katastrofiapu
Rankat sääolosuhteet koettelevat Syyrian pakolaisia
Rankat sääolosuhteet koettelevat Syyrian pakolaisia
Rankkasade, lumi ja kylmyys ovat heikentäneet Jordaniassa sijaitsevan pakolaisleirin oloja ja vaikeuttaneet avustustyötä.
Sudanilaisia pakolaisia Suomeen ensi vuonna
Sudanilaisia pakolaisia Suomeen ensi vuonna
Suomen ensi vuoden pakolaiskiintiö on 750 henkilöä. Uutena maana on Sudan, jonka heikentynyt tilanne on lisännyt suojelun tarvetta, sanoo sisäministeriö.
Avustusjärjestöjen rahat hupenevat Syyriassa
Avustusjärjestöjen rahat hupenevat Syyriassa
Talven tulo lisää avustustarvetta Syyrian yhä jatkuvassa kriisissä. Avustuskukkaron pohja ammottaa kuitenkin tyhjyyttään.
Järjestöt ovat huolissaan Bopha-myrskyn vaikutuksista lapsiin
Järjestöt ovat huolissaan Bopha-myrskyn vaikutuksista lapsiin
Trooppinen Bopha-myrsky on vaatinut jo yli 400 henkeä Filippiineillä.
Sahel välttyi täydeltä katastrofilta – toistaiseksi
Sahel välttyi täydeltä katastrofilta – toistaiseksi
Koko vuoden ruokapulasta kärsinyt Sahelin alue on saanut apua nopeammin kuin Afrikan sarvi viime vuonna. Hätäapua tarvitaan kuitenkin edelleen, sillä käytännössä alue on kroonisessa kriisissä.
Sandyn runnoman Haitin ruokaturva uhattuna
Sandyn runnoman Haitin ruokaturva uhattuna
Hirmumyrsky oli jo kolmas lyhyen ajan sisällä maata koetelleista luonnonkatastrofeista.
Hurrikaani herätti Hondurasin garifunanaiset
Hurrikaani herätti Hondurasin garifunanaiset
Afrikkalaisten orjien jälkeläiset vaalivat luontoa ja perinteitä Karibialla.
Komissio haluaa parannuksia haavoittuvien maiden selviytymiskykyyn
Komissio haluaa parannuksia haavoittuvien maiden selviytymiskykyyn
Afrikan sarven ja Sahelin alueen ruokakriisit ovat osoittaneet, että on puututtava kriisien syihin, EU:n komissio sanoo.
Punainen Risti ruokkimaan nälkäisiä Espanjassa
Punainen Risti ruokkimaan nälkäisiä Espanjassa
Espanjan Punainen Risti kampanjoi nyt ensimmäistä kertaa oman maan hädässä olevien puolesta.