eriarvoisuus
Antaa eliitin päättää – Kansan jakautuminen uhkaa suomalaista demokratiaa
Antaa eliitin päättää – Kansan jakautuminen uhkaa suomalaista demokratiaa
Äänestysprosentti laskee, valta keskittyy eliitille ja kansalaisten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa murenee. Suomessa moni kääntää nyt selkänsä politiikalle eikä syyttä. Miten suomalaisten luottamus demokratiaan palautetaan?
Koulujen demokratiakasvatuksessa on eroja – Eriytyminen uhkaa nuorten yhdenvertaisuutta
Koulujen demokratiakasvatuksessa on eroja – Eriytyminen uhkaa nuorten yhdenvertaisuutta
Peruskoulun tulisi valmistaa koululaiset aktiivisiksi kansalaisiksi. Opetussuunnitelman tavoitteiden toteutuminen on paljon kiinni yksittäisisten koulujen ja opettajien panostuksista. Asuinalueiden ja koulujen eriytyminen uhkaa demokratiakasvatuksen tavoitteita.
Koronapandemia on kärjistänyt eriarvoisuutta – Miesten kuolleisuus on suurempaa, mutta naiset kärsivät taloudellisesti
Koronapandemia on kärjistänyt eriarvoisuutta – Miesten kuolleisuus on suurempaa, mutta naiset kärsivät taloudellisesti
Koronapandemia on koetellut koko maailmaa, mutta ei kuitenkaan tasapuolisesti. Punaisen Ristin raportin mukaan etenkin naiset, kaupungeissa asuvat ja siirtolaiset ovat kärsineet pandemian sosioekonomisista vaikutuksista.
Nälkä ja epätoivo lisääntyvät Libanonissa – Asiantuntijat ovat huolissaan maan vakaudesta
Nälkä ja epätoivo lisääntyvät Libanonissa – Asiantuntijat ovat huolissaan maan vakaudesta
Talouskurimukseen suistuneessa Libanonissa yli puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Ruoan hinta on yli seitsenkertaistunut parissa vuodessa.
Amnesty kritisoi rokoteyhtiöitä rikkaiden maiden suosimisesta – ”Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua”
Amnesty kritisoi rokoteyhtiöitä rikkaiden maiden suosimisesta – ”Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua”
Amnesty vaatii, että koronarokotepatentit jäädytetään ja rikkaiden maiden ylijäämäannokset jaetaan köyhille maille. ”Se, että Suomen hallitus varaa kolmannet rokotteet kaikille yli 12-vuotiaille, ei ole vastuullista toimintaa. Se on itsekästä rokotenationalismia ja vastuunpakoilua pandemian torjumisesta”, sanoo Amnestyn Suomen osaston johtaja Frank Johansson.
Tavoite 40 prosentin rokotekattavuudesta Afrikan maissa lipuu yhä kauemmas – Mantereelta puuttuu lähes 500 miljoonaa annosta
Tavoite 40 prosentin rokotekattavuudesta Afrikan maissa lipuu yhä kauemmas – Mantereelta puuttuu lähes 500 miljoonaa annosta
Afrikan maiden väestöstä vasta 3,6 prosenttia on rokotettu. WHO on joutunut laskemaan ennustettaan siitä, kuinka moni rokotetaan edes tänä vuonna. Samalla riski rokotteille vastustuskykyisistä muunnoksista kasvaa, sen aluejohtaja Matshidiso Moeti muistuttaa.
Jo lähes kolme neljäsosaa libanonilaisista elää köyhyydessä – Maan rikkailta vaaditaan vastuunottoa kriisin torjumiseksi
Jo lähes kolme neljäsosaa libanonilaisista elää köyhyydessä – Maan rikkailta vaaditaan vastuunottoa kriisin torjumiseksi
Suurin osa libanonilaisista on vajonnut köyhyyteen vain muutamassa vuodessa. Taustalla on vaikea talouskriisi.
Yli puolet maailman väestöstä ei ole minkäänlaisen sosiaaliturvan piirissä – Pandemian jälkeen olisi vahingollista leikata sosiaaliturvasta, varoittaa ILO
Yli puolet maailman väestöstä ei ole minkäänlaisen sosiaaliturvan piirissä – Pandemian jälkeen olisi vahingollista leikata sosiaaliturvasta, varoittaa ILO
Maailman lapsista vain noin neljännes on sosiaaliturvan piirissä. Tuoreen raportin mukaan perustason sosiaaliturvapalvelut vaatisivat köyhiltä mailta kymmenien miljardien investointeja.
Korona pahentaa Brasilian koulutuksen eriarvoisuutta – Etäopetuksen hyöty ”on jäänyt hyvin pieneksi”
Korona pahentaa Brasilian koulutuksen eriarvoisuutta – Etäopetuksen hyöty ”on jäänyt hyvin pieneksi”
Yliopiston ovet aukeavat Brasiliassa yleensä vain ylempien tuloluokkien jäsenille. Koronapandemian uskotaan kasvattavan koulutuskuilua entisestään, sillä esimerkiksi nettiyhteyttä ei ole kaikilla.