ihmisoikeudet
Gambian ex-diktaattorin aids-ohjelman uhrit hakevat oikeutta – yrttilääkitys johti jopa kuolemiin
Gambian ex-diktaattorin aids-ohjelman uhrit hakevat oikeutta – yrttilääkitys johti jopa kuolemiin
Viime vuonna vallankahvasta pois joutunut Yahya Jammeh väitti aikoinaan keksineensä parannuskeinon aidsiin. Nyt ”hoito-ohjelman” uhrit haluavat oikeutta.
Rohingyojen paluu Myanmariin viivästyy
Rohingyojen paluu Myanmariin viivästyy
Rohingya-pakolaisten palauttamisen Myanmariin piti alkaa tänään, mutta Bangladesh on lykännyt prosessia. Rohingyojen ja ihmisoikeusjärjestöjen mukaan monen asian pitää vielä muuttua, ennen kuin he voivat palata.
HRW: Viime vuosi osoitti, että ihmisoikeuksia voidaan puolustaa – viisi esimerkkiä
HRW: Viime vuosi osoitti, että ihmisoikeuksia voidaan puolustaa – viisi esimerkkiä
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on huolissaan populistipuolueiden suosiosta mutta muistuttaa, että niitä myös vastustetaan.
Amnesty: Lähes kaikki presidenttiehdokkaat muuttaisivat translakia
Amnesty: Lähes kaikki presidenttiehdokkaat muuttaisivat translakia
Amnesty kysyi presidenttiehdokkailta muun muassa translaista ja turvapaikkapolitiikasta.
Ihmisoikeusliitto: Pakkoavioliitot kiellettävä lailla Suomessa
Ihmisoikeusliitto: Pakkoavioliitot kiellettävä lailla Suomessa
Avioliittoon pakottamisesta voidaan Suomessa rangaista, mutta pakkoavioliittoja ei ole kriminalisoitu erikseen. Ihmisoikeusliitto kerää nimiä vetoomukseen tilanteen muuttamiseksi.
Etiopian lupaus poliittisten vankien vapauttamisesta hämmentää – ”ilmoitus tulee pahasti myöhässä”
Etiopian lupaus poliittisten vankien vapauttamisesta hämmentää – ”ilmoitus tulee pahasti myöhässä”
Etiopian pääministeri lupasi muuttaa pahamaineisen pidätyskeskuksen museoksi, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan se on vasta alku.
Amnesty: Homoviha leviää entisissä neuvostomaissa – ”Venäjän toimet pahentavat tilannetta”
Amnesty: Homoviha leviää entisissä neuvostomaissa – ”Venäjän toimet pahentavat tilannetta”
Monien entisten neuvostomaiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanne on heikentynyt. Edes muut ihmisoikeusjärjestöt eivät enää tue heitä, kertoo Amnesty.
El Salvador kieltäytyi kumoamasta kuolleen lapsen synnyttäneen naisen tuomiota – taustalla maailman tiukin aborttilaki
El Salvador kieltäytyi kumoamasta kuolleen lapsen synnyttäneen naisen tuomiota – taustalla maailman tiukin aborttilaki
El Salvadorissa on tuomittu viime vuosikymmeninä kymmeniä naisia vankeuteen keskenmenon tai muun komplikaation vuoksi. Kaikki ovat kuuluneet köyhään kansanosaan.
Ruotsissa työskennelleen iranilaislääkärin kuolemanrangaistus yhä todennäköisempi – korkein oikeus hylkäsi valituksen
Ruotsissa työskennelleen iranilaislääkärin kuolemanrangaistus yhä todennäköisempi – korkein oikeus hylkäsi valituksen
Ahmadreza Djalalia on syytetty vakoilusta Israelin hyväksi.