konflikti
Syyriasta paenneita miljoona enemmän kuin vuosi sitten
Syyriasta paenneita miljoona enemmän kuin vuosi sitten
Avustusoperaatio on suurin YK:n pakolaisjärjestön historiassa.
Ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat Ukrainassa
Ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat Ukrainassa
Noin 36 ihmistä kuolee joka päivä, kertoo YK.
Maailmanrauha ei vielä ole vaarassa, vaikka muuta voisi luulla
Maailmanrauha ei vielä ole vaarassa, vaikka muuta voisi luulla
Väkivaltaiset konfliktit ovat kärjistyneet viime aikoina Afrikasta Ukrainaan asti, mutta asiantuntijoiden mukaan tilastot eivät yksiselitteisesti kerro väkivallan lisääntymisestä.
Avustusjärjestöt ponnistelevat Irakin pakolaisten auttamiseksi
Avustusjärjestöt ponnistelevat Irakin pakolaisten auttamiseksi
"En ole koskaan nähnyt vastaavaa pakolaisvirtaa", sanoo Pelastakaa Lasten edustaja.
Näkökulma: Kärsivä Gaza
Näkökulma: Kärsivä Gaza
Gazan tuhoamisella täytyy olla muita tavoitteita kuin Israelin kansalaisten turvallisuus ja hyvinvointi, pohtii Hannu Reime.
Israel puree auttavaa kättä
Israel puree auttavaa kättä
Yhdysvaltain tukea Israelille kutsutaan YK:n käytävillä poliittiseksi masokismiksi.
Amnesty: Yhdysvallat ei tutki siviilien kuolemia Afganistanissa
Amnesty: Yhdysvallat ei tutki siviilien kuolemia Afganistanissa
Ihmisoikeusjärjestön mukaan ilmeisiä sotarikoksia on jätetty tutkimatta.
Todisteet sotarikoksista lisääntyvät Gazassa
Todisteet sotarikoksista lisääntyvät Gazassa
Järjestöjen mukaan Israel on tappanut siviilejä tahallaan. Palestiinalaiset harkitsevat kansainväliseen rikostuomioistuimeen liittymistä.
"Tulitauko ei ratkaise Gazan tilannetta"
"Tulitauko ei ratkaise Gazan tilannetta"
Kaupparajoitteet purisivat Israeliin, mutta yksimielisyyden puuttuminen EU:ssa vaikeuttaa toimintaa, sanoo EU:n ulkosuhdehallinnossa työskennellyt Ilkka Uusitalo.