köyhyys | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

köyhyys

Vaikeat elinolosuhteet näkyvät Zimbabwessa vanhusten tylynä kohteluna – ”Vanhojen ihmisten syyksi pannaan kaikki mahdolliset vitsaukset”

Nainen puolilähikuvassa.

Vaikeat elinolosuhteet näkyvät Zimbabwessa vanhusten tylynä kohteluna – ”Vanhojen ihmisten syyksi pannaan kaikki mahdolliset vitsaukset”

Vanhuksia saatetaan syyttää noituudesta, ja he kokevat niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Talouskriisin jatkuvasti kurittamassa maassa vanhukset koetaan usein taakaksi.

Ovatko ”hyvät ajat” saavuttaneet huippunsa? Inhimillistä kehitystä mittaava indeksi laski ensimmäistä kertaa, mutta tulevaisuus riippuu meistä itsestämme, sanoo YK:n asiantuntija

Synkkiä pilviä pellon yllä.

Ovatko ”hyvät ajat” saavuttaneet huippunsa? Inhimillistä kehitystä mittaava indeksi laski ensimmäistä kertaa, mutta tulevaisuus riippuu meistä itsestämme, sanoo YK:n asiantuntija

Inhimillinen kehitys kääntyi viime vuonna taaksepäin, vuoteen 2016. Syynä on etenkin koronapandemia, mutta yhtäaikaiset kriisit uhkaavat kehitystä myös pidemmällä aikavälillä. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole ennalta määrätty, muistuttaa YK:n inhimillisen kehityksen raportin tekoa johtava Pedro Conceição.

Hiekan rosvoaminen tarjoaa niukan elannon monelle zimbabwelaiselle – Toiminta tuhoaa ympäristöä, mutta ongelmaan on vaikea puuttua

Mies työntää hiekkaa kottikärryillä.

Hiekan rosvoaminen tarjoaa niukan elannon monelle zimbabwelaiselle – Toiminta tuhoaa ympäristöä, mutta ongelmaan on vaikea puuttua

Hiekan rosvoaminen tarjoaa elannon muun muassa zimbabwelaiselle Nesbit Gavangalle. ”Olemme hankkineet ansiomme tältä maapalaselta vuosia eikä meillä ole varaa jättää sitä”, hän sanoo.

YK:n kehitysohjelma: Viime vuosien kriisit ovat ”pysäyttäneet” kehityksen

Vesikuplia sisältävä kirkas pallo kädessä.

YK:n kehitysohjelma: Viime vuosien kriisit ovat ”pysäyttäneet” kehityksen

Epävarma maailmantilanne ruokkii polarisaatiota, ja se näkyy siinä, että maailman inhimillinen kehitys on mennyt taaksepäin. Nyt ollaan vuoden 2016 tasolla, mutta pahempaa on edessä, jos suunta ei muutu, sanoo YK:n kehitysohjelma tuoreessa raportissaan.

”Konservatiivisimmatkin afganistanilaiset ovat järkyttyneitä” – Ensimmäinen vuosi Talibanin uuden hallinnon alla on suistanut Afganistanin talous- ja ihmisoikeuskriisiin

Kaupungin rakennuksia, taustalla vuoria.

”Konservatiivisimmatkin afganistanilaiset ovat järkyttyneitä” – Ensimmäinen vuosi Talibanin uuden hallinnon alla on suistanut Afganistanin talous- ja ihmisoikeuskriisiin

Talibanin vallankaappaus Afganistanissa elokuussa 2021 on johtanut toisinajattelijoiden tukahduttamiseen, naisten oikeuksien polkemiseen ja yhä pahenevaan humanitaariseen kriisiin. Taliban haluaa väsyttää ihmisoikeustaistelijat ja länsimaat, jotta se saisi lisää valtaa. Sen edessä ei kuitenkaan saa taipua, sanoo Afganistan-asiantuntija ja ihmisoikeusaktivisti Aziza Hossaini.

”Nälästä on tulossa lapsille normi” – Väkivallasta kärsivä Haiti toipuu hitaasti maajäristyksestä

Lippu lähikuvassa.

”Nälästä on tulossa lapsille normi” – Väkivallasta kärsivä Haiti toipuu hitaasti maajäristyksestä

Jengiväkivalta pahentaa Haitin kroonista aliravitsemuskriisiä. Nälkäisten määrä on kasvanut elokuussa 2021 tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen.

Miljoonat ihmiset ovat taas nälänhädän partaalla Afrikan sarvessa – Yhä useammin toistuvaa kriisiä ei ratkaista vain hätäavulla

Nainen pakolaiskylän telttojen välissä.

Miljoonat ihmiset ovat taas nälänhädän partaalla Afrikan sarvessa – Yhä useammin toistuvaa kriisiä ei ratkaista vain hätäavulla

Ilmastonmuutos ja globaali hintojen nousu ovat ajaneet Afrikan sarven maat vaikeaan ruokakriisiin. Avustusjärjestöt vaativat pitkäjänteisempiä ratkaisuja, sillä pelkkä hätätilaan reagoiminen ei riitä.

Tilaa aihepiirin köyhyys RSS-syöte