Eriarvoisuus. Nyt.
Sarjassa julkaistaan Maailma.netin ja ammattikorkeakoulujen yhteisessä hankkeessa syntyneitä juttuja eriarvoisuudesta. Lisätietoa täällä.
”Meitä on aina ajateltu toiminnan kohteina ikään kuin emme ymmärtäisi mitään” – Kehitysvammainen aktivisti Ulla Topi perää oikeutta elää itsensä näköistä elämää
”Meitä on aina ajateltu toiminnan kohteina ikään kuin emme ymmärtäisi mitään” – Kehitysvammainen aktivisti Ulla Topi perää oikeutta elää itsensä näköistä elämää
Moni kehitysvammainen ihminen on riippuvainen muista ihmisistä, mutta osa elää hyvinkin itsenäistä elämää. Vammaisaktivistit peräänkuuluttavat itsemääräämisoikeutta.
Tieteellinen tieto on yhä pitkälti länsimaista, ja se kertoo etuoikeuksien epätasaisesta jakautumisesta – ”Ne, joilla on valtaa, luovat tiedon”, sanoo tutkija Bonn Juego
Tieteellinen tieto on yhä pitkälti länsimaista, ja se kertoo etuoikeuksien epätasaisesta jakautumisesta – ”Ne, joilla on valtaa, luovat tiedon”, sanoo tutkija Bonn Juego
Länsimaiden tuottama tutkimus dominoi tieteen maailmaa, globaalin etelän tutkijat taas jäävät usein huomiotta. Kyse ei ole vain tiedon tuottamisesta vaan myös sen saatavuudesta. Tutkijoiden mukaan yksi suurimmista eriarvoistavista tekijöistä ovat yliopistojen taloudelliset mahdollisuudet.
Nelli Spännäri pelkäsi olevansa kahteen vähemmistöön kuuluvana “liikaa” – Nykyään hän identifioituu vammaiseksi lesboksi ja rakastaa olla queer
Nelli Spännäri pelkäsi olevansa kahteen vähemmistöön kuuluvana “liikaa” – Nykyään hän identifioituu vammaiseksi lesboksi ja rakastaa olla queer
Nelli Spännäri halusi lapsena olla kuin muut ja kuulua joukkoon, mutta cp-vamma teki siitä hankalaa. Myöhemmin muodostunut seksuaali-identiteetti auttoi häntä löytämään sateenkaariyhteisöstä oman paikkansa.