konflikti
Palestiinalaispakolaisten leirit paisuvat
Palestiinalaispakolaisten leirit paisuvat
Kiistat palestiinalaispakolaisten paluuoikeudesta jatkuvat samaan aikaan, kun turhautuminen ja väki leireillä kasvavat.
Kolera leviää yhä Etelä-Sudanissa
Kolera leviää yhä Etelä-Sudanissa
Huono hygieniatilanne uhkaa levittää tautia pääkaupungin ulkopuolelle.
Kenia karkottaa somalipakolaisia turvallisuusoperaatiossa
Kenia karkottaa somalipakolaisia turvallisuusoperaatiossa
Samaan aikaan 200 000 somalilasta voi kuolla nälkään UNICEFin rahapulan vuoksi.
Avun perille saanti vaikeutunut Keski-Afrikan tasavallassa
Avun perille saanti vaikeutunut Keski-Afrikan tasavallassa
Kuukauden aikana 29 lasta kuoli paetessaan väkivaltaa.
Ihmisoikeusjärjestöt: Venäjä ja Kiina pettivät syyrialaiset
Ihmisoikeusjärjestöt: Venäjä ja Kiina pettivät syyrialaiset
Venäjän ja Kiinan päätös käyttää veto-oikeuttaan Syyrian kriisin viemisessä kansainväliseen rikostuomioistuimeen närkästytti ihmisoikeustoimijoita.
Yhdysvaltojen avustus- ja sotilastoiminta lomittuvat Afrikassa
Yhdysvaltojen avustus- ja sotilastoiminta lomittuvat Afrikassa
Arvostelijat puhuvat katastrofimilitarismista, kirjoittaa Joeva Roc.
Aivovuoto Venäjältä kiihtyy
Aivovuoto Venäjältä kiihtyy
"Pakotteet olivat viimeinen pisara", sanoo Saksaan lähtevä tohtori.
Maailmassa on ennätysmäärä maan sisäisiä pakolaisia
Maailmassa on ennätysmäärä maan sisäisiä pakolaisia
Yksi syyrialaisperhe pakenee joka minuutti, sanoo pakolaisjärjestö IDMC.
Etelä-Sudanin ruokakriisi uhkaa vaihtua nälänhädäksi
Etelä-Sudanin ruokakriisi uhkaa vaihtua nälänhädäksi
Kriisi leviää laajemmalle, jos viljelijät eivät pääse istutustöihin.