demokratia
Kansa pettyi demokratiaan Indonesiassa
Kansa pettyi demokratiaan Indonesiassa
Indonesialaisten enemmistö katsoo, että maan
demokratisointi on epäonnistunut. He sanovat ikävöivänsä kenraali
Suharton liki 30-vuotista diktatuuria, Indonesian
tutkimuslaitoksen kysely paljastaa.
69 ministeriä ei riitä Ugandassa
69 ministeriä ei riitä Ugandassa
Ugandassa käydään vilkasta keskustelua siitä, montako ministeriä maan hallitukseen tarvitaan. Presidentti Yoweri Musevenin kanslia on ehdottanut määrän nostamista nykyisestä 69:stä 71:een.
Vanha kaarti takertuu valtaan Etelä-Sudanissa
Vanha kaarti takertuu valtaan Etelä-Sudanissa
Paul Yugusak Tomben ikäpolvi sai vallan
eteläisessä Sudanissa vuonna 1974. Pitkä sisällissota pohjoista vastaan
lykkäsi perinteiden mukaista sukupolvenvaihdosta kymmenisen vuotta.
Sri Lankan presidentti tekstaili vaalimainoksia
Sri Lankan presidentti tekstaili vaalimainoksia
Miljoonat srilankalaiset kännykänomistajat
yllättyivät saadessaan uudenvuodentervehdyksen, jonka allekirjoituksena
luki "Presidentti".
Kahtiajako vakiintui Thaimaan politiikkaan
Kahtiajako vakiintui Thaimaan politiikkaan
"Olemme nyt vielä jyrkemmin jakautuneita kuin
kolmen vuoden takaisen sotilasvallankaappauksen aikaan. Jakolinja
saattaa kulkea perheessä miehen ja vaimon välissä", thaimaalainen
maalaismies Sawaen Seenakhanath, 60, sanoo.
Afganistan: "Demokratia tarvitsee aikaa"
Afganistan: "Demokratia tarvitsee aikaa"
Lähtö lomalle olisi parasta, mitä lukuisat Afganistanissa toimivat diplomaatit ja erityisedustajat voisivat tehdä odotellessaan ääntenlaskun ja vaalivilpin tutkimusten tuloksia.
Rubén Valencia taistelee meksikolaisten oikeuksien puolesta
Rubén Valencia taistelee meksikolaisten oikeuksien puolesta
”Taistelemme tietynlaisen elämäntavan puolesta, emme kirjoissa olevien ideologioiden”, sanoo meksikolainen kansalaisaktivisti Rubén Valencia Núñez. Viime viikolla Suomessa vieraillut Valencia kamppailee alkuperäiskansojen ja kansalaisliikkeiden sortoa vastaan Oaxacassa, Meksikon eteläosassa.
Itä-Timor käy korruption kimppuun
Itä-Timor käy korruption kimppuun
"Vain hullu varastaa silloin, kun ihmiset
katsovat", uskoo Itä-Timorin korruption vastaista kampanjaa vetävän
järjestön johtaja Christopher Samson.
Sotilasvallan purkaminen pysähtyi Hondurasissa
Sotilasvallan purkaminen pysähtyi Hondurasissa
Hondurasissa 15 vuotta sitten alkanut armeijan poliittisen vallan purkamisprosessi haudattiin 28. kesäkuuta, kun sotilaat ottivat taas ohjakset.