Laajaa vastustusta herättäneistä euro-ohjuksista päästiin eroon 25 vuotta sitten solmitulla sopimuksella. Siitä voisi ottaa oppia, kun mietitään kattavaa ydinaseriisuntaa.

Yhdysvallat päätti 1980-luvun alussa tuoda Eurooppaan keskimatkan ydinohjuksia vastapainoksi Neuvostoliiton Itä-Eurooppaan sijoitetulle ydinaseistukselle. Läntisen Euroopan rauhanliike vastusti raivoisasti ohjuksia, ja suurvallat aloittivat neuvottelut niistä luopumiseksi.

Neuvotteluihin tuli vauhtia vasta Mihail Gorbatšovin noustua Neuvostoliiton johtoon. Hän allekirjoitti Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin kanssa keskimatkan ydinasevoimasopimuksen (INF) 1987. Läpimurto yllätti sotilasasiantuntijat.

Kun Gorbatšovilta kysyttiin pari vuotta sitten, mikä sai hänet luottamaan Reaganiin, vastaus oli "ei mikään". Gorbatšov sanoi ehdottaneensa ydinaseriisuntaa, koska hän luotti siihen, että eurooppalainen rauhanliike ja Britannian Greenham Commonin tukikohtaan linnoittautuneet naiset estäisivät USA:ta toimimasta epäreilusti.

Seuraukset säikäyttivät

Gorbatšov kertoi myös kauhistuneensa tutkimustiedoista, jotka paljastivat, miten pommeista aiheutuva ydintalvi vaikuttaisi elämään maapallolla.

Vastaavaa ymmärrystä ydinaseiden humanitaarisista vaikutuksista ei ole sittemmin kuultu valtavirran keskustelussa. Vallalla on vanha "reaalipoliittinen" käsitys. Sen mukaan ydinaseriisunta on äärimmäisen vaikea sotilastekninen prosessi, jota vain ydinasevaltiot voivat edistää.

Ajatusmalli on kasvattanut ydinvaltojen voimaa ja ajanut muut korkeintaan huutosakiksi kentän laidoille.

Kylmän sodan aikaisen asevalvonnan "kruununjalokivi", ydinsulkusopimus NPT, on ollut pitkään vaikeuksissa. Sopimus vain korostaa ydinaseiden merkitystä pienelle niitä omistavalle joukolle, eikä siihen nojaava diplomatia kykene vastaamaan nykymaailman todellisiin ydinuhkiin.

Helsingin kokous lykkääntyi

Ei ollut yllätys, kun Yhdysvallat ilmoitti marraskuussa, ettei Helsinkiin aiottua kokousta Lähi-idän vapauttamiseksi joukkotuhoaseista voida nykyoloissa järjestää.

Iran oli vastikään luvannut osallistua kokoukseen ja sai hyvän syyn syyttää Yhdysvaltoja sen panttaamisesta Israelin vuoksi.

Ydinaseet eivät luo turvallisuutta. Niiden sijoittaminen tulenaroille alueille ei täytä todellisia turvallisuustarpeita, vaan lisää rauhaan kohdistuvaa uhkaa.

Ydinasevallat pahentavat tilannetta puhumalla ydinterrorismin estämisestä ikään kuin niiden oma ydinpelote ei muodostaisi vaaratekijää.

Kaikki kutsuttu Osloon

Ydinaseriisuntaa ajava Ican-liike, Punainen Risti ja yhä useammat valtiot ovat alkaneet nostaa esiin ydinaseiden humanitaarisia vaikutuksia. Norja on kutsunut kaikki YK:n jäsenvaltiot ja asiantuntijat maaliskuun alussa Osloon. Tarkoitus on paneutua seurauksiin, joita ydinräjäytyksestä olisi ihmisille ja kehitykselle.

Mukaan kutsutaan järjestöt, joiden kontolle jää huolehtia pakolaisista, ruoka-avusta ja lääkinnästä, kun miljoonat ovat menettäneet kotinsa ja kaikesta on pulaa. Oslossa pohditaan myös pitkän ajan vaikutuksia, kuten ydintalvea ja maailmanlaajuista nälänhätää. Niiden synnyttämiseen riittää alle prosentti nykyisistä ydinaseista.

Päätösvaltaa ei pidä jättää ydinasevalloille. Humanitaarinen aseriisunta lähtee siitä, että jokaisella on oikeus ja velvollisuus estää ydinaseiden käyttö.

Paras tapa on kieltää ja hävittää ydinaseet. Kun ydinaseettomat maat tajuavat valtansa ja vastuunsa, sopimukseen pääsy käy luultua helpommin ja nopeammin. Samalla ydinasevaltojen mahti heikkenee ja ne ymmärtävät oman etunsa, joka on yhtäaikainen ydinaseriisunta eikä aseiden vähittäinen leviäminen.

Rebecca Johnson on ydinaseriisunnan asiantuntija ja sitä ajavan Ican-liikkeen varapuheenjohtaja.