pakolaiset
Järjestöjen ihmisoikeus- ja rauhanpalkinnot Kyyjärven kunnalle
Järjestöjen ihmisoikeus- ja rauhanpalkinnot Kyyjärven kunnalle
Sekä Amnesty International että Suomen Sadankomitea palkitsevat tänä vuonna Kyyjärven kunnan myönteisestä asenteesta turvapaikanhakijoita kohtaan.
Myanmarin rohingat kahden tulen välissä
Myanmarin rohingat kahden tulen välissä
YK:n edustajan mukaan Myanmar toteuttaa etnistä puhdistusta häätäessään rohingoja maasta väkivalloin. Bangladesh puolestaan torjuu tulokkaita kovin ottein.
Afrikan sarvesta paetaan Jemenin kriisin keskelle
Afrikan sarvesta paetaan Jemenin kriisin keskelle
Siirtolaiset ja pakolaiset saapuvat kurjiin oloihin, sillä jemeniläisistä yli 80 prosenttia tarvitsee humanitaarista apua.
Hallitus peruu esityksen ulkomaalaisten sosiaaliturvan heikentämisestä
Hallitus peruu esityksen ulkomaalaisten sosiaaliturvan heikentämisestä
Idea kotouttamistuesta, joka on pienempi kuin suomalaisille maksettava työttömyysturva, olisi ollut ongelmallinen perustuslain kannalta.
Kenia lykkää somalialaispakolaisten leirin sulkemista
Kenia lykkää somalialaispakolaisten leirin sulkemista
Kansainvälistä kritiikkiä saanut Kenia lupaa, ettei se suljekaan vielä satojen tuhansien ihmisten asuttamaa Dadaabia.
Järjestöt: Suomen moninkertaistettava pakolaiskiintiönsä
Järjestöt: Suomen moninkertaistettava pakolaiskiintiönsä
Eduskunta päättää pian ensi vuoden pakolaiskiintiöstä. Pakolaiskriisistä huolimatta se pudotettiin tänä vuonna 750:een.
EU haluaa pakolaiset töihin Etiopiassa
EU haluaa pakolaiset töihin Etiopiassa
Etiopia on ottanut vastaan yli 700 000 pakolaista naapurimaista, mutta epää heiltä työnteon. Euroopan unioni lupaa rahoittaa tehtaita, jos pakolaiset saavat töitä.
Tuhannet paenneet Etelä-Sudanista päivittäin
Tuhannet paenneet Etelä-Sudanista päivittäin
Kesällä leimahtanut väkivalta on pahentanut pakolaiskriisiä ja on johtamassa myös ruokapulaan, vaikka satokausi on alkamassa.
Pako Mosulista kiihtyy – paenneet kertovat lasten aivopesusta
Pako Mosulista kiihtyy – paenneet kertovat lasten aivopesusta
Lähes 34 000 ihmistä on paennut Irakin Mosulin alueelta sotilasoperaation seurauksena. Avustusjärjestön mukaan kyseessä saattaa olla alku ennustetulle massapaolle.