”Se, mitä näin, oli musertavaa. Paljon eläimiä on kuollut, ja ihmiset ovat menettäneet elinkeinonsa. Tytöt ovat joutuneet menemään naimisiin, koska perheillä ei ole varaa ruokkia heitä. Tilanne on hyvin surullinen”, kuvailee Maurice Onyango, avustusjärjestö Plan Internationalin katastrofiriskihallinnan aluepäällikkö.

Onyango seuraa Afrikan sarven ruokakriisiä Kenian pääkaupungissa Nairobissa ja vieraili hiljattain kuivuusalueella Etiopiassa. 

Etiopia, Kenia ja Somalia kärsivät pahimmasta kuivuus- ja ruokakriisistä 40 vuoteen; Somalian kohdalla puhutaan pahimmasta kriisistä jopa 70 vuoteen. Yli 18 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua. Laajemmin Itä-Afrikassa nälkäisten määrä voi nousta tänä vuonna yli 50 miljoonaan.

Tavallisesti Afrikan sarvessa on kaksi sadekautta vuodessa. Kevätkesällä tulevat niin sanotut gu-sateet, syksyllä deyr-sateet.

Viimeisen kahden vuoden aikana sateita ei ole kuitenkaan tullut lainkaan. Taustalla on hyvin todennäköisesti ilmastonmuutos, joka pahentaa sään ääri-ilmiöitä. Myös sääilmiö La Niñan vaikutukset pahentavat kuivuutta. 

Tilanne on kriittinen, sillä myös ensi syksyn sadekaudesta on ennustettu huonoa. Pelkona on, että tilanne riistäytyy nälänhädäksi, kuten vuonna 2011 tapahtui Somaliassa. 

”Ihmiset kuolevat ja menettävät elinkeinonsa tässä samaan aikaan, kun puhumme. Jos ei toimita juuri nyt, nähdään katastrofi muutaman viikon sisällä – ei edes muutaman kuukauden sisällä”, Onyango painottaa.

Kuivuus kurittaa etenkin paimentolaisia, joiden elinkeino riippuu täysin vedestä. Tavallisina huonoina aikoina he turvautuvat karjan myymiseen, mutta nyt ei eletä tavallisia aikoja. Karja on kuollut, eikä ihmisillä ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä liikkeelle. 

”Mogadishussa kaupungin ulkopuolelle on syntynyt maan sisäisten pakolaisten leirejä, ja sama näkyy kaikissa isoimmissa kaupungeissa. Moni pakenee samalla myös konfliktia”, kertoo Kirkon Ulkomaanavun Somalian maajohtaja Ikali Karvinen, joka työskentelee Mogadishussa.

Maailmantilanne pahentaa paikallisia kriisejä

Afrikan sarvessa on ollut viime vuosina kuivuuskausia melkeinpä vuosittain, ja ilmastonmuutoksen eteneminen tekee niistä yhä vaikeampia kestää. Edellisestä kriisistä ei ehditä toipua ennen kuin seuraava jo iskee.

Tämänvuotista kuivuuskautta pidetään kuitenkin selvästi pahempana kuin aiemmin. Esimerkiksi Maailman terveysjärjestö on nostanut sen korkeimman tason terveyshätätilaksi, mitä se ei ole aiemmin tehnyt.

Tällä kertaa kriisiin vaikuttaa erityisen paljon epävakaa maailmantilanne. Koronakriisin jälkivaikutukset ja Ukrainan sota ovat nostaneet hinnat pilviin. Esimerkiksi Somalian vehnästä aiemmin jopa 90 prosenttia tuotiin juuri Ukrainasta. Konfliktin ensimmäisinä kuukausina vehnän hinta nousikin maassa 300 prosenttia.

”Inflaatio kurittaa kaikkia. Somalimaassa bensan hinta on moninkertaistunut. Ruuan hinta on noussut valtavasti kuljetusten kalleuden takia. Myös veden jakelun järjestäminen vaatii bensaa, ja veden hinta nousee sen takia korkeammaksi”, kertoo kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuuden Kenian maajohtaja Airi Kähärä.

Inflaatio heijastuu myös kaupunkien keskiluokkaan, joka perinteisesti on pystynyt tukemaan köyhempiä maaseudulla eläviä perheenjäseniä. Nyt heidän rahalähetyksensä ovat supistuneet koronapandemian aiheuttamien talousvaikutusten sekä hintojen nousun takia. 

Aliuutisoitu kriisi

Afrikan sarven valtiot, avustusjärjestöt sekä YK, EU ja niitä rahoittavat rikkaat maat yrittävät parhaillaan estää nälänhädän. Niiden tavoitteena on välittää apua miljoonille ihmisille.

Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu on ohjannut 400 000 euroa käteisavun jakamiseen Keniassa ja Somaliassa.

Käteisapuun on päädytty, koska markkinat toimivat edelleen. Raha siirretään avustettaville – pääosin naisille – kännykän avulla, ja he käyttävät sen perustarpeisiinsa. 

Planin työhön kuuluu muun muassa lasten ja raskaana olevien sekä imettävien naisten aliravitsemuksen ehkäisy, käteis- ja ruoka-avun jakaminen sekä elinkeinojen tukeminen. Se on aloittanut myös kouluruokaohjelman.

Apua ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Avustusjärjestöillä ja YK:lla on ollut tänä vuonna vaikeuksia saada riittävästi rahoitusta hätäapuvetoomuksiinsa.

Se on erikoista, sillä kriisin mahdollisuus on ollut hyvin tiedossa. Kansainväliset järjestöt ja tutkimuslaitokset seuraavat tarkasti pitkän aikavälin sääennusteita ja julkaisevat säännöllisesti varoituksia ruokakriiseistä. Tämänhetkisestä kuivuudesta varoitettiin jo kaksi vuotta sitten. 

Sama tilanne toistuu kuitenkin ruokakriiseissä usein. Kriiseihin reagoidaan viime hetkellä, ja rahoituksesta on aina pulaa. 

Miksi näin on?

”Se on hyvä kysymys. Yksi syy on se, että kuivuus on hitaasti kehittyvä katastrofi. Se pääsee otsikoihin vasta, kun ihmisiä on alkanut kuolla. Olemme yrittäneet lisätä tietoisuutta kriisistä, mutta se ei ole saanut mediahuomiota”, Planin Maurice Onyango sanoo.

Afrikan sarven kriisi on ollut Onyangon mukaan erityisen aliraportoitu. Se johtuu hänen mukaansa osin Ukrainan sodasta, sillä se on vienyt suurimman osan mediahuomiosta.

Lyhytjänteistä apua

Kriisien torjunnassa ei ole kyse ei ole pelkästään näkyvyydestä. Viime keväänä ilmestyneen Oxfamin ja Pelastakaa Lasten raportin mukaan kansainväliset avunantajat ja Itä-Afrikan valtiot eivät osaa reagoida kriisiennusteisiin ajoissa.

Raportin teossa mukana olleen Jameel Observatoryn asiantuntijan Guyo Malichan mukaan ongelmana on esimerkiksi se, että vaikka varoitusjärjestelmiä on, ne ovat liian yleispäteviä. Tarvittaisiin paikallisempaa tietoa ja osaamista, jotta pystyttäisiin reagoimaan oikealla hetkellä ja tavalla. 

Kuivuuskriisit eivät myöskään kehittyisi niin helposti katastrofeiksi, jos ihmiset olisivat varautuneet niihin. Esimerkiksi elinkeinomahdollisuuksien lisääminen, parempi sosiaaliturvajärjestelmä, sadevedenkeruujärjestelmät ja vaikkapa kuivuutta kestävät lajikkeet auttaisivat ihmisiä kestämään kuivuuskausia paremmin.

Se vaatisi kuitenkin rahaa. 

”Kun kuivuus on ohi, harva toimija investoi valmiuteen, sietokykyiseen maatalouteen tai vaihtoehtoisiin elinkeinoihin. Sen sijaan odotetaan seuraavaa kuivuutta ja sitten aletaan taas antaa humanitaarista apua. On kuitenkin todistettu, että valmiuteen investoiminen säästäisi paljon rahaa varsinaisessa avustusvaiheessa. Tätä useimmat avunantajat eivät kuitenkaan vielä ymmärrä, ja siksi on tehtävä paljon vaikuttamistyötä”, Onyango sanoo.

Toki pitkäkestoistakin työtä tehdään jo nyt. Plan tekee työtä esimerkiksi kaupunkien ilmastokestävyyden parantamiseksi. Solidaarisuus kehittää esimerkiksi vedenkeruujärjestelmiä ja kuivuutta sietäviä viljelykasveja.

Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyö puolestaan keskittyy rauhantyöhön, elinkeinoihin ja koulutukseen. 

”Kehitysyhteistyön pistäminen tauolle kriisiaikana olisi virhe. Hankkeissamme vähennetään konfliktiherkkyyttä ja turvataan lasten oppiminen. Huolena on nyt, että isot rahoittajat keskittyvät vain henkeä pelastavaan lyhytkestoiseen apuun. Se on ymmärrettävää, mutta pitkäkestoisten kehitystavoitteiden pitäisi kulkea rinnalla”, myös Ikali Karvinen toteaa.