentille, Ecuadorin Jaime Roldosille ja Panaman Omar Torrijosille, jotka kumpikin toteuttivat maissaan sosiaalisia uudistuksia ja vastustivat Yhdysvaltain ylivaltaa. Kumpikin kuoli lento-onnettomuuksissa 1980-luvun alussa ja kummankin lento-onnettomuuden kohdalla on vihjailtu salamurhasta.

John Perkins ei vihjaa, vaan syyttää suoraan:

– Heidät murhattiin, koska he vastustivat yhtiöitä, hallitusta ja pankkiireita, joiden tavoitteena on maailmanlaajuinen imperiumi. Me talouden tappomiehet epäonnistuimme heidän suhteensa ja toisenlaiset palkkatappajat, CIA:n sakaalit, jotka aina kulkivat perässämme, astuivat esiin. Kirjan kirjoittamisen Perkins kertoi pysähtyneen kerta kerran jälkeen uhkauksiin ja lahjuksiin. 1990-luvulla hän sai puoli miljoonaa dollaria suurelta rakennusyhtiöltä, että ei kirjoittaisi kirjaansa.

Mutta 9/11:n jälkeen hän ei enää pysähtynyt.

John Perkins kertoi olevansa kotoisin tiukan moraalisesta kalvinistisesta perheestä, mutta aikoinaan NSA viekoitteli hänet aikamme suurimmilla huumeilla – seksillä, vallalla ja rahalla. Ja niiden varassa koko systeemi toimii hänen kokemustensa perusteella myös maailmanlaajuisessa mitassa. 1990-luvulla John Perkins perusti Dream Change -organisaation, joka pyrkii muuttamaan maailmaa lisäämällä ihmisten tietoisuutta ja muuttamalla elämäntapaa. Perkins itse on toiminut mm. Amazonasin sademetsien suojelemiseksi.

Yhdysvaltain tekemän sopimuksen mukaan Saudi-Arabia investoi öljymiljardinsa Amerikkaan ja Amerikka pitää hallitsevan suvun vallassa.

Confessions of an Economic Hit Man on sisäpiirin kuvaus siitä, miten Yhdysvaltain mahtia maailmalla on kasvatettu taloudellisen hallinnan keinoin.

Julkaisija: KU-Viikkolehti