Ensimmäinen vuosi Talibanin vallankaappauksen jälkeen on kääntänyt monien afganistanilaisten elämän päälaelleen. 

Naiset eivät käytännössä voi enää käydä töissä eivätkä yli 12-vuotiaat tytöt koulussa. Hallinnon vastustajia pidätetään ja entisen hallinnon ja armeijan työntekijöitä on teloitettu. Markkinoilla on ruokaa, mutta yli 90 prosenttia ihmisistä kertoo silti, että heillä on vaikeuksia hankkia sitä. Hinnat ovat nousseet ja palkat laskeneet. 

”Muistan, kuinka vuosi sitten jossakin haastattelussa sanoin, että Taliban ei ole muuttunut lainkaan verrattuna yli 20 vuotta sitten vallassa olleeseen Talibaniin. Olin valitettavasti oikeassa. Etenkin kaupunkien naisten ja tyttöjen elämä on muuttanut suuntaa 180 astetta”, toteaa suomalainen ihmisoikeusaktivisti ja Afganistan-asiantuntija Aziza Hossaini.

Afganistanilaistaustainen Hossaini työskentelee oikeustulkkina ja toimii asiantuntijana Ulkopoliittisen instituutin parhaillaan käynnissä olevassa selvityksessä, joka käsittelee Suomen toimintaa Afganistanissa vuosina 2001–2021. 

Hän on huolissaan erityisesti siitä, mitä naisten oikeuksille on tapahtunut sen jälkeen, kun Taliban valtasi Kabulin elokuun 15. päivänä viime vuonna.

Työnteon ja koulutuksen lisäksi naisten vapauksia rajoitetaan myös kaikilla muilla elämänaloilla. Naisasioiden ministeriö on hajotettu. Naiset eivät saa liikkua pidempiä matkoja ilman miespuolista holhoojaa. Lapsiavioliittojen määrä on kasvanut. Naispuolisia mielenosoittajia on pidätetty ja kidutettu. 

”Konservatiivisimmatkin afganistanilaiset ovat järkyttyneitä Talibanin vanhoillisuudesta. Talibanit antavat selkeää viestiä siitä, että kaikki edut ja oikeudet kuuluvat ensisijaisesti miehille. Meillä Suomessa vangeillakin on enemmän oikeuksia”, Hosseini toteaa.

Taliban ehti jo luvata, että koulut avattaisiin viime keväänä. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, ja tänä vuonna linja on kääntynyt yhä tiukemmaksi. Naiset on muun muassa määrätty peittämään kasvonsa julkisella paikalla.

Naisten oikeuksien kaventuminen entisestään on merkki siitä, että Talibanin konservatiivinen siipi on saanut lisää jalansijaa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin Afganistan-tutkimushankkeen johtava tutkija Katariina Mustasilta.

”Taliban ei missään nimessä näytä olevan uudistunut ’Taliban 2.0’, kuten vallankaappauksen alussa jotkut toivoivat. Liikkeessä on myös pragmaattisempi siipi, mutta näyttää siltä, että ultrakonservatiiviset toimijat ovat ottaneet enemmän valtaa itselleen”, hän sanoo.

Pragmaattisempi siipi voisi olla valmis tekemään jonkinlaista yhteistyötä kansainvälisen yhteisön kanssa. Sen ääni ei kuitenkaan nyt kuulu.

Pelkona on naisten oikeuksien heikkeneminen entisestään. Hossaini on huolissaan siitä, ettei yliopiston pääsykokeita ole vieläkään järjestetty. Tiedossa ei ole, saavatko naiset osallistua, jos ne järjestetään.

”Uutisissa on kerrottu myös, että Taliban aikoo muokata opetuksen sisältöä yläkouluissa. Siinä aiotaan painottaa kotitaloutta, avioliittoa ja lasten kasvatusta. Se on hyvin huolestuttavaa, sillä silloin tytöt eivät voi enää opiskella ammattia”, hän huomauttaa.

Kriisi ei ratkea ilman toimivaa taloutta

Vallankaappauksen jälkeen Afganistan on ajautunut myös syvenevään humanitaariseen kriisiin.
Lähes 20 miljoonaa ihmistä eli noin puolet väestöstä kärsii nälästä. YK:n ja muiden avustustoimijoiden tuen ansiosta suoranainen nälänhätä on vältetty, mutta se ei ole pysyvä ratkaisu.

