Aseriisunta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aseriisunta

Eduskuntavaalit: Osa puolueista kiristäisi asevientilinjaa, hävittäjähankinnat jakavat mielipiteitä

Eduskuntatalo, edessä Suomen ja YK:n liput.

Eduskuntavaalit: Osa puolueista kiristäisi asevientilinjaa, hävittäjähankinnat jakavat mielipiteitä

Suomen Rauhanliiton tekemän katsauksen mukaan muun muassa viime aikojen keskustelu aseviennistä Jemeniin näkyy puolueiden vaaliohjelmissa.

Armeija ei ole miesten koulu

Tiilimuuria

Armeija ei ole miesten koulu

Armeijan käymistä pidetään Suomessa usein osana aikuistumista ja mieheksi kasvamista. Ajatus armeijasta miesten kouluna on moraalisesti väärä, mutta se myös lepää hyvin hataran historiallisen perinteen varassa, kirjoittaa Juuso Koponen. Asevelvollisuus on melko tuore keksintö eikä siihen ole aina suhtauduttu myönteisesti.

Uusi ydinvarustelukierre uhkaa – Kehitystä on vaikea ennustaa, sillä suurvaltojen presidentit osaavat yllättää

Solmuun kierrettyä revolveria esittävä patsas New Yorkissa

Uusi ydinvarustelukierre uhkaa – Kehitystä on vaikea ennustaa, sillä suurvaltojen presidentit osaavat yllättää

Kansainväliset sopimukset ovat viime vuosikymmeninä vähentäneet tuntuvasti ydinaseiden määrää. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus INF-sopimuksesta vetäytymisestä kertoo sovun murenemisesta. Kehityksen suuntaa on mahdotonta ennustaa, kirjoittaa Tukholman rauhantutkimusinstituutin Siprin johtaja Dan Smith.

Kansalaisuuspakko

Panssarivaunu ohittamassa väkijoukkoa

Kansalaisuuspakko

Koko miesikäluokan asevelvollisuutta perustellaan kansalaistaitojen oppimisella, ja viime aikoina on väläytelty pakollista kansalaispalvelusta myös naisille. Todellisuudessa ihmiset oppivat ja tekevät parhaiten, kun he tekevät valintansa itse, kirjoittaa Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

Raportti: Rypäleasesopimusta ei ole kymmenen vuoden aikana rikottu kertaakaan – ulkopuolella kuitenkin yhä paljon maita

Poika esittelee kättä, jossa on rypäleaseen tekemä haava

Raportti: Rypäleasesopimusta ei ole kymmenen vuoden aikana rikottu kertaakaan – ulkopuolella kuitenkin yhä paljon maita

Rypäleaseet kieltävässä sopimuksessa on mukana 103 maata, jotka ovat tuhonneet nyt jo 99 prosenttia asevarastoistaan. Se osoittaa, että sopimuksen ulkopuolella olevienkaan maiden ei pitäisi olla mahdotonta liittyä siihen, sanovat järjestöt. Esimerkiksi Suomi ei ole mukana sopimuksessa.

Kansainväliset vapaaehtoiset jakavat hävikkiruokaa tarvitseville Helsingissä

Haarukan piikkejä

Kansainväliset vapaaehtoiset jakavat hävikkiruokaa tarvitseville Helsingissä

Vapaaehtoiset jakavat kasvisruokaa kuudessa paikassa Helsingissä. Tarkoituksena on kertoa köyhyyden, eriarvoisuuden ja asevarustelun yhteyksistä.

Valtiot keskustelevat taas tappajaroboteista – ”hallituksilta loppuu aika”

Tappajarobottikampanjan osallistujia ja robotti vuonna 2013

Valtiot keskustelevat taas tappajaroboteista – ”hallituksilta loppuu aika”

22 maata vaatii kansainvälistä sopimusta, joka kieltäisi niin sanotut tappajarobotit. Asiasta keskustellaan tällä viikolla YK-kokouksessa Genevessä. Järjestöt pelkäävät, että pian on liian myöhäistä.

Nobelista Nobeliin

ICAN-verkoston pressitilaisuus 2017

Nobelista Nobeliin

Rauhantyöstä löytyy harvoin glamouria. Siksi Nobelin rauhanpalkinto on tärkeä, kirjoittaa Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius, joka oli vastaanottamassa Nobelia miinojen vastaisesta kansalaistoiminnasta 20 vuotta sitten.

Tilaa aihepiirin Aseriisunta RSS-syöte