katastrofiapu
Ilmastopaneeli: Varautuminen äärisäihin pitää aloittaa viipymättä
Ilmastopaneeli: Varautuminen äärisäihin pitää aloittaa viipymättä
Tehokkaat strategiat katastrofiriskien käsittelyyn löytyvät esimerkiksi kestävän kehityksen ajattelusta, sanoo IPCC.
Kriisi uhkaa edelleen Sahelia
Kriisi uhkaa edelleen Sahelia
Parhaassakin tapauksessa yli miljoona alle 5-vuotiasta Sahelissa kärsii aliravitsemuksesta seuraavien puolen vuoden aikana, varoittaa UNICEF.
Suomi yksi katastrofiavun kärkitoimijoista
Suomi yksi katastrofiavun kärkitoimijoista
Suomen vahvuus on esimerkiksi unohdettujen kriisien rahoittaminen, käy ilmi tuoreesta humanitaarisen avun indeksistä.
Kansainvälinen yhteisö herää Sahelin kriisiin
Kansainvälinen yhteisö herää Sahelin kriisiin
YK ja avunantajat päättivät, että tällä kertaa avussa ei viivytellä.
Somalian nälänhätä voitettu, taistelu jatkuu
Somalian nälänhätä voitettu, taistelu jatkuu
Lahjoittajat yrittävät oppia virheistään ja ovat jo luvanneet rahaa Saheliin, jota uhkaa seuraava ruokakriisi.
Taistelu nälkää vastaan alkaa jälleen Afrikassa
Taistelu nälkää vastaan alkaa jälleen Afrikassa
EU tuplaa apunsa Afrikan Sahelin alueen ruokakriisin uhreille, mutta lisää tarvitaan.
Raportti: Viivyttely pahensi Afrikan sarven ruokakriisiä
Raportti: Viivyttely pahensi Afrikan sarven ruokakriisiä
Tuhansia ihmisiä kuoli turhaan, koska maailma reagoi ruokakriisiin vasta katastrofin ollessa jo valloillaan, kritisoivat järjestöt.
EU-komission apu ruokapulan ja unohdettujen kriisien uhreille
EU-komission apu ruokapulan ja unohdettujen kriisien uhreille
Afrikan sarven ja Sahelin alueen ruokakriisit saavat tänä vuonna yli puolet EU-komission humanitaarisesta avusta.
Haiti nousee hitaasti raunioista
Haiti nousee hitaasti raunioista
Haitissa on nykyisin enemmän peruskoululaisia kuin ennen vuoden 2010 maanjäristystä, mutta apua katastrofista selviämiseksi tarvitaan edelleen.