Köyhyys oli Afganistanissa krooninen ongelma jo ennen vallankaappausta, ja maa kärsii myös sitkeästä kuivuudesta. Humanitaarisen kriisin taustalla on kuitenkin ennen kaikkea talouden romahtaminen vallankaappauksen seurauksena.

Afganistanin budjetista 70–80 prosenttia koostui aiemmin kansainvälisen yhteisön rahoituksesta. Kun Taliban kaappasi vallan, avunantajat lopettivat tuen välttämätöntä apua lukuun ottamatta. Maan keskuspankin toimintavaltuudet ja varat jäädytettiin. 

”Se oli suuri tekijä talouden romahduksessa. Länsimaiden rahoituksen osuus Afganistanin bruttokansantuotteesta oli 45 prosenttia. Avun loppuminen kuin seinään oli suuri yhtäkkinen rakenteellinen muutos”, Katariina Mustasilta sanoo.

Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on ehdottanut pankkisektorin rajoitusten ja muiden sanktioiden helpottamista tai ainakin niiden uudelleenarviointia, jotta maan sakkaava talous saataisiin pyörimään.

Aziza Hossaini suhtautuu ajatukseen epäilevästi. 

”Päättäjien pitäisi kuunnella Afganistanissa olevia asiantuntijoita, etenkin naisia. Naisten mielestä rahoja ei pitäisi antaa Talibanille. Jos keskuspankin varat halutaan vapauttaa, jonkun ulkopuolisen, itsenäisen tahon pitäisi valvoa niiden käyttämistä”, hän sanoo.

Hyviä ratkaisuja ei ole olemassa, sillä ilman toimivaa pankkisektoria Afganistanin riippuvuus humanitaarisesta avusta jatkuu. 

”Pankkijärjestelmää on vaikea vapauttaa niin, että Taliban ei pääsisi hyötymään siitä. Toisaalta niin kauan kuin taloudellista puolta ei päästä lainkaan rakentamaan uudelleen, humanitaarinen tilanne ei muutu yhtään kestävämmäksi”, Mustasilta toteaa.

Väsytystaktiikka ei toimi

Lähestyvä talvi todennäköisesti pahentaa Afganistanin humanitaarista kriisiä. Paljon sitä pidemmälle maan tulevaisuutta ei voi ennustaa.

Mustasillan mukaan paljon riippuu siitä, mitä Talibanin sisällä tapahtuu ja pysyvätkö vallassa konservatiivisemman vai liberaalimman linjan kannattajat.

Hossaini uskoo, että Taliban yrittää käyttää eräänlaista väsytystaktiikkaa, jotta kansainvälinen yhteisö unohtaisi ihmisoikeudet. Hänen mielestään Taliban pelaa omaa peliään viestimällä ajoittain, että naisten oikeuksia ollaan parantamassa ja perumalla lupauksensa sen jälkeen.

”He haluavat pitkittää tätä niin, että kansainvälinen yhteisö väsyy, media väsyy ja naisaktivistit metsästetään yksi kerrallaan. Kun heidät on vaiennettu, he voivat hallita Afganistania, kuten itse haluavat”, hän sanoo.

Toisaalta maassa on myös vastarintaa. Aseellisten ryhmien lisäksi yllättävä vastustaja ovat naiset, jotka ovat järjestäneet rauhanomaisia mielenosoituksia oikeuksiensa puolustamiseksi, vaikka Taliban on reagoinut protesteihin väkivaltaisesti. Se kertoo Mustasillan mukaan siitä, että jonkinlaista potentiaalia muutokselle on olemassa, vaikka se onkin äärimmäisen vaikeaa.

Hossainille mielenosoitukset antavat toivoa.

”Näin videon, jossa nainen huutaa, että me olemme kuoleman sukupolvi emmekä pelkää kuolemaa. Se kuvaa tätä sukupolvea, joka on vahvistunut 20 vuoden aikana. He eivät ole valmiita luopumaan oikeuksistaan.”

Hän vaatii, ettei Afganistania unohdeta. 

”Olemme olleet siellä 20 vuotta ja yrittäneet luoda demokratiaa. Emme voi vain sanoa, että olemme nyt lopettaneet työn, pärjätkää itse. Taistelun naisten oikeuksien puolesta pitäisi koskettaa edelleen myös länsimaissa, poljettiin niitä kuinka kaukana tahansa.”