Vesi ja tasa-arvo
Naiset vastaavat yleisesti vesihuollosta kehitysmaissa. Usein vettä joudutaan hakemaan pitkien matkojen takaa ja perheen tarvitseman veden keräämiseen saattaa kulua kuusi tuntia. Mikäli vesi- ja saniteettihuoltoa saadaan kehitysmaissa parannettua YK:n vuosituhattavoitteen mukaan, tuottaa se jo pelkästään ajansäästönä 20 miljardia työpäivää lisää joka vuosi.
Kehitysmaissa kotitalouksien vesihuolto on perinteisesti naisten hartioilla. Perheen tarvitsema vesi on kannettava lähimmältä vesipisteeltä kotiin, oli matkaa minkä verran tahansa. YK:n arvoiden mukaan Afrikassa ja Aasiassa naiset ja tytöt joutuvat kävelemään vedenhaussa keskimäärin kuusi kilometriä päivittäin vesiastioita kantaen.
Pitkät vedenhakumatkat vievät aikaa; YK:n esittämän arvion mukaan kuusihenkisen perheen juotavaksi, ruoan laittoon ja peruspesuun tarvittavan veden hakemiseen kuluu keskimäärin kolme tuntia joka päivä. Esimerkiksi Mosambikin kuivimmassa maakunnassa Inhambanessa vettä joudutaan hakemaan jopa 24 kilometrin päästä. Silloin päivittäisten 20 litran noutamiseen kuluu viisi tuntia.
Mikäli vesi- ja saniteettihuoltoa saadaan kehitysmaissa parannettua YK:n vuosituhattavoitteen mukaan, tuottaa se jo pelkästään ajansäästönä 20 miljardia työpäivää lisää joka vuosi. Kun oletetaan, että säästyneellä ajalla vedenhakijat saavat ansiotuloja minimipalkan verran, tuottaa ajansäästö huimat 63 miljardia dollaria vuodessa.
Ajan ja rahan ohella parannettu vesihuolto vapauttaa energiaa muuhunkin työhön. Vedenhaku on kuluttavaa työtä, sillä pään päällä kannetaan jopa 20 litran vesiastioita paahtavassa helteessä huonoilla poluilla. Päivittäinen veden hakeminen vie suuren osa naisten ja tyttöjen energiasta, joten voimiakaan ei jää tuottavaan työhön, kuten ruoan kasvattamiseen tai kaupankäyntiin. Lisäksi naiset altistuvat jatkuvasti perinteisten vesipisteiden loisille ammentaessaan vettä avoimista lähteistä.
Erityisesti raskaana oleville naisille vedenkanto on hengenvaarallisen raskasta työtä. He ovat myös erityisen alttiita sairastumaan likaisesta vedestä, sillä odottavan äidin vastustuskyky on huonompi ja varsinkin jos hän on vielä aliravittu. Synnyttäminen ilman puhdasta pesu- ja juomavettä altistaa vakaville tulehduksille ja saattaa johtaa sekä äidin että vauvan kuolemaan.
UNICEF on koulujen vesi- ja saniteettiohjelmilla pyrkinyt helpottamaan tyttöjen koulunkäyntiä. Kouluille rakennetaan käymälät tytöille ja pojille sekä kaivo. Lapsille taataan puhdas juomavesi ja usein koulun kaivo on koko kylän yhteinen, jolloin vesi on lähellä ja tytöt voivat viedä vettä kotiin mukanaan. Maailmanpankin mukaan Marokon kuudessa maakunnassa toteutetun vesi- ja saniteettiprojektin ansiosta tyttöjen koulunkäynti lisääntyi 20 prosenttia neljässä vuodessa.
Raskas työ vie tytöiltä ajan lisäksi koulunkäyntiin tarvittavan energian ja terveyden. Raskaiden vesitaakkojen kantaminen voi vaurioittaa kasvuikäisten luustoa pysyvästi. Tyttöjen koulunkäyntiä haittaavat lisäksi huonosta vedestä aiheutuvat toistuvat omat tai muiden perheenjäsenten sairaudet. Perinteisesti perheen vanhimpien tyttöjen on jäätävä kotiin äidin avuksi hoitamaan sairaita sisaruksiaan tai vanhempiaan.
UNICEF:in tilastojen mukaan vähiten kehittyneiden maiden tytöistä 44 prosenttia ei ole koulussa. Kaikista maailmana tytöistä vain 72 prosenttia on koulussa. Lukutaidottomuus yhdessä huonon veden, olemattoman saniteettihuollon ja jatkuvan sairastamisen kanssa pitää osaltaan yllä köyhyyden kierrettä.
YK:n mukaan suurkaupunkien slummien asukkaiden on kaikkein vaikeinta saada riittävästi vettä. Heillä arvioidaan olevan vettä käytettävissään vain 5 – 10 litraa päivässä, kun saman kaupungin keskituloiset ja rikkaat käyttävät vettä keskimäärin 50 – 150 litraa henkeä kohden päivittäin.
Maaseudulla ja slummeissa asuvat joutuvat lisäksi maksamaan vedestä korkeampaa hintaa kuin rikkaammat, jotka saavat vetensä vesijohtoa pitkin kotiin usein alennettuun hintaan. YK:n World Water Day 2001 -raportin mukaan esimerkiksi Malin pääkaupungin Bamakon köyhimmät maksavat vedestä 45 kertaa enemmän kuin rikkaat.
Veden hintaa kehitysmaissa nostaa veden jakelun yksityistäminen. Maailmanpankin kehitysmaiden rahoituksen ehtona olevat rakennesopeutusohjelmat ovat edellyttäneet vesihuollon järjestämistä yksityisin voimin. Julkisten vesilaitosten ennen hyvin edullisesti välittämästä vedestä tulee yritysten markkinahyödyke, jonka myynnistä on saatava liiketaloudellista voittoa.
Köyhimmille kotitalouksille yksityisen vesilaitosten vesi voi olla aivan liian kallista. Kun varaa ei ole hankkia vettä rakennetusta ja puhtaasta vesipisteestä, ainoaksi vaihtoehdoksi jää se perinteinen, usein saastunut luonnon vesilähde. Ilmaisen veden hintana ovat toistuvat sairaudet. Jatkuva sairastelu vie voimia ansiotyöltä, joka toisi kaivattuja tuloja perheelle. Pienet tulot taas eivät riitä ruokaan, lääkkeisiin, lasten koulutukseen, puhtaaseen veteen... köyhyyden kierrettä on vaikea katkaista ilman puhdasta vettä.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia