Haitissa uhkana sateet ja kolera | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Haitissa uhkana sateet ja kolera

Tomas-myrsky on vaikuttanut noin puolentoista miljoonan haitilaisen elämään. Vaarana on, että tulvat ja rankkasateet pahentavat maan koleraepidemiaa, johon on kuollut jo yli 500 ihmistä.

Kirkon Ulkomaanapu lähetti maanantaina kaksi hätäavun asiantuntijaa Haitiin siellä jo olevien suomalaisten avuksi.

Tomas-myrsky on vaikuttanut Haitissa noin puolentoista miljoonaan ihmisen elämään erityisesti rannikoilla ja telttaleireissä, joissa asuu tammikuisen maanjäristyksen jäljiltä edelleen yli miljoona ihmistä. Puhtaasta vedestä on pulaa, ja käymälät ovat monin paikoin epäkunnossa.

Esimerkiksi Léogânen kaupungin halki virtaava joki alkoi tulvia pian rankkasateiden alettua torstain ja perjantain välisenä yönä.  Keskustan kadut ja arviolta noin 20 000 ihmisen asuinalueet ovat tulvien peitossa.

Myös Punainen Risti nostaa valmiustasoaan Haitissa. Vaikka Tomas-myrsky vaimeni juuri ennen osumistaan Haitiin, rankkasateet ja tulvat saattavat pahentaa koleraepidemiaa. Koleraan on tähän mennessä kuollut yli 500 ihmistä ja tartunnan on saanut 7 000. Todellinen luku saattaa kuitenkin olla korkeampi.

Lue lisää:

Kirkon Ulkomaanapu: http://www.kua.fi/fi/tyomme/humanitaarinen_apu/tomas-myrsky_haitissa/?id=1547 ja http://www.kua.fi/fi/etusivu/?id=63&selArticle=775
Punainen Risti: http://www.redcross.fi/ajankohtaista/uutiset/fi_FI/tomas_haiti/

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia