Teknologiaan paljon huomiota kansainvälisessä ilmastopolitiikassa

Yhdysvallat ja Aasian-Tyynenmeren valtiot Australia, Japani, Korea, Intia ja Kiina antoivat heinäkuussa julkilausuman kumppanuudesta, jolla edistetään ilmastonmuutokseen vastaavan teknologian kehittämistä, siirtoa ja käyttöönottoa. Julistukseen sisältyy myös luettelo mahdollisista teknologioista. Siinä mainitaan esimerkiksi puhdas hiili, sähkön ja lämmön yhteistuotanto, hiilen talteenotto ja varastointi, metaanin talteenotto, ydinvoima, uusiutuvat energiat ja rakentaminen. Erikseen mainitaan lisäksi "taloutta kasvattavat, mutta päästöjä vähentävät teknologiat: vety-, nano-, bio-, fissio- ja fuusioteknologiat".

Julkilausuman pohjalta laaditaan myöhemmin ei-sitova sopimus, jossa määritellään toimeenpanokeinot. Julkilausumaa voi pitää johdonmukaisena jatkona USA:n jo aiemmin solmimille tutkimus- ja teknologiakumppanuussopimuksille eri maiden kanssa ja yksittäisiin teknologioihin liittyville kumppanuusohjelmille.

Teknologiayhteistyö oli esillä myös EU:n huippukokouksissa Intian ja Kiinan kanssa syyskuun alussa. Huippukokousten tuloksina hyväksyttiin Kiina–EU-kumppanuusohjelma ilmastonmuutoksesta ja Intia–EU-aloite puhtaasta kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta. Kiinan kanssa tullaan toteuttamaan teknistä yhteistyötä useilla aloilla, kuten energiatehokkuus ja energiansäästö, uusiutuva energia, puhdas hiili, hiilen talteenotto ja varastointi. Intian kanssa sovitun aloitteen tavoitteena on edistää puhtaan teknologian käyttöönottoa.

Teknologiayhteistyö ja -kumppanuudet ovat nousseet näissä ja muissa kokouksissa ja niiden tuloksissa yhdeksi ilmastokeskustelujen avainsanoista. Kumppanuuksilla tarkoitetaan usein valtioiden välistä yhteistyötä teknologian kehittämiseksi, kun taas teknologiayhteistyöllä tarkoitetaan usein suoraa yritysten välistä yhteistyötä. Tällöin esimerkiksi teollisuusmaan yritys saattaa solmia yhteistyösopimuksen kehitysmaan yrityksen kanssa.

Tällainen yhteistyö on tärkeää. Päästöjen vähentämiseksi tulisi kaikki olemassa oleva vähäpäästöinen tekniikka saada laajasti käyttöön myös kehitysmaissa. Pidemmällä aikavälillä tarvitaan myös aivan uutta tekniikkaa, jonka kehittämisessä halutaan yhdistää eri maiden voimavarat.

Pelkästään teknologiayhteistyön varaan ei kansainvälistä ilmastopolitiikkaa voi kuitenkaan rakentaa. Ongelma on esimerkiksi se, ettei voi olla varmuutta siitä, että tällä hetkellä tehdyt tutkimuspanokset tuottavat vuosien kuluttua odotetut vähäpäästöiset ja toteutuskelpoiset ratkaisut.

Toinen ongelma liittyy kysyntään: tarjolla oleva teknologia ei siirry käyttöön, elleivät investoijat ole kiinnostuneita tekemään tarvittavaa satsausta. Kansainvälisellä tasolla YK:n ilmastosopimukseen ja Kioton pöytäkirjaan sisältyvät velvoitteet voidaankin nähdä kysyntää luovina toimintapuitteina.

Aasian-Tyynenmeren maiden julkilausumaa on kuvattu vaihtoehtona Kioton pöytäkirjalle. Edellä esitetyn valossa on kuitenkin selvää, että tällaisissa teknologiakumppanuuksissa kyse on keinosta, joka täydentää sopimuksia ja edistää niiden velvoitteiden täyttämistä. Lähivuosien suuri kysymys on se, miten teknologiaan liittyviä toimia sisällytetään ratkaisuihin, joita tullaan tekemään Kioton pöytäkirjan jälkeisestä kansainvälisestä ilmastopolitiikasta.

Outi Berghäll Neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö