Varjoja ja valopilkkuja Afganistanista

Afganistan syksyllä 2004: levottomuuksia maaseudulla, autopommeja kaupungeissa. Sieppauksia, välivaltaisuuksia. Näitä uutisiahan me olemme jo tottuneet kuulemaan. Tv-toimittaja ja dokumentaristi Kristiina Tuurankin työpäivät Afganistanissa alkoivat aamupalaverilla, jossa käytiin läpi viimeisen vuorokauden tapahtumat ja senhetkinen turvallisuustilanne, rutiininomaisesti kuin päivän sää: odotettavissa huomiseen mennessä...

Kristiina myöntää, että tunnelma Afganistanissa on nyt huomattavasti paljon synkempi kuin hänen käydessään maassa ensimmäistä kertaa alkuvuodesta 2002, talebanhallinon kukistumisen jälkeen. Vapauseuforia on väistynyt, tilalle on tullut jatkuva huoli toimeentulosta ja turvallisuudesta.

Mutta kuuluu Afganistanista muutakin. Hyviä uutisia, pieniä suuria uutisia, uutisia, jotka jäävät usein kakkoseksi kilpaillessaan palstatilasta pommiattentaattien ja kidnappausten kanssa. Kristiina itse on ollut yhtä toteuttamassa.

- Palasin äskettäin lyhyeltä kuukauden työkomennukselta Afganistanista, mutta matka oli jo viides ja kaiken kaikkiaan olen viettänyt maassa yhteensä lähes vuoden. Olen työskennellyt pääasiassa ranskalais-afganistanilaisessa kansalaisjärjestössä nimeltään AINA. Sana on darin kieltä ja merkitsee peiliä. Järjestö pyrkii kehittämään demokraattista mediaa kouluttamalla viestinnän ammattilaisia, ennen kaikkea naisia, niin radioon, painettuun mediaan kuin televisioonkin.

- Koulutin naisia elokuvantekoon ja tänä vuonna olen tehnyt kahden oppilaani kanssa lyhytdokumenttielokuvia, joista olisi tarkoitus leikata yksi kansainväliseen levitykseen. Dokumenttisarjan päähenkilöt ovat kaikki vahvoja, aktiivisia afgaaninaisia: radioaseman perustaja, kyläkoulun opettaja, naisministeriön paikallisen toimiston johtaja, nuori kansalaisaktivisti, sekä maan ensimmäinen naispresidenttiehdokas. Jokainen viitoittaa esimerkillään tietä naisten mahdollisuuksille vaikuttaa yhteisön ja yhteiskunnan asioihin, Kristiina kertoo.

Miehet kriittisiä, vanhukset myönteisiä

- Eräs mieleenpainuvimmista kokemuksista viime matkalla oli, kun näytimme elokuviamme Jalalabadin kaupungissa. Näytöksen jälkeen haastattelimme (mies)katsojia: mitä mieltä he ovat dokumenttien naisista, siitä, että naiset osallistuvat politiikkaan. Valtaosa nuorista miehistä oli hyvinkin kriittisiä, he antoivat lähes yksinomaan kielteistä palautetta. Ja ehkä hieman yllättäen vanhukset suhtautuivat kysymykseen päinvastoin. He ovat nähneet niin monta hallitusta ja heillä on paljon enemmän elämänkokemusta, että he ymmärsivät, ettei yhteiskunta kehity, jolleivät naiset ole mukana sitä rakentamassa. Afganistanissa tapahtuukin koko ajan myönteisiä asioita, siellä perustetaan naisten keskuksia ja tyttökouluja.

- Mieleen jäi myös lähtemättömästi, paitsi tapaamieni aktivistien kamppailu demokratian ja naisten oikeuksien puolesta, loputon tarve ja loputon avunpyytäjien jono. Naisten suurin huolenaihe on mielestäni loppujen lopuksi köyhyys. Se on niin ylitsepääsemätön, että muut epäkohdat jäävät sen varjoon. Tasa-arvokysymyksiäkään tuskin ehtii ajatella, jos suurin huoli on siitä, mistä saada lapsille ruokaa. Köyhyyden mukana tulevat myös muut ongelmat. On arvioitu, että jopa 90 prosenttia naisista kärsii mielenterveysongelmista, stressin synnyttämästä henkisestä epätasapainosta. Perusterveydenhuollon ja päivittäisen toimeentulon turvaamisella olisi positiivinen vaikutus kaikilla elämänaloilla.

Elämänlaadun parantaminen hidas prosessi

- Ihmisoikeudet ja demokratian juurruttaminen ovat luonnollisesti avainkysymyksiä, mutta esimerkiksi elämänlaadun parantaminen on hidas prosessi. Yhtäällä uudistukset ja lait eivät välttämättä tavoita suurtakaan osaa väestöstä jo pelkästään korkean lukutaidottomuuden takia. Syrjäisellä maaseudulla elämä on jatkunut samanlaisena, olivatpa vallassa kuningas, talebanit tai presidentti. Toisaalta käytäntö ei usein käy yksiin kirjoitetun lain kanssa. Takaahan muun muassa maan perustuslaki naisille ja miehille yhtäläiset oikeudet. Perinteiset valtarakenteet ovat kuitenkin juurtuneet syvälle maan traditioon. Käsitys vallasta perustuu yhä vanhaan järjestelmään, jossa tietyillä yksilöillä, perheillä ja heimoilla on valtaa, jota he käyttävät, kuten ennenkin, mielensä mukaan. Edelleen korruptio on yleistä oikeuslaitoksesta yliopistojärjestelmään, ruohonjuuritasolta päättäjiin, Kristiina kertoo.

- Lähetänkin tässä yhteydessä lukijoille terveiset presidentinvaalien ainoalta – ja historian ensimmäiseltä – naisehdokkaalta, Massoud Jalalilta. Hänen harras toiveensa on löytää Suomestakin yhteistyökumppaneita, naisjärjestöjä, jotka voisivat tukea heitä työssään. Yhteyden häneen saa muun muassa Suomen Kabulin yhteystoimiston kautta.

- Yksi uunituore hyvä uutinen on myös vastikään avattu paikallisradioasema Quyash (Aurinko), joka keskittyy ennen kaikkea naisten kysymyksiin. Radio tavoittaa laajan yleisön. Edistys maassa on hidasta, hyvin hidasta, ja välillä tulee takapakkia. Mutta edistystä tapahtuu.

Kristiina Tuuran työryhmän jo valmiista dokumenteista Shadows ja Afghanistan unveiled jälkimmäinen löytyy YLEn arkistoista. Dokumentti oli YLEn ohjelmistossa viime vuonna, mutta sitä voi toki pyytää näytettäväksi uusintana.

Otteita Kristiinan matkapäiväkirjasta löytyy Ulkoministeriön sivuilta global.finland.fi -> tietopankki -> Afganistan -> Päiväkirja: Afganistanin naiset ja politiikka

Kristiinan mainitsemaan aluradioon voi tutustua osoitteessa www.irinnews.org -> Central Asia -> Afghanistan -> New local women’s radio to fight gender violence and illiteracy

Massoud Jalalin yhteystiedot löytyvät myös Suomen UNIFEMin toimistolta unifem@unifem.fi"